Seilaan kirjallisesti Seiliin. Olen siellä ollut reissulla aiemminkin. Nyt liikun Johanna Holmströmin Sielujen saari -romaanin (Otava 2017) mukana. Yli sata vuotta vierähtää, sillä romaanin kalenteriaikaan kuuluu aikaväli 1891 – 1997.
Romaani jakaantuu kolmeen osaan. Se alkaa Kristinan osuudella, jossa kovia kokenut talontytär joutuu yhteisöstään eristykseen, uupuu, tekee peruuttamattomuuksia ja tuomitaan Seiliin. Sinne joutuu myös verevä nuori nainen Elli törttöiltyään rakkauden vuoksi. Niin Ellin vanhemmat kuin lääkäritkin päättävät Ellin puolesta, että se on hänelle parasta. Kolmas jakso nimetään Sigridin, yhden saaren sairaanhoitajan mukaan.
Sigrid niin kuin muutkin henkilöt ovat mukana melkein koko romaanin ajan. Näin kerronta kietoutuu kaikkien keskushenkilöiden kohtaloon. Heidän elämänkaartaan seurataan loppuun tai ratkaiseviin tapahtumiin asti. Kronologisesti edetään niin, että välistä jätetään vuosia pois. Joustava eteneminen sujuu luontevasti.
Pääsen romaanin rytmiikkaan mukaan pikkuhiljaa. En heti intoudu, vaan lämpenen sivu sivulta. Hienoudet avautuvat: eri näkökulmat tukevat toisiaan, selittelemättömyys säväyttää, henkilöiden olosuhteiden ja kehityksen kuvaus puhuttelee. Olosuhteista hyvä esimerkki on seililäisen joulun kuvaus.
Tätä tilaisuutta varten säästetyn epätavallisen suuren ja punaisen omenan tuoksu voi herättää samaa kestämätöntä innostusta kuin neljäkymmentä vuotta sitten hennossa ja kasvavassa tytössä, jolla on punainen villamekko ja valkoinen esiliina ja tukka oli harjattu ja kiiltävä, puoliksi auki ja koristettu päälaella keikkuvalla rusetilla. Silloin kauan sitten ei osannut aavistaakaan, oli vain iloinen ja huoleton ja… no, onnellinen, sitä iski vain hampaat punaiseen omenaan ja jutteli hymyillen siskojen ja veljien kanssa. Silloin käy niin selväksi, miten paljon he ovat menettäneet, ja illalla kun lahjat on jaettu ja on saatu uusia sukkia tai alusvaatteita, tai paketteja kotoa, he puristavat uutta puseroa tai hametta lujasti rintaansa vasten ja vain itkevät.
Sielujen saari sisältää syvää inhimillisyyttä. Pidän siitä, ettei synkkyyksillä revitellä, vaikka ihmiskohtaloissa kaikki, mikä johtaa Seiliin, on traagista. Ristiriita toisten kohtaloista päättävien (lääkärit, tuomioistuin, perheet) ja asianosaisten suhteen kuvataan alleviivaamatta: ei ole kyse pahuudesta vaan ajan asenteista, taitamattomuudesta tai ymmärtämättömyydestä. Siksi koskettavia ovat tilanteet, jossa Seiliin suljettujen toiveet ja tosi törmäävät. Minua säväyttävät potilaiden odotukset siitä, että läheiset muistaisivat saarelle unohtuneita sekä naisten toiveet saarelta pois pääsemisestä ja toisten armeliaisuuden varassa rimpuilemisesta. Myös sodan vaikutus saarelaisten elämiseen ja etenkin Sigridiin kuvataan tehoavasti.
Asemointia Holmströmin kirjaan kieltämättä hämmentää viime kevään kirjahumahdukseni Katja Kallion Seili-romaaniin Yön kantaja (Otava 2017). Kallio paneutuu Amanda Aaltoseen, joka mainitaan Holmströmin romaanin alussa, ja kumpikin kirjailija on saanut inspiraationsa Jutta Ahbeck-Rehnin Seili-väitöskirjasta. Siinä missä Yön kantaja vie aistillisesti Amandan nahkoihin, Sielujen saari johdattelee eri naisten näkökulmiin sulavasti ja joustavasti.
Kumpikin romaani lunastaa paikkansa, kummallakin on oma tapansa käsitellä samoja teemoja: erilaisuutta, yhteisöön sopivuutta tai sopimattomuutta sekä sitä, kuka määrittää erilaisuuden, sopivuuden ja itsemääräämisoikeuden rajat. Huomaan kahden romaanin täydentävän toisiaan, ne toimivat parina.
Sielujen saari ulottuu aikaan, jolloin Seili ei tarkoita eittämättömäsi elinkautista tuomiota. Läheisten ponnisteluin jokunen pääsee pois. On myös tilanteita, joissa Seili merkitsee turvapaikkaa. Oleellista on se, että Holmströmin romaanissa on lempeyttä ja ymmärrystä. Lisäksi siinä huojentavasti liikutaan kohti mahdollisuuksia ja toivoa. Romaanin naiset jäävät vaikuttamaan sieluun myös silloin, kun he lähtevät saarelta tai kun minä päätän kirjallisen saarimatkan.
– –
Johanna Holmström
Sielujen saari
Käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula
Otava 2017
romaani
365 sivua.
Lainasin kirjan bloggaajaystävältä.
Monista postaajista esimerkkejä: Kirjaluotsi, Kulttuuri kukoistaa, Rakkaudesta kirjoihin ja Usvan kirjat.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Hyvä postaus, kiitos tästä. Luin pari kuukautta sitten Kallion Yön kantajan ja jo silloin mietin että haluaisin lukea myös tämän kirjan. Kirjassa on niin kaunis kansikin.
Kiitos, Anneli! On erikoista, että samana vuonna ilmestyy samasta aiheesta kaksi kirjaa. Ja kuten kirjoitin: kirjat sopivat hyvin lukupariksi täydentämään toisiaan.
Mielenkiintoista on myös se, että viime vuonna ilmestyi romaani Ellen Thesleffistä, ja taas tänä vuonna toinen. Aiheita liikkuu ilmassa!
Kyllä minulta jäävät nämä ’toiset’ samasta aiheesta lukematta, ainakin tuoreeltaan. Tietopuolella kävi samoin: Kielen elämä ehti ensin, Sanaisten kansioiden kirjoittajat eivät silti luopuneet projektistaan, ja hyvä niin.
Noin voi käydä. Minäkin väistelin Sielujen saarta pitkään, koska koin Yön kantajan niin väkevästi. Olen iloinen, että luin Holmströmin kirjan, vaikka Kallion romaani aluksi vei vähän tehoja. Käsittelytapa on kummassakin onneksi omanlainen.
Paluuviite: Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Tikkas-sikermä elämäkerrasta omaelämäkertoihin | Tuijata. Kulttuuripohdintoja