Avainsana-arkisto: Lukutaito

18 huhtikuun, 2016 · 5:05 am

Malleja lukemiseen: #pojatkinlukee

Vuosittainen Lukuviikko (tänä vuonna 18.4.- 24.4.) lähtee taas käyntiin. Sen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten lukemista. Lukemiseen innostavia malleja tarvitaan, joten esittelen kaksi nuorta miestä, joille kirjoilla on merkitystä. Olen haastanut muitakin kirjabloggaajia haastattelemaan lukevia poikia ja miehiä.

2016 lukuviikko_1

Lukukeskuksen kampanjaviikko

#pojatkinlukee – puuhamies Mikko Toiviainen

Lukuviikon aikana pitää muistuttaa helmikuussa käynnistyneestä kampanjasta #pojatkinlukee. Hankkeen takana on somessa nimellä @kalenterikarju vaikuttava, musiikki- ja kustannusalalla työskentelevä Mikko Toiviainen. Hän peräänkuuluttaa positiivisia lukijaesikuvia pojille ja nuorille miehille.
–  Kun näkee, että kirjoja lukevat monennäköiset tyypit, ennakkoluulot karisevat. Esimerkiksi kirjojen lukija voi olla katu-uskottava parikymppinen urheilija, johon voi samastua. Toivon, että kampanja tavoittaa nuoret ja onnistuu vaikuttamaan myönteisesti asenteisiin.

Koska Kalenterikarjun mieltä alkoi painaa nuorten heikkenevä lukutaito, hän sai idean tempaista lukemisen puolesta nimenomaan somessa.
– Päättelin, ettemme kirja-alalla osaa viestiä kiinnostavasti tai oikeilla kanavilla, vaikka hyviä kirjoja ilmestyy. Kampanja käynnistyi puolivahingossa Instagram-kuvasta. Kerroin siinä omasta lukemisestani ja aikeistani edistää poikien lukemista. Halusin kokeilla, tavoittaako somekampanja nuoret ja heidän vanhempansa.

Pojatkin lukee -Facebook-sivuilla on jo yli 2500 tykkääjää, myös Twitterissä ja Instagramissa on satoja seuraajia. Viimeisin tempaus #minunkirjahyllyni kahmaisi satoja kirjahyllykuvaajia someen.
– Jos kotona ei ole kirjahyllyä ja ainoat lukukokemukset ovat olleet epämieluisia, ei kirjoihin tule tartuttua. Somessa on nyt malleja siitä, että kirjoja luetaan.

Kalenterikarjun toiminta lukemisen puolesta kertoo mahtavasta aloitteellisuudesta ja hyvän asian innovoivasta jakamisesta. Arvostan ja ihailen energiaa ja iloa, jolla hän kampanjaa vetää. Näyttää siltä, että kirjallisuus on antanut paljon ja silloin samaa toivoo muille. Tätä vahvistavat myös Mikon kokemukset:
– Kirjojen lukeminen on auttanut minua ymmärtämään maailmaa, sivistänyt, lohduttanut, itkettänyt, naurattanut ja herättänyt pohtimaan asioita. On sykähdyttävää myötäelää hahmojen kanssa ja kuvitella itse kirjan maailma. Pidän siitä, että kirjan lukeminen aktivoi aivoja ja samalla rauhoittaa. Kai kirjat tarjoavat minulle pakopaikan somemaailmasta ja kaikesta arjen infoähkystä.

#pojatkinlukee Mikko Toiviainen Photo: Miikka Pirinen

Mikko Toiviainen, #pojatkinlukee, kuva: Miikka Pirinen. Kalenterikarju (@kalenterikarju): Facebook, Instagram Periscope, Snapchat ja Twitter sekä blogi (rosvot.fi/kalenterikarju). Kampanja #pojatkinlukee: Facebook, Instagram ja Twitter.

Mikko Toiviaisen koko haastattelu ilmestyy toukokuussa ÄOL:n lehdessä Virke.

Räppääjäkin lukee

Lukuviikon toisena lukijaesimerkkinä on Olli, parikymppinen räp-mies, jolle on lapsesta asti tuputettu kirjoja.
– Kotona oli kirjahyllyjä joka huoneessa, ja vanhempia näki päivittäin kirja kädessä. Mulle ja veljelle luettiin paljon. Itse olin aika laiska. Muistan, että isoveli luki mulle iltaisin ääneen Harry Potteria, olisinko ollut silloin ekaluokkalainen. Luin kyllä itse Mauri Kunnaksen kuvakirjoja, Risto Räppääjiä ja Reuhurinteen ala-astetta.

Bänditouhut ja elokuvat veivät aikaa yläasteella, joten kirjojen lukeminen jäi vähälle.
–Luin pakolliset kirjat yläkoulussa ja lukiossa, taisi joku kyllä jäädä takakansitekstin varaan. Koskaan ei ole fantasia vedonnut muhun eikä jännitys. Kiinnostuin politiikasta ja filosofiasta, joten innostuin tietokirjoista. Luin myös elämäkertoja. Suurimman vaikutuksen on tehnyt Pentti Linkolan Toisinajattelijan päiväkirja, se avarsi ajattelua.
– Teininä ei tehoa, vaikka mutsi tai ope antaisi miten valistuneita kirjavinkkejä. Jos kaveri lukee ja suosittelee, se vaikuttaa. Ja kyllä tyypit, joita fanittaa, voivat innostaa lukemiseen.

– Viimeksi kaveri suositteli Ryan Gattisin romaania Vihan kadut, joka perustuu tositapahtumiin, Los Angelesin jengimellakoihin. Kerronta eri näkokulmista toimii hyvin, kiinnostava kirja!

Olli lukee yhä harvakseltaan tietokirjoja, mutta myös kaunokirjallisuus on alkanut kiinnostaa uudesta näkökulmasta.

– Yllättävän monissa räp-sanoituksissa viitataan kirjallisuuteen. Jos tuntee kirjallisuutta, saa sanoituksiin uuden tason. Olen viime aikoina lukenut esimerkiksi suomalaista runoutta. En tiedä, siirtyykö sieltä mitään omiin biiseihin, mutta runoista saa ajattelun aiheita. Valmistun pian media-assistentiksi ja huomaan, että niissäkin töissä on hyödyksi, että tuntee laajasti kulttuuriasioita, kirjallisuuttakin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Sekalaista

Avainsanat: , ,

1 syyskuun, 2013 · 10:09 am

Lukutaidon puolesta

Harva taito on itsestäänselvyys. Sellainen ei ole lukutaitokaan, ei Suomessa, ei muualla. Oppimistulosvertailut pitävät suomalaisia kelpo lukijoina, mutta totuus on, että valtaosin koululaistemme taito on tyydyttävää. Lukeminen harrastuksena hiippuu koko ajan, etenkin kirjainnostus kiinnittyy harvoihin, on lukemattomia lukemattomia. Kun kysyn opetusryhmiltäni, kuinka moni on lukenut kirjan viimeisen puolen vuoden aikana, parhaimmillaan pari nostaa parinkymmenen nuoren joukosta kätensä. Nuoret kyllä lukevat muuta, etenkin netissä. Lukututkimukset kertovat, että nettilukeminen vaikuttaa lukemiseen tapaan siten, että se on lyhytjänteistä ja silmäilevää, siksi romaaniin tai tietokirjaan tarttumisen kynnys käy monelle yhä korkeammaksi.

Täällä on kuitenkin kaikilla mahdollisuus lukea. Jopa virkakielen ymmärrettävyyteen on alettu tarttua, ainakin nyt pyritään takaamaan asioiden tasa-arvoinen ymmärtäminen. Kotus on juuri saanut valmiiksi virkakielen selkiyttämishankkeen kansalaistunnustelun: 200 osallistui vinkkeineen kielen helpottamiseideatalkoisiin (HS 1.9.2013). Monesta aiheesta alkaa olla jo selkokielistäkin materiaalia, vaikka lisää sitä tarvitaan – ja siihenkin tukea ja varoja.

Voisimme kuitenkin jokainen tahollamme lisätä lukutaidon arvostusta ja välittää sen hyötyjä ja huveja. Kukin käyttäköön lukutaitojaan miten lystää, mutta uskon, että jokaisella on myönteisiä kokemuksia siitä, miten lukutaito on toiminut tietojen, taitojen, tunteiden ja kokemusten saamiseen ja välittämiseen. Niitä elämyksiä vain jakoon!

Koska lukutaito on monissa maissa vielä harvojen etu, kotimaiset kirjabloggarit kampanjoivat 6. – 13.9.2013 lukutaidon puolesta. Jokaisesta viikon aikana luetusta kirjasta kirjabloggarit tipauttavat euron Suomen pakolaisavun lukutaitokirstuun. Tätä varten on perustettu keräystili, jonka avulla voi seurata, kuinka moni lähtee kirjabloggareiden tempaamaan tukimatkaan. Suomen pakolaisapu on aatteista riippumaton avustusjärjestö, joten avoimella idealismimielellä olemme liikkeellä. Lahjoitukset osoitetaan lukutaidon edistämiseen Thaimaan, Liberian, Ugandan ja Sierra Leonen paluumuutto- ja pakolaisleirialueilla.

Olen tässä suunnittelemassa ajankäyttöä ja kirjoja tulevan lukuviikon ratoksi, ja tarkoituksena on julkaista blogipostauksiakin tuon viikon aikana normaalia tiuhempaan. Pääasia ei ole mikään lukumaraton tai lukumääräkilpailu, osallistun myös ajatuksen ilosta, joten jos ennätän lukea vain yhden kirjan, moninkertaistan lahjoitussumman mieleni mukaan – vaikka sen perusteella, miten monta kirjaa olisin halunnut lukea. Sinäkin voit osallistua lukemasi kirjamäärän, kirja-ajatusten tai luettujen kirjablogitekstien määrän mukaan – tai miten vain! Jo eurolla saa hankituksi kirjan lukutaidon edistämiseen maissa, joissa lukutaidon saavuttaminen voi pelastaa hengen. Neljällä eurolla on mahdollista hankkia jo muitakin koulutarvikkeita.

Siis jelpitään: seuraavasta linkistä pääset kartuttamaan kirjabloggareiden perustamaa keräystiliä lukuviikon aikana tai vaikka heti: https://jelpi.fi/kerayssivut/kirjabloggaajat-lukevat-lukutaitoa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lukupäiväkirja

Avainsanat:

28 joulukuun, 2012 · 7:41 pm

Lukemishypen toinen puoli

Uusimmasta lukemistutkimuksesta Lukemisen tavat. Lukeminen sosiaalisen median aikakaudella (Juha Herkman & Eliisa Vainikka 2012) selviää, että nuoret aikuiset lukevat yhä enemmän: eniten lukuaikaa vietetään internetissä, joskin perinteistä kirjaakin arvostetaan. Väline ei määrittele lukemista tai median käyttöä, vaan kiinnostava sisältö ratkaisee.

Lukeminen on yhä useammin silmäilevää, ja lukemisesta haetaan viihymistä ja vuorovaikutusta. Pitkäjänteinen lukeminen häviää selailulle, ja epävarmuus tiedonhankinta- ja etenkin yhdistelytaidoista on lisääntynyt. Sosiokulttuurisen lukukäsityksen mukaan tekstitaidoissa on sekä lukemisen ja kirjoittamisen puoli. Somen käyttö sisältää kumpaakin, joskin nuoret aikuiset ovat enemmistöltään kuitenkin kuluttajia, eivät niinkään tuottajia.

Liikuttava tulos tutkimuksessa onkin se, että kirjojen arvostus on korkealla, mutta aivan varmoja takuita ei ole siitä, että kirjoja luetaan yhtä ahkerasti kuin arvostetaan. Kirjojen lukemiseen innostavat vaikuttajahenkilöiden suositukset. Myös perheen malli kirjan ja sanomalehtien lukijoina vaikuttaa. E-kirjojen nousu ei vielä näy tutkimuksen tuloksissa: laitteet ovat yhä kalliita ja ainakin suomenkielinen sisältö rajallinen.

Aineisto askarruttaa, ja tutkijatkin toteavat, että se voi viedä tuloksia vinoon. Tutkimuskyselyyn on vastannut rapiat 300 pirkanmaalaista 18-30 -vuotiasta lukion, ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijaa. Teemahaastatteluja ja mediapäiväkirjoja on myös käytetty, muun muassa viestinnän opiskelijoilta. Jo lähtökohtaisestikin tämä joukko on luontaisia lukijoita, eli opiskelun vuoksi heidän pitää lukea erilaisia tekstejä, jolloin pohjalla on kiinnostus lukemiseen ja tarvittavat taidot ja tottumus.

Uskon, että nuorten aikuisten lukemisen tapojen koko totuus olisi toinen, jos tutkittavana olisi myös ammattikoulun kävijät, sen keskeyttäneet ja kolutuksesta ulos jääneet sekä nuoret aikuiset, jotka eivät opiskele, vaan käyvät töissä tai elelevät joutilaana. Tilastot tarjoavat perspektiiviä nuorten aikuisten koko joukkoon:
– Puolet 25-vuotiaista on käynyt lukion, puolet siis jotain muuta. (Kaikista äänioikeutetuista neljännes on käynyt korkeakoulutuksen.)
– Kevään 2012 yhteishaussa ammatilliseen koulutukseen haki yli 60 000, lukioon hieman yli 30 000. Lukiopaikkoja jäi vähän täyttämättä, kun taas ammattikouluun eivät päässeet kaikki halukkaat, vain noin 45 000; ammattikoulutuksen hakijoissa oli myös aikuis- ja ylioppilashakijoita.
– Ilman toisen asteen koulutusta 20 – 29 -vuotiaista on 110 000, ilman perusasteen tutkintoa jää 15 %:a.
– Noin 15 %:lla ikäluokasta on oppimisvaikeuksia, niistä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia noin 10 %:lla.

Lukeminen ei ole itsestään selvä taito. Pisan mukaankin suomalaisnuorten lukutaito on laskusuunnassa. Mediaympäristö edellyttää sutjakkaa lukutaitoa, mutta silmäilykulttuuri ei istu kaunokirjallisuuteen. Koululaisten kirjojen lukeminen on selvästi vähentynyt, vähäistä se on tuntemillani nuorillakin.

Onko kaunokirjallisuuden lukeminen itseisarvo? Ilmankin varmasti selviää, mutta fiktion tarjoamat elämykset ja lukemisen rinnalla kehittyvät oheistaidot vaikuttavat moneen asiaan. Selkokirjat olisivat yksi keino, jolla voi päästä kaunokirjallisuuden makuun. Pääasia on, että on vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia – ja vaikuttaa pitää siihen, että asenne lukemiseen on myönteinen, eikä ahdistusta, välttelyä tai kieltämistä aiheuttava. Arvostus kirjaa tai lukemista kohtaan ei synny tyhjästä, eikä yksin koulujen keinoin.

Minä sain lukemisen mallin toiselta vanhemmalta, vaikka toinen vastusti upottavaa harrastusta. Aikuisiässä lukemiseni on ollut kausittaista, suhteessa muihin ajankäyttöhaasteisiin tai tilanteisiin. Loppukeväästä lähtien käynnistyi ahkera kaunokirjallisuuden lukuputki, tiheämpi kuin vuosiin. Löysin myös lukuilon, joka oli ollut jonkun aikaa hakusessa. Onnekseni osuin useisiin romaaneihin, joista syntyi samanmoinen tunne kuin nuorena: tarina vei mennessään, siihen upposi, eikä olisi suonut sen keskeytyvän tai lopuvan. Monet niistä innoittivat lihottamaan blogianikin. Lisään kommenttikenttään tämän vuoden lukulistani, muistini virkistykseksi.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Avainsanat: ,

29 marraskuun, 2012 · 4:25 pm

Suhteellinen juttu

Aloin katsella vuosi sitten kotimaista nykykirjallisuutta sillä silmällä. Aluksi se oli ujoa vilkuilua. Lähestyimme vähitellen, vaihtoehtoja oli paljon, ja tuli valinnan aika. Järjen ja tunteen kamppailun käytyäni päädyin tekemään lähemmin tuttavuutta lyhyisiin teksteihin. Epäily hälveni, tekstit viekoittelivat. Tutustuimme, keskityin kiinnostaviin piirteisiin. Kuten kaikissa suhteissa, ajan myötä asiat muuttuivat, ja piti jopa ottaa etäisyyttä. Muistoksi jäi mustaa valkoisella, Suhteellista.

Päädyin kokoamaan kaunokirjallisuusantologian Suhteellista. Kotimaisia nykyrunoja ja -novelleja suhteiden syttymisestä ja sammumisesta. Lyriikan ja novellien yhdistelmään sain erilaisia sävyjä ja ilmaisutapoja rinnakkain. Halusin, että suhdekuvauksissa on lajien ja tyylien laveutta. Valitsin uusien ja vanhojen tekijöiden tekstejä. Halusin myös, että henkilöissä on eri-ikäisiä: yhtä ainutlaatuinen on murkun tunnekokemus kuin iäkkään omaishoitajankin.

Lisää kipinää aihepiirin tutkimiseen antoivat lukemani lehtijutut loppuvuonna 2011. Parisuhdetta arvostetaan, mutta kolmannes liitoista päätyy eroon. Etenkin naiset uskovat parisuhteen lisäävän onnellisuuskokemuksia. Sinkkuja Suomessa on yli miljoona. Tekstareita lähetetään päivässä 11 miljoonaa, seksiä harrastetaan 300 000 kertaa. Varattujen deittisivuilla oli jo 70 000 ihmisen profiili. Mitä kaikkea nämä numerot kätkevät yksilökohtaisesti?

Tilastot kertovat omaa tarinaansa, mitä kertoo kaunokirjallisuus? Se antaa elämystason. Ja kun kirjoitetaan parisuhteista, kirjoitetaan myös paljosta muusta. Monissa kokoelmaan valitsemissani teksteissä on yhteiskunnallista ainesta. Omaishoitajuus on eristäytynyttä, nigerialaishuijaukset elävät keskuudessamme, maahanmuuttaja on vaiteliaan suomalaisuuden ahdistama, lentokone tuo thaivaimoja ja hisseissä on potentiaaleja ulkomaansulhasia. Perhesurmatkin näyttävät olevan ikävän ajankohtaisia.

En esittele suosikkitekstejä, koska riippuen painotuksista, jokaisessa on jotakin kiinnostavaa. Poimin tähän muutamia novelleja, joita voi tutkia ja tulkita monelta kantilta. Karvainen nainen on ulkonäkösuoruudessaan häkellyttävä ja lohdullinen. Päivi Alasalmen kaksi novellia jäävät mieleen: niissä on tyly tyyli ja henkilöt kokevat karuja asioita, mutta taustalla leijuu lempeyttä. Variksen Salarakas-novellissa on riipaisevaa iästä riippumatonta halua lähelle ja lämpöä. Maahanmuuttajanaisen ajatukset novellissa Juice ja muita huolia ovat pysähdyttäviä.

Runoista mieleenpainuvia ovat Anja Erämajan tuokiokuvat, Miki Liukkosen surrealismi, Saila Susiluodon Carmen-versio ja Sinervon matkalta paluu. Ja monet muut. Sanoitukset (tässä kokoelmassa Paula Vesala, Chisu, CMX, Happoradio) viehättävät minua: ne iskevät musiikin voimalla tunteisiin, sanat on tehty vaikuttamaan, ja banaaliudenkin uhalla ne ovat käyttölyriikkaa, joka tavoittaa ihmisiä.

Vuosi sitten joululoma meni siis rattoisasti lyhytproosan ja lyriikan kahluussa. Voisi vapaata huonomminkin viettää, suhteettomammin. Toivottavasti antologian lukijat saavat elämyksiä ja avartavia ajatuksia erilaisista kirjallisista tunnevyöryistä. Minä sain.

PS. Lisäsin tähän alle kommenttiin Suhteellista-kokoelman sisällysluettelon siitä kiinnostuneille. Halukkaat voivat ostaa kirjan Laatusanan nettikaupasta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Sekalaista

Avainsanat: , ,