Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! En lähde arvuuttelemaan, mitä ja miten Canth kirjoittaisi nykypäivänä, mutta oletan, että Canthin henkeen kuuluisivat halu vaikuttaa ja aiheet, joista jotkut haluavat vaieta: vaikeat tilanteet ja pyrkimys purkaa niitä. Uskoisin kaikkien genrejen sopivan, niin omaelämäkerrallisten teosten, jossa käsitellään esimerkiksi masennusta, kuin pamflettienkin, joissa näytetään miespuheen räikeys – ja sellaiset haastekirjaset voisivat olla vaikka käännöksiä maailmalta. Ja sitten proosatuotannossa voisi olla vakavaa ja viihdyttävää sekä niiden välimuotoa, mutta aina on ihmisistä kyse, elämästä selviämisestä omien ja ulkoa tulleiden paineiden painaen. Siksi tänään tämä kirjailija ja hänen uusin teoksensa.
Veera Vaahtera -nimellä Pauliina Vanhatalo taitaa irrotella ja nauttia viihdekirjallisuuden rajojen testailusta. Olen lukenut useamman Vanhatalo-kirjan, samoin Vaahtera-kirjan. Nyt rajaan juttuni Vaahtera-osastoon, ja siitä yleisesti totean, että olen pitänyt realismiin kallellaan kulkevasta käsittelytavasta, sillä mukana on aina jotain epätyypillistä, etenkin naishahmojen elämäntilanteessa. Onnellisiin romansseihin on kyllä juonissa päädytty lajityypin mukaisesti. Ja miksei olisi, onhan se aina mahdollista, onnellinen käänne.
Vedet silmissä (Tammi 2020) on mielestäni jokseenkin rohkea veto viihdekirjallisuudessa. Kirja käynnistyy Jenna-kertojan Kasper-veljen itsemurhasta. Eikä tämä ole juonipaljastus, sillä asia selviää muutaman ensi sivun aikana. Viihdettäkö itsemurhasta, surusta, psyykkisistä ongelmista ja lapsuusperheen moninaisista sosiaalisista ongelmista? Miksipä ei! Selviytymistarinamielessä.
Jenna on jättänyt akateemisen tulevaisuutensa veljen huoltamisen vuoksi, ajautunut veljen kanssa välirikkoon, päätynyt väljään panosuhteeseen koomikon kanssa ja alkanut myös itse ammattimaiseksi stand up -koomikoksi. Kirja kertoo siitä, mitä Jenna käy läpi suhteessa uraansa, nuoruudenystäväänsä Ellikseen, poikaystävään, syyllisyydentunteisiinsa ja perhetaustaansa samalla, kun hän joutuu pöyhimään veljensä jäämistöä.
”Tämän on Kasper nähnyt aamulla herätessään. Nyt sen näin minä.Tuosta ikkunasta lankeavan valon hän on tuntenut ihollaan. Nyt sen tunsin minä. Ajatukset olivat lennelleet kuin linnut hänen mielessään, ja nyt ne saisivat pesän minuun.”
Ei siis ihan perusviihdeaineistoa, vai mitä? Annan pisteet Vaahteran rohkeudelle yhdistää kevyttä ja raskasta. Lisäulottuvuus rohkeudessa on se, että romaaniin ympätään lavakomiikkaa. On mielestäni suoranainen riski selostella lavajuttuja proosamuodossa. En ole stand up -fani, joten tästä lähtökohdasta voin huojentuen todeta, etteivät lavajutustelut herättäneet minussa myötähäpeää (hyvä), eivät kyllä huvitustakaan (ok). Kerran nauroin kirjan aikana ääneen (autoseksikohtaus seurauksineen, siis seksiä autossa, ei soolona), muuten suru ja arjen hupaisat sattumukset sanailuineen pysyvät balanssissa, tilanteenmukaisesti.
Genretyyppisesti mukana on päähenkilön kavereita, elämäntilanteen käännekohtia ja mahdollisuus rakkauteen. Taitavasti näytetään kertojan elämän kipukohtia niissä vellomatta, ja lukija palkitaan toivolla. Kelpo viihdekirja siis, vaan ei ihan perushömppää. Hyvä.
– –
Veera Vaahtera
Vedet silmissä
Tammi 2019
romaani
207 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 