Jo muinaiset roomalaiset – näin on pakko aloittaa – asuttivat Budapestia kutsuen sitä paikaksi, jossa on vettä. Suosittu kylpylätoiminta alkoi jo silloin. Kaksituhattaluvun matkaajalle on tarjolla Tonavan kummallakin puolella vaihtuvia historia- ja kulttuurikerroksia.
1. Kaupungista kahmaistuna
Muutaman päivän reissulaisena pitää valikoida palasia miljoonakaupungista. Tonavan rannat päivän auringonvalossa ja yön keinoloisteesssa kuuluvat luonnollisesti turistin perussuoritteeseen. Poukkoilu sivukatujen varjoissa laajentaa kaupunkikuvaa.
Eurooppalainen vuosisadanvaihde näyttää budapestiläisittäin nuhjuisemmalta kuin esimerkiksi Prahan tai Wienin vastaava, mutta kirjavuudessaan se on kiinnostava. Ja tarkoitan nyt jugendia, joka taitaa Unkarissa olla pikemmin nimeltään sessessionismi kuin art deco tai art noveau. Entisöinti-into ei ole vielä täysin virkistynyt, ja paljonhan eri kausien pytinkejä kaupungissa olisi korjattavana.
Netin matkavinkit tarjoavat reittejä, joilla pääsee tutkimaan komeimpia jugendrakennuksia, mutta kulkiessa huomaa, että lähes joka korttelissa Pestin keskusta-alueella on jugendia. Budan puoleinen jugendhelmi Gellert-kylpylähotelli jää odottamaan mahdollista seuraavaa Budapest-matkaa.
Tyylikausi läpäisi niin rikkaiden kuin tavallistenkin kaupunkiasujien arjen. Pestin puolella bongattavaksi löytyy jyhkeitä luomuksia, mutta on myös keveitäkin jugendjulkisivuja. Tyylitellyt kasviaiheet ja -kuvioinnit ovat aina yhtä mielikuvituksellisen koristeellisia, ja fasadien ihmishahmot usein tuijottavat sisäänpäinkääntyneesti symbolimaailmoissaan.
2. Unkarin varjoisista ajoista
Matkalukemiseksi valitsin unkarinjuutalaisesta perheestä kertovan amerikkalaiskirjailijan Julie Orringerin romaanin Näkymätön silta (suom. Kristiina Savikurki, Otava 2011). Päähenkilö Andras Lévi on romaanin alussa vuonna 1937 parikymppinen nuorukainen, joka Unkarin kiristyvien juutalaislakien vuoksi päätyy opiskelemaan arkkitehtuuria Pariisiin. Siellä viivähdetään romaanista puolet, noin 400 sivua, kunnes 1940-luvun sotavuosien kauhut koetaan Budapestissä ja juutalaisten työpalvelukurjuudessa.
Romaani matkusti budapestilaisen sillan pieleen.
Romaanissa on kaikki melodraaman ainekset: siinä on sopimattoman rakkauden tunnevyöryjä, verta väkevämpiä perhesiteitä, yhteiskuntaluokkien eroista johtuvia jännitteitä, rotukysymyskauheuksia, epäoikeudenmukaisuudesta kumpuavia rikoksia ja sodan hirveyksiä, kuten väkivaltaisuuksia, kuolemaa, nälkää, tauteja ja keskitysleirejä. Kirjailijan isovanhempien tarina on romaanin taustalla, ja välillä tarinan tosiolevaisuus on ilmeisen lähellä. Henkilöissä on imua, politikoinnin vaikutukset yksilöihin näkyvät traagisesti ja juutalaisten kohtaama epäoikeudenmukainen julmuus on järkyttävää.
Täysillä en kokonaisuuteen tempautunut, sillä romaanissa on kerronnallista epätasaisuutta ja välillä siinä on kiusallista viihdekirjamaisuutta. Toisaalta on siinä myös aitoa ajatusta ihmisen ailahtelevaisuudesta ja ääritilanneselviytymisestä. Myönnyn: romaani on tarpeellinen fiktioon puettu muistutus siitä, miten ihmisten elämänodotukset murtuvat ja miten elämän pitää jatkua. Rakkaus kantaa.
Romaani konkretisoi sen, miten Budapest kaupunkinakin on kummasti noussut sodan (ja sitä seuranneen neukkukauden) hävityksestä nykyturistin ihailtavaksi.
Huipulla he pysähtyivät ja jäivät katsomaan kaupunkia mitään puhumatta. Tonavan kauniit sillat – Margitinsilta, Ketjusilta ja Elisabetinsilta, nuo sillat joiden jokaisen yksityiskohdan Andras muisti ulkoa – olivat kaikki raunioina, niiden teräsvaijerit ja betonirakenteet puolittain uponneina ruskeana vellovaan jokeen. Kuninkaallisesta palatsista pommit olivat tehneet harvapiikkisen kamman, muinaisen kaupungin raunioista esiin kaivetun roomalaisen ylhäisönaisen hiuskoristeen. Hotellit joen vastarannalla olivat luhistuneet maahan; ne kyyhöttivät joen partaalla kuin olisivat liian myöhään anoneet armoa.
Turistin idyllinäkymä tänään Budan linnavuorelta Pestin puolelle, Ketjusilta on korjatussa kuosissa.
Maailman toiseksi suurin synagoga heijastuu elpyneen juutalaiskorttelin ikkunoista.
3. Ravintoa
Hengen ravintoa saa Maguar nemzeti galleriassa, jossa on salikaupalla vanhaa unkarilaistaidetta, ja Szépművészeti-taidemuseossa, jossa on ulkomaisen vanhan taiteen kokoelma. Ensinmainitussa on muutama hieno keskiaikainen teos ja uudemman ajan naiskuva. Jälkimmäinen museo on kuuluisa etenkin espanjalaismestareiden vuoksi, näytillä on klassikkoja kaikkialta Euroopasta, mutta ällikällä lyövät noin kymmenen huoneen flaamilaisen 1400-1600-lukujen taiteen kokoelmat.
Joukossa on tuttuttujen mestareiden yksittäisiä töitä: Bosch, Van Eyck sekä kruunuina hehkuva Petrus Christuksen madonnakuva ja Pieter Brueghel vanhemman joukkokohtaus. Seinäkaupalla on minulle tuntemattomien flaamitekijöiden vaihtelevalaatuisia töitä, mikä pistää ajattelemaan, millainen vauraiden massavientituote maalaustaide on ollut. Koska olen oudon hurhatanut talvisiin luistelukuviin, sain taas nautinta-annoksen niitäkin, etunenässä pieni pyöreä Avercampin talvikuva. Ja vermeerinen Pieter de Hoochin maalaus naisesta lukemassa kirjettä ikkunan ääressä tiivistää tunnelmahetken.
Ruumiin kulttuuria voi harrastaa kylpylöissä ja kahviloissa. Vallitsin jälkimmäisen. Budapestin kahvilakulttuuri kukoisti jo 1600-luvulla, joten porvariston hillitön charmi näkyy vanhoissa kahviloissa, joissa ei kultauksissa, sametissa eikä kristalleissa ole säästelty. New York on yksi kuuluisimmista. Maittavan aamiaisen nautin Vörösmarty térin laidan perinnekahvilan Cafe Gerbeaudin terassilla.
Kahvila New York
Tyylikäs Cafe Gerbeaudin salisto on tyhjillään, kun kaikki aamiaisasiakkaat kansoittavat terassin.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 