Johanna Holmströmin novellikokoelma Selkounien käsikirja (Otava 2022) on Runeberg-palkintoehdokas. Se paljastui, kun olin kutakuinkin kirjan puolivälissä. Huomasin asian vaikuttavan: aha, nyt on siis lukuvuorossa yhden raadin perusteella vuoden kotimaista kärkeä.
Yhdessä novellissa vilahtaa tuo kirjan nimen selkounet, mutta monissa novelleista on väkevänä tunnelma, joka vaikuttaa liki selkounelta: tiedostan, että olen fiktiossa, unenkaltaisessa – tosin en kykene vaikuttamaan unen tapahtumiin. Sen sijaan minut naulitaan seuraamaan verbaalisti tehokkaasti tapahtumia. Joskus kieli äityy runolliseksi, pääosin se on tarkasti havainnollistavaa. Kerronnallisesti minua viehättää se, että novelleissa on kytköksiä toisiinsa.
•
Kirjan alkupuolen novellit miellän sijoittuvan lähiaikoihin tai kuluvaan ajankiertoon. Tunnistan muutaman aiheen sopivan viime vuosien rikosuutisiin, esimerkiksi pakastimesta löydetyt vastasyntyneet. Tästä voi jo päätellä, ettei novelleissa liikuta hilpeissä tunnelmissa. Pikemminkin novelleista aistii pelkoa, uhkaa tai murhetta. Ihmissuhteissa eivät asiat ole kunnossa, ja kasvuolot vievät vinoon.
Kirjan loppua kohti novellit johdattelevat tulevaisuuteen ja tekoälyn muuttamaan maailmaan. Näistä mieleeni ailahtaa yhtymäkohtia Sami Tissarin romaaniin Krysa ja Kazuo Ishiguron romaaniin Klara ja aurinko. Jälkimmäiseen ajatukset johtavat siksikin, että Holmströmin kirjan päätösnovellissa yksi henkilö on Clara, tosin novellin Clara ei ole keinoystävä vaan ihminen.
•
Kaksi viimeistä novellia ”Vanhus ja meri” ja ”Kadotettu paratiisi” otsikoiltaan viittaavat kirjallishistoriasta tuttuihin teoksiin, mutta kiinnostavinta on se, miten novellit kytkeytyvät toisiinsa: samaa asiaa tarkastellaan eri näkökulmista. Novelleissa eletään tulevaisuuden dystopiaa, jossa yhteiskunnan sisällä on tekoälyn hallitseva eliitti, ulkopuolella materiaali eli suorittavan luokan paariaväki. Elinikää säädellään, ja ihmisen keskeinen osa on toimia varaosina ja lakata olemasta. Jotkut jäljelle jääneet yli-ikäiset voivat siirtyä lisättyyn todellisuuteen, jossa he saavat elää haluamaansa mielikuvaelämää. Tässä muutamia asioita, joita tulevaisuus tuo näissä novelleissa tullessaan.
”Kadotettu paratiisi” -novelli antaa todella paljon ajateltavaa nykyajasta ja ihmisyydestä, vaikka siinä kuvaillaan tulevaisuuden yhteiskuntaa. Minua havahduttavat novellin päähenkilön Teresen eksistentiaaliset pohdinnat keskellä ohjelmoitua tyhjyyttä:
”Kuka minä olen? Mikä on kaiken tarkoitus? Miksi olen olemassa? Kuka tai mikä on kaiken tämän takana, siis kaiken luodun? Miksi kukaan ei kysy oikeita kysymyksiä? Olenko edes olemassa? Mistä tiedän, olenko olemassa?”
Nuo kysymykset sekä kuvaukset tiedosta ja vapaudesta vievät peruskysymysten äärelle, lisäksi novellin henkilöiden kohtalot jäävät pitkäksi aikaa mieltäni painamaan, vaikka novellin loppu jopa vähän vilauttaa valoa. ”Kadotettu paratiisi” vaikutta lopulta painavalta pienoisromaanilta.
•
Selkounien käsikirja saa oikeastaan aika surulliseksi, vaikka ihan lopussa välähtää yksittäisten ihmisten toivo. Surumieli on seurausta yleistunnelmasta, ihmisten tukalista tilanteista ja maailmanmenosta. Murhe ei liity millään muotoa kirjan tasoon, sillä kerronta ja kieli ovat taiten toteutettuja.
•
Johanna Holmström: Selkounien käsikirja, suomennos Maija Kauhanen, Otava 2022, 198 sivua eKirjana, äänikirjana 9 tuntia 17 minuuttia lukijana Sanna Majuri. Luin ja osin kuuntelin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 