”Tässä pimenevässä maailmassa
istun, kirjoitan”
Carl-Johan Holmlundin runojen puhujaminä on suora ja konstailematon. Runoilijan huoneessa (Avain 2020) on kokoelma lyriikan sitä suuntaa, jossa puhuja tekee havaintoja, näkee läheltä kauas ja pitäytyy kielikuvissa, johon saa tarttumapinnan kädenulottuvilta.
On myös toinen lyriikkasuunta, repaleisen fragmentaarinen ja kuva-arvoituksellinen. Runoilijan huoneessa sulkee sille ovensa, sillä kokoelmassa nähdään ja tehdään konkreettisia asioita, joista syntyy symboleja ja sanojaan suurempia. Huoneessa esimerkiksi juodaan kupposellisia teetä ja kahvia, ja sen ikkunasta nähdään ulos ja huoneesta käydään lähietäisyydellä merenrannalla. Lähestymistavan voisi irrottaa yhden runon alusta näin:
”Kun katselet
näetkö?
havainnot pisaroivat”
Runoista leviää levollinen tunnelma. Runoista henkii myös tietynlainen ajattomuus. Runoissa pohditaankin aikaa ja pysäytetään sitä, mutta samalla se valuu eteenpäin ja toistuu omalla painollaan: ”jälleenlöydetty aika vai kadonnut”. Mielestäni ajan vääjäämätöntä kulkua korostaa runolauseiden pisteettömyys.
Hetkittäin tunnen runojen kuvissa ajan patinaa, käytön kuluneisuutta, esimerkiksi sellaisista sanoista kuin meri, hiekka, vene, laivat, vuodenajat, linnut. Mutta se on tietoinen keino, sillä näitä sanoja ja niiden mielikuvia toistuu ajasta ikuisuuteen: ”Löydät puheen parvia / köyhtyneitä kielikuvia / toinen toistaan toistavia”. Sitä konkretisoikoon lisäksi yksi kokonainen runo:
”Ei hiljaisuutta, joka ei olisi täynnä ääniä
ei kevättä ei syksyä, joita ei
olisi jo nimetty vuodenajoiksi
ei aamun hetkeä, illan hämärää
ei kesän muistoja, ei sanoja
joita ei olisi jo tärvelty toisilla sanoilla”
Muutenkin runoissa hyödynnetään paradokseja ja vastakohtia. Toiseksi pääteemaksi poimin paradoksin sanojen löytymisestä ja samalla niiden riittämättömyydestä. Runohan tarvitsee sanoja ollakseen itsensä, mutta puhujan tunteet oikeiden sanojen löytämisestä välittyvät voimakkaasti: ”Illalla saan sanoiksi / vain illan” tai ”kuinka kauan annat / kielen viedä / harhaan?”
Pidän kokoelman tyylistä, suorasta ja lyhytsäkeistöisestä runopuheesta. Runot sopivat tunnelmien tavoittelijoille, jotka haluavat noukkia ajatelmia, pysähtyä. Siksipä Runoilijan huoneessa haluaa viipyä ja käydä uudelleen.
– –
Carl-Johan Holmlund
Runoilijan huoneessa
Avain 2020
runoja
62 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 