Avainsana-arkisto: Johanna Elomaa

Seitsemän kirjaa ystävyydestä

Rehellisyyden nimissä pidän ystävänpäivää jenkkiläisenä markkinointitouhuna, mutta se ei estä minua valitsemasta luettavaa ystävyysteemalla. Ystävyyden merkitys on suuri, joten kyllä sitä tekee mieli helliä – ja lukea siitä. Ja näissä suhteellisen lähiaikoina ilmestyneissä kotimaisissa kirjoissa kyse on nimenomaan ystävyyden merkityksistä. Viidestä kirjasta olen postannut jo oman jutun, mutta kahdesta luonnehdin ydinkokemukseni tähän koosteeseen. Kukkikoot tällä kertaa tällaiset ystävyyden kirjallisuuskukkaset.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Elomaan kirjassa kertoja palaa muistoin aikoihin, kun bileet olivat toinen toistaan vetävämpiä ja ne sai jakaa parhaan ystävän kanssa Ultra Bran tahdissa. Elämä vie sittemmin kertojan maailmaa reissaamaan, mutta ystävyydellä on sijansa muotoaan muuttaneenakin.

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Aikuiseen ystävyyteen on tullut särö, mutta ystävä on kuitenkin mielessä. Voiko välejä palauttaa? Ja voiko ystävystyä vävyn kanssa, ja onko tyttären ero samalla ero vävy-ystävästä? Entä mitä sisältää ystävyys Espanjassa suomalaisnaisen ja afrikkalaistytön välillä? Tämä kirja antaa näkymiä ystävyyden venyvyyteen.

Susanne Maude: Ennen kuin unohdat

Kirjassa kuvattu lapsuudenystävyys lähentyy sisaruutta. Yhteinen syke sallii erilaisuuden, ja jakaminen jatkuu parikymppiseksi. Sitten väliin tulevat muuttujat etäännyttävät. Kerrassaan hienosti kirjassa kuvataan aikuisuuden sävyjä, elämänkokemusten vaikutuksia ja yhteyden luomista etääntymisen jälkeen. Kaiken puolin sykähdyttävä romaani.

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Miesten ja naisten kirjallisuudesta voisi haastella kaikenlaista. Sitäkin, miten naisten kirjallisuus saa helposti hömpän määreet. En pidä hömppäyttä negatiivisena, sillä kevyellä ihmissuhdeproosalla on aikansa ja paikkansa. Pintaremontti olkoon mieshömppää, sillä siinä mieshenkilöiden ystävyyssuhteet ja muut ihmissuhteet ovat kevyesti keskiössä. Tähän listaukseen kirja ilman muuta kuuluu, sillä ystävyksien tukiverkko kuvataan kivasti.

Eppu Nuotio: Maggie ja minä

Maggie on suomalaisen nykytanssin pioneeri ja kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeltin ystävä, kenties enemmänkin. Nuotion kirja kuvaa Vennyn ja Juhani Ahon liiton raunioita ja Vennylle elintärkeää tunnesuhdetta Maggie Gripenbergiin. Siitä olisin lukenut enemmän ja syvempää. Kirjassa on myös nykyaikataso, jossa kaksi eri-ikäistä naista yllättäen ystävystyvät. 

Virkistävästi kirjassa kuvataan sitä, miten myös ystävystyminen muistuttaa ihastushullaannusta. Ihan kaikki kirjan osat eivät loksahda lukumakuuni, mutta kirja on viihdyttävä ja ystävyysteemaan se osuu täysin. Hauska oli lukea kirjapiirikuvauksia, nekin ystävyyden sävyttämiä!

Eppu Nuotio: Maggie ja minä (Otava 2020), luin BookBeatissa.

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti

Romaanin kuusikymppisen kertojan sydänystävän kuolema järkyttää elämänperustuksia. En muista lukeneeni näin suoraa surun käsittelyä ja nimenomaan surua ystävän menetyksestä. Kirja saa pohtimaan, millaisia ovat kulttuurimme tavat surra muita kuin lähisukua tai millaista on poiketa tavoista.

Tiainen kertoo viehättävän juurevasti kaikesta kertojan elämään kuuluvasta kuten perhehuolista, avioliiton urautumisesta ja työväsymyksestä sekä siitä, miten oleellisia hyvinvoinnille ovat ihmiset, joiden kanssa saa avoimesti jakaa elämäänsä ja ajatuksiaan. Kirja antaa tilaa murheelle ja huolille, mutta se ei unohda toivoa, uudistumista ja elämän elämistä eteenpäin.

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti (Icasos 2020), sain kirjan kustantajalta, kiitos!

Jarkko Volanen: Varjoihmiset

Varjoihmiset valloittaa etenkin lapsuus- ja nuoruusosuuksineen. Niissä Juha näyttäytyy taviksista poikkeavana tyyliltään, ja hän kaveeraa Paulin kanssa, jonka vanavedessä voi kokeilla meikit, merkilliset asusteet ja Lepakon punk-huumaa. Ystävyydellä ylitetään poikarajoja. Kirja seuraa kiehtovan arvoituksellisesti myös Juhan nykyhetkeä ja sen kriisinpoikasia sekä mahdollista ystävyyden palautumista. Mainiota!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus, Romaani

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Romaanin ääniraitana soi 2000-luvun alun musiikki, etunenässä Ultra Bra. Teemabiisinä helisee Tyttöjen välisestä ystävyydestä, kun luen Johanna Elomaan romaania Sinä päivänä kun synnyin (Otava 2020). Kuulostelen nelikymppisten nostalgiaa, nuoruuden ikimuistoisia tunnelmia ja vahvoja tunnesiteitä.

Romaanin aikajana kulkee elokuusta 2000 elokuuhun 2020, ja keskiössä on Pinja parikymppisestä ylioppilastytöstä keski-ikäiseksi muistelijaksi. Romaani on väkevästi tapahtumavetoinen, joten en voi välttää paljastuksia, jos haluan kirjasta ja Pinjasta jotain kertoa.

Pinja irtautuu helsinkiläiselämästään vuosituhannen alussa, reppureissaa Aasiassa, kulkeutuu Afrikan safareille, sattuu New Yorkiin WTC-torni-iskun silminnäkijäksi ja palaa Helsinkiin toimittaja- ja kirjailijahaaveiden toteuttajaksi. Matkan varrella tapahtuu ihastuksia, pettymyksiä, suuri rakkaus, lapsenhankintaa, surua, odotusta ja yllätyksiä. Ja elinikäinen ystävyys.

Kaikissa vaiheissa mukana on enemmän tai vähemmän nuoruudenystävä Keiju, Pinjan elämän moottori ja vastakohta: aktiivinen, räväkkä, rohkea, tummakutrinen villikko. Romaani kuvaa Pinjan kasvun omaksi itsekseen Keijun voimasta, vaikka Keiju on mukana pääasiassa muistoin ja Pinjan kirjein Keijulle. Näin Elomaa tallentaa ystävyyden voimatunteen, jossa on riippuvuuden ja siitä irtoamisen sävyjä.

”Jäisikö heistä jälki, jos he painaisivat kätensä väkisin märkään maahan. Vai jäisikö se vaikkeivat he painaisivatkaan?”

Hapuilen aika paljon lukutunnelmissani. Olen heittää kirjan kesken aika alkuvaiheessa, sillä olen allerginen teksteille, joissa mainitaan tuotemerkkejä ja asukokonaisuuksia. Kirja liukuu viihdepinnalla, hetkittäin lipsahtaa siltä pois, mutta taas luistaa kevyehkösti myös kuvatessaan raskaita asioita. Kerronnassa on journalistista tapahtumakuvaustyyliä ja tunnelmointihavaintoja, ja osittain sitä voi lukea Pinjan luonnostelemana romaanina.

”Kirjan nimi oli kirjoitettu jo aikaa sitten ensimmäiselle liuskalle. Muutoin rivit olivat vielä jäsentymättömiä ja tapahtumien aikajana poukkoileva. Muistiinpanot olivat saaneet jäädä jonkin muun asian alle niin monen vuoden ajan, että toisinaan tuntui kuin kerrokset tarinoiden päällä olisivat jo liian painavia ja lauseet unohtuneet iäksi suljettujen sivujen sisään.”

Olen makumieltymyksieni uhri, ja siksi minulle on hieman liikaa koristelua kuten huippuvalokuvaajan työ- ja lähipiirit, taiteilijaympyrät, onnenkantamoiselta vaikuttava toimittajauran alku ja muut elitistishenkiset ja romantisoidut hipaisut. Sinä päivänä kun synnyin tarjoaa mutinoistani huolimatta muutaman psykologisesti jännittävän koukun, ja ne nappaavat lukemaan kirjan alusta loppuun. Pinjan kasvukaari ei ole tavallisimmasta päästä, ja uskon monen nuoruutensa sydänystävän kanssa hengaten ja maailmaa matkaten varttuneen viihtyvän romaanin tunnelmissa.

Johanna Elomaa

Sinä päivänä kun synnyin

Otava 2021

romaani

248 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

1 kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani