”Hengittäminen on vaistomainen,
automaattinen toiminto, jota aivot sääteleväthengissä säilymisen kannalta hengitys
ja verenkierto ovat ensisijaisia elintoimintoja”
Hengitys-runokokoelman (WSOY 2020) alussa ei kierrellä eikä kaarrella. Sittemmin Laura Tresselin kirjan lopusta selviävät lainat ja kollaasikeinot, joita kirjan runoissa käytetään, mutta selvästi myös fysiologian tieto elintärkeistä elintoiminnoista on inspiroinut tekijää. Ja niin vain käy, että kyllä tällaisista säkeistä syntyy runoa, kun ne limittyvät muuhun kirjan tekstiin, siis elintoimintohavainto metaforisoituu: ”sisäänhengitystä seuraa aina uloshengistys”.
Keskittyminen hengittämiseen liimaa runot tiiviiksi kokonaisuudeksi, vaikka ilmaisutapa on fragmentaarinen. Hengitysilman lisäksi keskeinen elementti on vesi, mikä ilmenee sukeltamisena: hengittämättömyytenä vedessä (vapaasukellus) tai hengittämisenä vedessä välinein (laitesukellus). Veteen liittyvät myös vedenneitohavainnot, joita runot välittävät suorasanaisesti. Runoissa liikutaan myös veden pinnalla, uimalelun avulla: ”hengitykseni kannattelee sinua vedessä”.
Runon puhuja hengittää, sukeltaa, synnyttää ja kannattelee uimalelulla kelluvaa lasta. Etenkin lapsitilanteisiin sulaa suloista tunnelmaa. Silti kokoelmassa leijuu uhka: veteen voi hukkua, hengitys voi lakata. Se tuo mukaan jäytävän jännitteen, vaaran tunteen. Se jättää jälkiä.
En pääse oitis Hengityksen runomaailmaan sisälle, vaan selailen ja lueskelen kirjaa muutamaan kertaan, ja niin minuun osuu monia hienoja, aforistisia säkeitä. Ja siksi runot jäävät hyvällä tavalla laajenemaan mieleen, eikä käy kuin
”veteen heitetyn kiven katoavat renkaat”
– –
Laura Tressel
Hengitys
WSOY 2020
runoja
76 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 