Avainsana-arkisto: Julia & Romeo

Kansallisteatteri: Julia & Romeo

Näit oikein. Klassikkonäytelmän otsikon henkilönimet ovat todellakin toisinpäin: Julia & Romeo. Mutta ei hätää. Ei Shakespearen tarvitse kääntää haudassaan kylkeä. Kansallisteatterin ajantasaistus Romeosta ja Juliasta kunnioittaa alkuperäistä tekstiä ja tarinaa: painotus on aivan oikein.

Esitys korostaa ajattomuutta eri aikakausien puvustuksella ja melko säästeliäällä lavastuksella – jos jätetään eleettömyydestä pois ruusuin koristellut parvekkeet ja hippipapin ripputuolivankkurit. Tanssiosuudet ovat tyyliteltyjen reivien tapaisia. Musiikki täydentää tunnelmia, ja taitava soittaja-laulaja-pari (Mila Laine ja Aleksi Kaufmann) vaihtaa suvereenisti soittimia ja tyylejä. Toisen puoliajan alun selloduetto hyrisee yhä kehossani. Eli esityksen aineelliset ja aineettomat kulissit ovat kunnossa – sitten sisältöön.

Ihailen shakespearelaisen runotekstin sujuvuutta ja sävykkyyttä. Se virtaa luontevasti näyttelijöiden puheena, ja jos joukkoon ujuttuu jokunen ”okei” tai muu uutuus, ei se korvaa kivistä. Kun luin uuden käännöksen Romeosta ja Juliasta (suomentanut Marja-Leena Mikkola), innostuin tekstin vivahteikkuudesta, jossa karkeudet vaihtuvat hetkessä herkistelyksi. Tuo tyylivaihtelu on Kansallisteatterin tulkinnassa onnistuneesti säilynyt.

Ensimmäinen puoliaika ilmentää uhittelua ja ilottelua. Lähtötilanne tehdään selväksi: kaksi sukua on vastakkain ja nuoriso käy kuumana. Viihdyttävyys korostuu, mutta överiksi ei vedetä, vaikka yleisöä nauratetaan miesmäisellä imettäjällä ja hörhöpastorilla. Toinen puoliaika keskittyy traagiseen rakkaustarinaan. Taustateemana voisi mainita aikuisten vihanpidon ja vallankäytön seuraukset.

Ja sitten pääasiaan, hehkuvaan teinirakkauteen. Kannattaa palautta mieliin, että Shakespearen Julia on 13-vuotias, Romeo vähän vanhempi. Lähtökohtaisesti ajatus lasten naimapuuhista hämmentää, mutta draama vie mennessään moiset mietteet. Näytelmää totisesti sulostuttaa pääparin raikkaus ja aitous. Ihastuneiden silmäykset, sanailut ja suukot välittävät lemmen leiskuntaa silloin, kun kaikki tapahtuu ensimmäisen kerran. Kansallisteatterin päänäyttämö täyttyy näiden nuorten (Satu Tuuli Karhu ja Olli Riipinen) läsnäolosta.

Julia & Romeo

Mutta miksi nimien vaihdos päittäin? Ihan syystä. Siinä missä Romeo on haaveileva runopoika, Julia on aktiivinen toimija. Romeo on impulsiivisten tunteiden vietävissä, esimerkiksi ihastus vaihtuu helposti toiseen ja kiukku leimahtaa harkitsemattomasti. Julia rakastuneenakin punnitsee vaihtoehtoja, haastaa ja pistää tapahtumaan. Esimerkiksi kun Julia junailee ratkaisua Veronassa, Romeo vain notkuu unelmoimassa mantovalaisella parvekkeella. Ja palautanpa mieleen teinien hääyön: kumpi on ujo herkkis, kumpi tavoitteellisen aloitteellinen?

Julia & Romeo varmasti vetoaa nuorisoon, mutta tehoaa se tällaisiin tätsyköihinkin. Ohjaaja Jussi Nikkilän ja sovittaja-dramaturgi Anna Viitalan painotukset toimivat ja tuovat tuoreutta. Perinteiseen tapaan tahdon hieman marista pituudesta, eli jonkin verran tepastelua sieltä täältä typistämällä kesto olisi supistunut reiluun kahteen tuntiin sykähdyttävyyden kärsimättä.

Näytelmän loppukuva on pitelemättömän romanttinen tähtisumuineen. Kaunista. Hieman jään miettimään, millä tavoin se glorifioi peruuttamattomat tunneteot. Shakespearen opettavaiset loppupuheet kostonkierteen tuhovaikutuksesta on jätetty esityksestä pois. Lavalle jää leijumaan päättymätön rakkaus. Suon sen. Sanoinko jo? Kaunista.

– –
Julia & Romeo
Kansallisteatteri, ensi-ilta 7.3.2018
Ohjaus Jussi Nikkilä
Sovitus ja esitysdramaturgia Anna Viitala
Lisää esityksestä Kansallisteatterin sivuilta: tässä.
Kiitos bloggariklubille pääsystä ensi-iltaan.

Omppu on jo postannut Julian showsta, samoin Arja.

Lisää Romeo ja Julia -aiheesta voi lukea blogistani: Shakespeare-tekstikokemukseni, kertomukseksi selkoistettu Mari Elomäen versio ja Jari Järvelän tehokas modernisaatiromaani. Shakespeare-toivioretkestäni Veronaan ja Mantovaan voit lukea tästä.

6 kommenttia

Kategoria(t): Draama, Kirjallisuus