Aihearkisto: sarjakuva

Aino Louhi: Mielikuvitustyttö

Aino Louhen sarjakuva-albumi Mielikuvitustyttö (Suuri Kurpitsa 2019) voittaa minut oitis puolelleen. Luen muutaman ensimmäisen sivun, ja kerronnan aitous ja ponnistelematon selkeys imaisee mukaansa. Tyttöyden hauraus havisuttaa minua.

Albumi jakautuu kolmeen osaan. Niitä yhdistää tytön pohjimmainen epävarmuus kelpaavuudesta. Se ei ole nyt itsetuhoista näännyttämistä tai viiltelyä vaan ulkopuolisuuden tunnetta ja ujoa unelmointia. Olen niin huojentunut, kun kehityskertomus kaartuu varovaiseen toivoon.

20190703_162951.jpg


Ensimmäinen osa kertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä ja sen muuttumisesta murrosikään tultaessa. Oikein vatsaa kouristaa kertojan kokemat pettymykset. On kyse tavallisesta parhaan kaverin ailahtelusta. Kerronta tavoittaa sen, miten ystävyys on ensi rakkaus mustasukkaisuuksineen ja miellyttämistarpeineen. Ja niin haavoittuva, kun tulee torjutuksi, taas kelpaavaksi ja yhä uudelleen torjutuksi.

Toisessa osassa kuvataan kouluaikaista ihastusta kertojan näkökulmasta. Varmasti jokainen voi samastua tilanteeseen, kun luokan kingi on unelmien poikaystävä, jota ei koskaan saa. Loppukuva viehättää. Ehkä kuitenkin voi luottaa omiin tunteisiin.

Kolmas osa kertoo ensimmäisestä poikaystävästä. Siinä tavoitetaan kaikki ujon tytön toiveet ja pelot. Jälkimmäiset tiivistyvät näissä kolmessa kuvatekstissä: 1) ”En tiedä, miten kuuluisi olla.” 2) ”Minä olen täynnä virheitä” 3) ”joita hän ei saa nähdä”. Riipaisevinta on se, miten tyttö yrittää tuntea riemua muttei voi hylätyksi tulemisen peloiltaan. Kertomus jää avoimeksi, silti toiveita herättäväksi.


Olen kirjoittanut kerronnasta ja kuvaamisesta. Se ehkä kuulostaa tekstipainotteiselta, mutta todellisuudessa joka kuvassa on yksi lyhyt lause ja siihen liittyvä kuva sen kimpassa. Tekstit ovat myös englanniksi. Ja kuvat! Pääasiassa yksinkertaisia kasvokuvia tai ihmishahmoja, joiden tausta on pelkistetty. Värit ovat murrettuja ja harmonisia. Kuvien rauha, kertomussisältö ja tunnelma tukevat toisiaan.

Tätä ei varmaankaan pitäisi kirjoittaa, mutta silti. Kristiina Louhen Aino-kirjojen tyyli on kasvanut aikuiseksi Aino Louhen tyyliksi. Tunnistettavaksi, silti omaksi.

20190703_162931.jpg


Voi tytöt, kuinka monta kertaa kaikkien pitää lukea tai katsoa Bridget Jones, jossa Darcy sanoo, miten hän pitää tytöstä juuri sellaisena kuin hän on? Miksi yhä niin lahjakkaat kuin tavallisetkin, viehättävät siinä kuin ihan kivat joutuvat epävarmuuden valtaan eikä kukaan koe kelpaavansa sellaisena kuin on ja tarvitsee siihen pojan sanomaan taikasanat? Tämä minua painaa.

Kiitos siitä, että Aino Louhi jakaa alituiset epävarmuustunteet, tekee ne näkyviksi ja samastuttaviksi. Voi elää omanlaisenaan. Tämä kirja on ilman muuta naistenviikon 2019 kirja, tyttöyden sallivuussarjakuva. (Naistenviikon haasteesta ja vinkki yli 20 kirjablogin naistenviikkojutuista tässä.)

naistenviikko 2019

– –

Aino Louhi
Mielikuvitustyttö. Imaginary Girl
Suuri kurpitsa 2019
sarjakuva
163 sivua.
Lainasin kirjastosta.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva

Selkotekijä: Pekka Rahkonen

Vuoden 2019 aikana julkaisen juttuja selkotekijöistä.
Blogiartikkelit ilmestyvät kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona,
ja sarjassa on jo esitelty

Johanna Kartio

Pertti Rajala

Satu Leisko

Marja-Leena Tianen

Jasu Rinneoja.

Sarjan idea ja selkokirjojen lukuhaaste: katso tästä.

Pekka Rahkonen, kuka olet?

Olen arkkitehdin koulutuksen saanut kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Olen tehnyt kuvitustyötä 1990-luvulta lähtien ja toiminut päätoimisena kuvittajana vuodesta 2003 eteenpäin. Olen kuvittanut tieto- ja oppikirjoja ja lukuisia lehtiä sekä tehnyt sarjakuvia ja viikoittaisia pilapiirroksia eri lehtiin.

Miten sinusta tuli selkotekijä?

En muista enää tarkasti ensimmäisen yhteyden syntyä Kehitysvammaliittoon, mutta tein kuvituksen Antin ja Timon puhtauskirjaan, jonka Kehitysvammaliitto julkaisi vuonna 2002. Sen jälkeen olen tehnyt erilaisia selkotekstien kuvitustöitä.

Pekka
Kuva: Pekka Rahkonen

Miten kuvasta tulee selkokuva?

Selkokuvituksessa – samoin kuin selkotekstissä – on tärkeää, että kaikki on selkeää. Selkokuvassa on esillä se asia, henkilö tai tapahtuma, joka halutaan kuvana esittää, eikä siinä ole mukana ylimääräisiä elementtejä. Tärkeää on, että kuvituksen mahdollinen tausta ei sotke pääasiaa eivätkä kuvituksen elementit hämmennä katseen kulkua kuvassa.

Kuvituksessa ei esitetä asioita liian viitteellisesti, eli esimerkiksi huonetilaa tai kalustusta esitettäessä esillä on selkeästi myös lattia tai matto, jonka päällä esimerkkisi tuoli on, eikä tuoli esimerkiksi leiju tyhjän päällä. Tällaisia yksityiskohtia en välttämättä huomaa, joten selkokirjallisuuteen perehtyneen kustannustoimittajan apu on monesti tarpeen.

Miten selkosarjakuva syntyy?

Olen tehnyt kaksi selkomuotoista strippisarjakuvaa Papunettiin: Jaakko ja Jekku 1, ja 2. Strippimuotoiseen sarjakuvaan sopii toki omasta takaa tietynlainen pelkistys ja ruutusisällön yksinkertaisuus, joten kovin paljon en joutunut työtapojani, kuvitusta ja tekstejäni muokkaamaan verrattuna muuhun normaalista sarjakuvatyöskentelyyni. Toki työprosessin aikana sain Papunetin verkkotoimittajalta arvokasta ohjausta vitsien ymmärrettävyyteen sekä puhekuplien tekstisisältöön ja helppolukuisen fontin valitsemiseen.


Selkoteksti tutuksi: Jaakko ja Jekku -sarjakuvat

Pekka Rahkosen Jaakko ja Jekku -sarjakuvista on julkaistu kaksi verkkokirjaa Papunetin Tietoa ja tarinoita -sivuilla (Jaakko ja Jekku, 2016 ja Jaakko ja Jekku 2, 2018). Sarjakuvien tarinoissa seikkailevat nuori mies ja koira. Jokainen sivu sisältää 2 – 4 ruudun tilanteen tai tapahtuman. Kummassakin verkkosarjakuvakirjassa on 10 sivua.

Sarjakuvien tarinoissa Jekku-koira on Jaakon tasavertainen kaveri. Tilanteista välittyy arkinen yhdessäolo ja sen tärkeys kummallekin. Kommelluksissa ja huumorissa on lämmin tunnelma. Jo nimi ”Jekku” antaa odottaa, että koiralla on kepposet mielessä.

Stripit ovat mukavan vaihtelevia. Toisissa kuvat kertovat lähes kaiken, jolloin sanoja ei tarvita, ja toisissa painottuu dialogi. Sarjakuvatyylisesti lauseet ovat lyhyitä ja yksinkertaisia. Silti huumori voi liittyä sanaleikkiin tai tekstiin perustuviin tulkintaodotuksiin. Esimerkiksi kaverukset ovat lääkärin odotushuoneessa, ja vieressä on kyltti ”Eläinallergia”. Se saa lukijan olettamaan ihan muuta, kuin mitä viimeisestä ruudusta paljastuu.

Monissa stripeissä oleellista on se, mitä kuva kertoo. Tulkinnat syntyvät Jaakon tai Jekun ilmeistä tai asennoista.

Jaakko ja Jekku -sarjakuvan kuvitus osoittaa hyvin, miten selkeä kuva voi olla ilmeikäs. Taustojen pelkistykseen on todella kiinnitetty huomiota, silti ei tule tunnetta, että jotain puuttuisi tai visuaalinen ilme olisi tylsä. Värimaailmaa hallitsevat murretut värit miellyttävät silmää.

Verkkokirjan ominaisuuksiin kuuluu se, että sarjakuviin saa äänituen. Jaakko ja Jekku -sarjakuvakirjojen stripit lukevat Antti Laakkonen ja Pietu Roisko.


Pekka Rahkosen selkokuvituksia

Masi Tulppa: Pääsy kielletty! (teksti Jari Mäkipää, selkomukautus Riikka Tuohimetsä) Ilmestyy syksyllä 2019 (Opike)
Laura-kertomussarja 2017, 2018 (Papunet)
Jaakko ja Jekku -strippisarjakuva 2016, 2018 (Papunet)
selkonovellikirjojen kuvituksia 2006 – 2008 (Papunet)
Pallosankari Unski 2004 (Opike)
Tikas-oppikirjasarjan kuvituksia 2002- (Opike)

Tietotiivistys

  • Selkokieli on yleiskieltä helpompaa sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta.
  • Selkokirjojen taitossa ja kuvituksessa otetaan huomioon helppolukuisuus.
  • Selkokirjoja on kaikenikäisille ja monista eri genreistä.
  • Osa selkokirjoista on mukautuksia aiemmin ilmestyneistä kirjoista, osa on kirjoitettu suoraan selkokielellä.
  • Selkokirjoja ilmestyy vuosittain 20–30 nimekettä.

Lisätietoa selkokielestä ja selkokirjoista: selkokeskus.fi.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva, Selkokirja, selkotekijä

Naistenviikko 2018: koonti

Kesän 2018 kuuma naistenviikko raikastui postaussateesta. Haaste oli käynnissä  jo neljännen kerran. Heinäkuun 18. – 24. päivinä kertyi kirjablogien postauksiin moninaisia juttuja naisteemalla: osa kirjailijoista tai kirjojen päähenkilöistä on viikon nimipäivien viettäjiä, osassa on selvää feminististä klangia, osassa ylipäätään naiset tai tytöt toimijoina ovat pääosassa. Varmaa on se, että kirjavinkkejä on kerätty syksyä ja talvea varten tietokirjoista, elämäkerroista, sarjakuvista, romaaniesta, novelleisista ja runoista sekä lasten ja nuorten kirjoista.

20180720_175746.jpg

Kokoan tähän mukana olleet 23 blogia. Osa postasi joka päivä, muutama muutamasti, jotkut kerran. Linkki vie blogin yhteen naistenviikkojuttuun tai bloggaajan tekemään omaan koosteeseen.

Hyönteisdokumentti (I Know Why the Caged Bird Sings)
Kirjan jos toisenkin (Sisämaa, Kotikoivun alla, Pihka)
Kirjan pauloissa (Toisten elämät, Huone yhdelle: pieni matkakertomus)
Kirjaluotsi (Hiekankantajat, Minun kansani, minun rakkaani, Nainen ikkunassa, Vuosisadan rakkaustarina, Katrina, The Essex Serpent)
Kirjapöllön huhuiluja (Emma, Täydellinen, Verikuu, Sytytä valot / Sammuta valot, Ainoa taivas)
Kirjarouvan elämää (Marlene Dietrich ja salattu sisar, Venäläiset tilikirjani, Poika joka ei itke, Sukellus syvyyksiin, Hän lupasi soittaa)
Kirjamies (Hän sanoi nimekseen Aleia)
Kirja vieköön! (Niin raskas on rakkaus, Kirjosieppo, Laulajan paperit, Älä mene pois, Onnelliset ihmiset ; lukusuosituskooste)
Kirja hyllyssä (Valas nimeltä Goliat, kooste B ja C, Vihan ja inhon Internet, Lempi ja rakkaus, Saniainen kukkii juhannuksena, Aavepianisti, kooste parhaista, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän)
Kirjojen kuisketta (En palaa takaisin koskaan, luulen)
Kirsin book Club (Seitsemäs kevät, Vihainen leski, Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja, Syvien pohdintojen jaosto, Punainen osoitekirja, Peppi Pitkätossu)
Kulttuuri kukoistaa (Sivuhenkilö, Jos kuolemaon vienyt sinulta jotain anna se takaisin, Olimme kerran)
Luetaanko tämä (Olematon Olga, Viliami oivaltaa numerot, Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Revonpuro, Sytytä valot / Sammuta valot)
Luettua elämää (Kielletty hedelmä, Jäljet, Laskeva neitsyt, Saniainen kukkii)
Nanna kirjakimara (Paras mahdollinen maailma, Ikuisesti merkitty)
Nostetaan teksti pöydälle (Tapasin Jeesuksen,  En palaa takaisin koskaan, luulen, Synninkantajat, Neito vanhassa linnassa, Tytöt)
Oksan hyllyltä (Brewster Placen naiset, Over easy, Metsänpeitto)
Pieni suuri piiri  (Sakset tyynyn alla, Kaunis mutta kuollut)
Sheferijm – Ajatuksia kirjoista (Katriina ja Anu-Riikka)
Tarukirja (Tuulen vihat)
Tuijata (Kauneussalonki, Nimeni on Lucy Barton, Siivoojan käsikirja, Punainen osoitekirja, Saaren runot, Hylkäämisen päivät, Vie minut jonnekin)
Tuulevin lukublogi (Äkäpussi, Emilia Kent, Taiteilijan vaimo)
Yöpöydän kirjat (Sytytä valot / Sammuta valot)

Iloitsen suuresti kiinnostuksesta ja blogien panostuksesta! Naiskirjallisuutta tai naisia kirjallisuudessa saa ja voi lähestyä monin tavoin.

naistenviikko 2018

Logo: Lassi Ahti & Tuija Takala

Haasteen virittely, jossa haasteohjeet ja viikon nimipäivät: tässä.

Haastekäynnistys ja blogien omat linkkaukset: tässä.

Koosteet 2015, 2016 ja 2017.

4 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, haaste, Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja, Lasten- ja nuortenkirjat, Naistenviikko, Novellit, Romaani, Runot, sarjakuva

Suomalaisten painajaisia 2 ja ihan toisen kirjan arvonta

Eilen on juhlittu 100-vuotiasta Suomea. Tänään saattaa vaivata ainakin henkinen krapula kaikenlaisen kekkeröinnin vuoksi. Siksi kannattaa käyttää palautumisen tukena pilakuvia suomalaisesta arkikäyttäytymisestä ja -mentaliteetista.

Viime vuonna ilmestyi kirjana ensimmäinen osa Suomalaisten painajaisia -sarjakuvista. Tänä vuonna on Karoliina Korhoselta ilmestynyt osa 2, alaotsikoltaan Lisää vähäsanaista vertaistukea. Konstit ovat tutut ensimmäisestä osasta. Joka sivulla pallopäinen ja vähäeleinen Matti kohtaa yhden kiusallisen – yleensä sosiaalisen – tilanteen. Muoto muistuttaa siis enemmän sarjaa yksittäisiä pilakuvia kuin varsinaista sarjakuvaa.

suomalaistenpainajaisia2

Kakkososassa Matti esimerkiksi on painajaismaisissa tilanteissa ruuhkassa tai jonoissa. Matti myös kipuilee tilanteissa, joissa hän matkustaa ja viettää kesää. Monissa stripeissä on tunnistettavia tilanteita. Toisinaan yleistykset ovat turhan yllätyksettömiä, mutta on joukossa virkistäviä havaintoja. Saattaa niistä viritä keskustelua kanssakansalaisten tai tänne muuttaneiden kesken. Englanninkielisinä Matin mielialoja voi seurata Karoliina Korhosen blogissa Finnish Nightmares.

*

Mutta mitä tekee Matin seurana Pasi Ilmari Jääskeläisen romaani Väärän kissan päivä?  Korhosen kirjassa Matti silloin tällöin unohtelee asioita, ja Jääskeläisen kirjassa muistamisen dilemmaa käsitellään monin tavoin. Joitain yhtäläisyyksiä yhteisen kustantajan lisäksi siis löytyy! Aasinsillat sikseen.

Minulla on hienosta Väärän kissan päivästä (lue lisää tästä) varakappale. Vastaa kysymykseeni ja voita arvonnassa itsellesi joulukirja. Kysymykseni kuuluu: mikä on sinua piinaava suomalainen painajainen, jota et oikeastaan haluaisi muistaa? Ja koska joulu on armollista aikaa, voit osallistua arvontaan myös mitään muistamatta – kunhan jotain vastaat. Vastausaikaa on 10.12. klo 10 mennessä.

Väärän kissan päivä

*

 – –

Karoliina Korhonen
Suomalaisten painajaisia 2. Lisää vähasanaista vertaistukea
Atena 2017
sarjakuva
Sain kirjan kustantajalta.

19 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3

Uskollisena tyylilleen Riad Sattouf jatkaa lapsuutensa kronikointia. Tulevaisuuden arabi 1 ja 2 (linkit juttuihin tässä ja tässä) on kuvannut Riadin varhaislapsuutta, ja nyt osassa Tulevaisuuden arabi 3 kouluikäinen Riad asuu perheensä kanssa alkeellisessa Tirma’lan kylässä Syyriassa. Sarjakuva kertoo 1980-luvun puolivälin syyrialaisseuduista, jotka nyt käynnissä oleva sota on raunioittanut. Vaikkei lasten kouluolot ole kummoisia Tulevaisuuden arabi 3 -sarjassa, vaikeaa on ajatella nykylasten tilanteita.

Tulevaisuuden arabi 3Piirrostyyli ja väritys pitävät kutinsa, eli piirrosjälki etenee johdonmukaisesti ja selkeästi. Pidän entiseen malliin siitä, miten säästeliäästi Sattouf käyttää tehostevärejä. Kun punaista ja vihreää roiskahtaa, se tekee aina vaikutuksen. Muuten selkeisiin piirroksiin taustavärinä käytetään vaaleanpunaista – mielenkiintoinen väri syyrialaiselämän sävyttämiseen. Kun tarinassa poiketaan Ranskaan, väri vaihtuu vaaleansiniseen.

Kuva ja teksti täydentävät toisiaan, ja ominaista ovat pienitekstiset selitykset kaunokirjoituksella, kun muu teksti on täsmällistä tekstausta. Tekstipainotteinen sarjakuva kuvailee lapsen kokemusta kahden kulttuurin välissä, jossa suuria suunnitteleva isä alkaa paljastua tyhjiä puhuvaksi jämähtäjäksi ja ranskalaisäidin pinna alkaa kunnolla kärventyä. Äiti odottaa kolmatta lasta, jolloin mukavuuksien ja omakielisten verkostojen puute hiertää.

Vaikuttavaa sarjakuvassa on pikkupoikien oman maailman tallentaminen. Kiinnostuksen kohteet ja uskomukset versovat, ja silloin kuulopuheet väärinymmärryksineen vaikuttavat lasten ajatuksiin ja tekoihin. Mietin, mitä tapahtuu, jos kasvatus ja koulutus ovat vaillinaisia ja johtopäätökset tehdään kypsymättömin huhuin ja ennakkoluuloin vailla tietoa. Siitä sarjakuva antaa viitteitä. Se säväyttää tänään, kun mietin, miten ihmiset kykenevät satuttamaan toisiaan esimerkiksi kulttuurilietsonnasta johtuvin syin.

Etenkin mieleen jäävät sukuriidat, ympärileikkausasiat ja Riadin maailman vavahtelu Gonan Barbaari -videon vaikutuksesta. Pikkuhiljaa Riad  tiedostaa kodin kahden kulttuurin eroja. Esimerkiksi syyrialaisen koulumaailman vertatuminen ranskalaiseen vastaavaan avaa aika lailla Riadin silmiä. Naisten ja tyttöjen asemaa poika ei erityisemmin pohdi, mutta silti sarjakuvassa teema on välillisesti esillä.

Eikä tämä jää tähän! Kirja päättyy jälleen tempoilevan isän järjestämään yllätykseen. Jään jännittyneenä odottamaan jatkoa. Ja se pitää vielä todeta, että Sattouf tallentaa riipivästi perhettään ja vanhempiensa kotiseutuja lapsen silmin. Hän näyttää ja jättää johtopäätökset lukijalle.

Huomaan, että Tulevaisuuden arabi monin tavoin laittaa ajatukseni levottomiksi. Tarkoitan sitä, että joudun miettimään käsityksiäni kulttuurisista tavoista ja käsityksistä sekä siitä, mitä ne minulle merkitsevät. Kiinnostava sarjakuva pakottaa pohtimaan maailman menoa – ja niin yksityisellä taiteilijan lapsuusmuistelolla on yleisiä tarkoituksia.

– –

Riad Sattouf
Tulevaisuuden arabi 3
Lapsuus Lähi-idässä (1985 – 1987)
suomentanut Saara Pääkkönen
WSOY 2017
150 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa: Kirjojen keskellä, Mari A ja Oksan hyllyltä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi

Riad Sattoufin sarjakuvaromaani Tulevaisuuden arabi (WSOY 2015) on aloitus omaelämäkerrallisesta sarjasta, jota on tulossa kolme osaa lisää. Ensimmäisen osan alaotsikko on kuvaavasti Lapsuus Lähi-idässä (1978-1980). Riad on ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika. Isä väittelee Ranskassa historiasta  ja hakee sen jälkeen yliopistotöitä arabimaista. Reissaaminen alkaa Gaddafin Libyasta, kun Riad on kaksivuotias, ja pari vuotta sen jälkeen perhe siirtyy Syyriaan. Välillä käydään sukuloimassa äidinäidin luona Bretagnessa.

Sarjakuva onnistuu hienosti yhdistämään poliittishistoriallisia faktatietoja ja Riadin perheen vaiheita. Myös lapsen kokemus välittyy hyvin, etenkin paikoista ja ihmisistä jää voimakkaat hajumuistot. Aluksi valkotukkaista pikkupoikaa ihaillaan, iloisessa isässä on sankariainesta ja äiti on tyyni hoivaaja. Äiti pysyy tyynenä, vaikka entistä väsyneempänä, mutta pikkuveljen synnyttyä ihailun kohde muuttuu ja isästä erottuu yhä enemmän onttoja kohtia.

Isä on Ranskassa eurooppalaistyylinen maailmanmies mutta arabikulttuureissa hänestä tunkee kasvuympäristönsa ennakkoluuloja ja toimintatapoja. Hän on mies talossa ja kohkaa yksioikoisesti, sivu sivulta yksioikoisemmin. Kummastuttaa Riadin ranskalaisäidin laahautuminen miehensä mukana masentavista olosuhteista toiseen. Kummastuttaa arabiäitien poika- ja vääryyssuosiminen.

Arabikulttuureista annettu kuva ei ole mukavaa katsottavaa. Ideologinen sumutus on räikeää ja eriarvoisuus eri kulttuurien/uskontosuuntien ja sukupuolien välillä sovittamatonta. Eniten minua järkyttää väkivaltaisuuden suvaitseminen ja siihen kannustaminen. Kiusaaminen ja syrjintä on sallittua, jopa toivottavaa.

Olen lamaantunut ja toivoton: onko mitään konstia, että muslimien keskinäinen kahinointi sekä eriuskoisten ja naisten halveksunta kääntyisi suvaitsevaksi ja erilaisuuden sallivaksi? (Onko mitään konstia, että länsimaiset suvaitsemattomat oppivat hyväksymään tasa-arvoisesti moninaisuutta?) Ei taida olla Sattoufin sarjakuvamaailmassa. Aluksi Riadin isä julistaa vallankumousta, jossa koulutuksella ja valistuksella parannetaan (arabi)maailma, mutta kirjan lopussa isää vain naurattaa moinen mahdollisuus/mahdottomuus.

– Minä kannatan vapautta mutta… Kansojen pitää saada valita. Länsimaalaiset haluaisivat, että koko maailma toimisi heidän tavallaan… Vain siksi, että he ovat vahvimpia. Mutta se on vain väliaikaista. Jonain päivänä minä teen vallankaappauksen.. Ja ammun kaikki. HIH HIH.

Herää kysymyksiä: Miten autenttinen sarjakuvan antama kuva on? Miten lähellä totta ovat sarjakuvan henkilöt? Onko tekijällä takana poliittinen tai henkilökohtainen agenda? Niin tai näin, Charlie Hebdo -pilalehtiporukoissa pyörinyt ja isänsä kanssa välirikkoon joutunut Sattouf provosoi pohtimaan.

tulevaisuuden arabi

Haluan arvostaa kaikkia kulttuureita ja uskontoja, yhä haluan. En vain kestä sitä, että joka puolella maailmaa lietsotaan oikeutusta vahingoittaa ja alistaa muita. Näin väkevästi kirjan sisältö syöksyy päälleni, että sanon sarjakuvanvisuaalisuudesta vain sen, että kerrassaan hienosti se myötäilee tarinaa yksinkertaisin mutta tehokkain keinoin: väri muuttuu kulttuurin vaihduttua, ja muutama muu tehosteväri tietyissä tilanteissa säväyttää. Piirrosjälki on karikatyyrimaista, silti ilmeikästä ja selkeää.

Juuri ennen Tulevaisuuden arabia luin Pertti Jarlan omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin Jäätävä spede (Like 2015). Se on oivaltavan humoristinen kertomus hömelön pikkupojan kasvusta pikkupaikkakunnalla ja yhä vain hömelön nuorukaisen vaelluksesta pääkaupunkiin ja miehen elämän kokemuksiin. Jarlan sarjakuvakertomukset ovat novellistisia ja hilpeitä makupaloja. Lukujärjestykseni vuoksi ne jäävät ohimeneviksi pilakuviksi, sillä Sattoufin kulttuuripläjäys painaa asiallaan. Pikku-Pertin pulmia kun vertaa Riadin kasvuympäristökipuihin – no joo.

– – –
Riad Sattouf
Tulevaisuuden arabi. Lapsuus Lähi-idässä (1978-1980)
suomentanut Saara Pääkkönen
WSOY 2015
sarjakuvaromaani
158 sivua.
Lainasin kirjastosta.

 

1 kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjallisuus, sarjakuva

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia

KaroliinSuomalaisen kulttuurin vuosipäivää juuri vietettiin. Väinämöishattu päässä murjotettiin, murahdeltiin hieman, vältettiin kaikenlaista kontaktia ja nautittiin äänettömyydestä. Jotkut noin, jotkut toisin. Stereotypioita suomalaisuudesta kuvittaa Karoliina Korhonen sarjakuvakirjassa Suomalaisia painajaisia (Atena 2016). Se alaotsikko on mojovasti Vähäsanaista vertaistukea.
Suomalaisia painajaisia

Tämän kirjan päähenkilö on suomalainen Matti, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja henkilökohtaista tilaa. Kuten arvata saattaa, kaikki ei suju aina niin kuin Matti toivoisi.

Sinunkin sisälläsi saattaa asua pieni Matti.

Ryhdyin tutkiskelemaan itseäni. Toden totta, sieltä sun täältä sivuja plaratessani löysin sielunkumppanin. Tuo on niin totta bussimatkoillani: en voi siirtyä, ettei vieruskaveri miettisi, mikä hänessä on vikana. Tai jos toinen siirtyy vierestäni, murehdin, mitä vikaa minussa on. Tai en tiedä, miten tervehtiä etäistä tuttua.

Suomalaisia painajaisia2Sarjakuva – vai ovatko nämä lähinnä yksittäisiä yhden sivun pilakuvia – on osuva tapa kiteyttää oivallus. Vähäeleinen piirrostyyli tukee sanottavaa: yksi tilanne, tunne ja ilmiö osuvat muutamalla viivalla maaliin. Yksinkertaisesta pallopäätyypistä saa ihmeen paljon irti. Pidän siitä, että värejä käytetään harkiten. Silloin kun mustan ja valkoisen lisäksi on muuta väriä, ilme kirkastuu.

Karoliina Korhonen on onnistunut tuotteistaa simppelisti ilmaistun tavistyypin. Pidän sitä mainiona toimintana. Englanninkielisenä Matti seikkalee blogissa Finnish Nightmares, ja voipi häntä seurata muillakin some-kanavilla. Facebookissa on 125 000 Matin seuraajaa.

En ole erityisen innoissani stereotypioista, ja kieltämättä tämän Matin monet pulmat tuntuvat kuluneilta. Jostain ne kumpuavat ja jollekin ne voivat olla totta. Ja alankin ajatella, että kirja kertoo muuan Matista, joka kokee asiat noin. Johonkin voin samastua, kaikkeen en. Niin aina. Joku voi tämän kirjan tyylisistä kliseistä kiusaantua, joku taas kokea ne omakseen.

Uskon, että Suomalaisia painajaisia sopii hyvin keskustelun virittäjäksi vaikkapa suomalaisuudesta puhuttaessa kaikenlaisissa opetusryhmissä, oikein mainiosti myös suomi toisena kielenä -ryhmissä. Tuttuutta voidaan tunnistaa tai yleistyksiä puida ja kyseenalaistaa. Piirroksista voi myös löytää ihmisen kulttuurista riippumatta.

– – –
Karoliina Korhonen
Suomalaisia painajaisia. Vähäsanaista vertaistukea
Atena 2016
sarjakuva.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, sarjakuva