Venäläistä nykykirjallisuutta tulee luettua kovin vähän. Ludmila Ulitskajan tuotantoon olen hieman tutustunut, nyt on Jelena Tšižovan vuoro. Inspiraatio heräsi Turun kirjamessuilla, jonka ”Rakkaus romaaneissa” -keskustelussa osallistujat suosittelivat teemaan sopivia kirjoja. Sirpa Kähkönen vinkkasi Tšižovan romaania naiskuvauksen ja ikäpolvia ylittävän rakkauden vuoksi.
Naisten aika kertoo 1960-luvun leningradilaisesta tehdasyhteisöstä. Ajan tapaan työläiset asuvat asuntoloissa tai muunlaisissa yhteisasumuksissa. Kovasti väki jonottaa, jotta saisivat hankittua huoneiston, television tai muun hyödykkeen. Monenlaiset työläislautakunnat vaikuttavat asemaan jonossa – tai ylipäätään yhteisössä. Neuvostoyhteiskunta näyttäytyy kovin pikkusieluisena. Ymmärrys yhdenvertaisuudesta on kyseenalainen niin ihmisten aseman kuin rodunkin puolesta.
Romaanin sydän sykkii pienessä huoneistossa, jossa asuu kolme mummoa, nainen ja tytär. Mummot eivät ole sukua keskenään eivätkä Antoninalle ja Suzanne-tyttärelle, mutta se ei estä kiintymystä tai yhteisvastuuta. Ja nyt päästään rakkauteen.
Antonina-äiti käy töissä eikä oikein voi hyvin. Suzanne-tytär ei voi olla lastentarhassa, sillä äiti haluaa suojella aviotonta lastaan kaikilta mahdollisilta huoltotoimilta. Tyttö on kohta kouluikäinen, mutta ei puhu mitään vaan ilmaisee itseään piirtäen. Yhteisasunnon mummot pitävät huolta tytöstä kukin persoonallisella tavallaan, esimerkiksi lapsi oppii jo varhain lukemaan niin venäjää kuin ranskaakin. Kun äidin mahdollisuudet huolenpitoon kutistuvat, mummot punovat juonen, miten he voivat jatkaa lapsen huoltajina.
Muorit taas ajattelevat omalla tavallaan: ”Mimmoiseksi syntyi, semmoiseksi kasvaa. Joskus voi kuuseenkin kasvaa omena, mutta joskus kasvaa omenapuuhun käpy.”
”Mitäpä tointaa yrittääkään tai pitää lasta silmällä: jos se kuitenkin on esimerkiks käpy, niin eihän siitä omenaa saa”, minä [äiti] sanoin.
Myöntelivät: ”Ei saakaan. Mutta jos on omena, niin se on sitten ihmisistä kiinni, jääkö se happamaksi villiomenaksi vai kasvaako mehukas puutarhaomena…”
Romaanin kerronta poukkoilee vaivattomasti, välillä näkökulma on laaja, historiaa mikrotasolla haarukoiva, ja toisaalla eri henkilöiden minämuotoiset huomiot vaihtuvat suusta suuhun ja ajasta aikaan. Tarkkana pitää olla. Kerrontatapa viehättää, sillä mainittu poukkoilu ja puhunnan virtaavuus luovat Naisten aikaan aivan omanlaisen rytmin. Henkilökuvauksen sävyt kirkastuvat rivien välistä, ounasteluista, juoruista, väärinymmärryksistä, muisteluista, puhumattomuudesta ja palveluksista. Teemoina tärkeimpiä ovat nämä ikuiset: rakkaus ja kuolema.
Jelena Tšižovan voi kohdata Helsingin kirjamessuilla 25.10.2018.
– –
Jelena Tšižova
Naisten aika
suomentanut Kirsti Era
Into 2018
romaani
261 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Kustantajan kirjavideo.
Muita bloggaajia: Annelin kirjoissa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 