Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset

Olen lukenut Marja-Leena Tiaisen nuorten- ja selkokirjoja. Kanslian naiset (Icasos 2019) on ensimmäinen lukukokemukseni hänen muusta tuotannostaan. Lukurupeamastani ja jutun kirjoituksesta on aikaa, sillä jostain syystä postaus on odottanut oikeaa hetkeä. Se on nyt, naistenpäivän tienoille osuvasti ajoitettuna.

Kanslian naiset on jatkoa kahdelle aiemmalle romaanille, mutta se on luonteeltaan itsenäinen kertomus, joka kertoo pikkukaupungin kanslian sihteereistä 1970-luvulla. Kohteena on etenkin kolme eri-ikäistä naista: nuori Eeva-Liisa, pienten lasten äiti Virve ja viisikymppinen Tuulikki. Juoni seuraa heidän elämänsä etenemistä noin vuoden ajan, jolloin jokaiselle tapahtuu merkittäviä käänteitä.

Viihdekirjatyyppisesti kirjassa painottuvat tunne-elämän tapahtumat, mutta käsittelytapa on realistinen. Arvostan sitä, miten Tuulikin osuudessa kuvataan gynegologisten vaivojen vaikutusta naisen elämään ja läheisten hoitoon keskittyneen naisen varovaisuutta uuden elämänvaiheen edessä. Virven hahmossa korostuu äitiyden ja palkkatyön yhdistämisen problematiikka ennen nykyisenkaltaista päivähoito- ja äitiyslomajärjestelmää. Eeva-Liisan myötä näyttäytyvät työn ja oman suunnan etsintä, asunto-olot ja ensi lemmen karikot.

Naisten näkökulma välittyy hienosti. Miehet eivät pääse persoonallisuudellaan kirjassa loistamaan, mutta silti he ovat oleellisia naisten elämässä – hyvässä ja pahassa.

”Virve oli kuumissaan ehdittyään kotitalolle. Mikan itku ja sitä säestävä Tapion kovaääninen karjahdus kuuluivat rappukäytävään. Lasten vahtiminen kävi Tapion hermoille. Miksei se ollut mennyt poikien kanssa leikkipuistoon, kuten oli luvannut?”

Parhaimmillaan Kanslian naiset on arkikuvauksissa. Niissä näkyy Tiaisen taito tavoittaa ajan aatteet ja elämän reuna-ehdot. Kuopion pikkukaupunki maaseutuympäristöineen muuttuu eläväksi paikaksi, jossa työläisperheet venyttävät penniä, sukuloivat ja seuraavat tuttujen tapahtumia, juoruilevat. Sosiaaliset kuviot tapoineen ja jännitteineen kuvataan hyvin. Sulavasti sujuu savon murre, vaikka pääosin kerronta kulkee yleiskielisenä. Jonkin verran kerronta toistaa aiemmin mainittuja asioita, ja muutamat käänteet vaikuttavat onnenkantamoisilta.

Kaikkiaan viihdyin hyvin 1970-luvun arkitunnelmissa. Välillä on mukava lukea tällaista konstailematonta kuvausta. Hienosti kirja myös herättää siihen, että 70-luvusta ei ole kovin pitkä aika, mutta naisten elämään ajan kuluminen ja kehitys on avannut lisää mahdollisuuksia.

– –

Marja-Leena Tiainen
Kanslian naiset
Icasos 2019
romaani
384 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Muissa blogeissa mm. Kirjojen kuisketta, Kirjakko ruispellossa,  Kirsin kirjanukka ja Kulttuuri kukoistaa.