Päivittäinen arkisto: helmikuu 9, 2018

Mirjam Lohi: Rouva Suominen välittää

Rouva Sointu Suominen välittää asuntoja ja välittää ihmisistä. Valuneen taikinan tapaus on ensimmäinen osa Rouva Suominen välittää -sarjasta (Teos 2018). Eli alkuun päästyään Miriam Lohelta on luvassa jatkoa kepeään arkiseikkailuun.

Mma Ramotswe selvittää Botswanassa tavallisten ihmisten ongelmia rooiboisia siinä sivussa maistellen ja leppostellen automekaanikkomiehensä kanssa. Kummasti se tulee mieleen, vaikka Lohen kirjassa Sointu perheineen säheltää Vuosaaressa ja hauduttaa vihreää teetä. Säntäilevää rouvaa tukee turvajärjestelmiä kauppaava aviopuoliso. Pariskunnan välejä lämmittää lempeä hyväksyntä. Jos aviokriisejä on, ne ovat naapureiden. Perheen kaksi tytärtä ei erityisemmin tässä ensimmäisessä osassa erotu, kuuluvatpa pakettiin.

Rouva Suominen välittää

Sointu on siirtynyt psykologin hommista kiinteistövälitykseen. Hän saa kaupattavaksi vanhan rivitaloasunnon, jota myydessään hän törmää valuneeseen taikinaan, tai oikeastaan äkkikuolemaan ja outoon kirjeeseen. Asiakkaastaan välittävä Sointu alkaa selvittää kirjekriisiä. Päähenkilön muita kiireitä ovat perhe, tökkivä bisnes ja verrattain kaoottinen blogipostailu. Hurmaavaa höpsöä hahmosta tavoitellaan.

Ei. Nyt pitää ottaa järki käteen ja keskittyä olennaiseen, eikä vetää mitään emännöintiövereitä. Kaikki vain jotenkin lähtee lapasesta, aina kun mieleen juolahtaa IDEA.

Ei tätä romaani oikein jännäriksi voi kutsua, vaan arvoitussetvintä on juonimauste. Rouva Suominen välittää on kevyttä ja viihdyttävää tavallisen arjen tyylittelyä. Voin kuvitella tämän tv-sarjaksi, jossa kuva värikäsitellään kirkkaaksi pastelliksi, Itä-Helsinki näyttää kesät talvet pittoreskilta ja henkilögalleria päähenkilöistä merkilliseen naapurustoon karikatyyreilta, mutta niin, että päähahmoista pilkistää silloin tällöin luonteikas särmä. Tunnelma loihditaan hyväntuuliseksi.

Jo tammikuu. Lunta on tupruttanut koko yön, ja lisää tulee. Tänäänkin Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Aurinkolahti hörppää vain mitättömän kulauksen valoa, kuin valtava sukellusve, ennen kuin taas sukeltaa syvistä syvimpään pimeyteen kuin merenpohjaan.
   Taas tämmöinen tupruntai, Sointu huokaa.

Ja siinä se on, kirjaa sävyttävä ydinsalaisuus. Se ei ole juonenrakentelun yllätyksellisyys, vaikka kieltämättä on veikeää tavallisen perhe- ja taloyhtiötouhuilun yhdistäminen kevytsalapoliisiuteen. Mukavasti tarinaa toisinaan katkotaan ja siinä pompitaan, saadaan sattumuksia ja yhteensattumia, mutta se ei ole kirjan viehättävyyden syy. Jutun juju piilee eritoten kekseliäässä kielessä ja kerkeässä kerronnassa. Omanlaisella rytmillään pulppuavat etenkin Soinnun mielleyhtymät, toiveajattelun ryöpyt ja touhukkaat toimet.

Kirjoille on aikansa ja paikkansa. Minulle Valuneen taikinan tapaus tuli oivaan saumaan, kevyeksi iltapalaksi todella raskaan päivällisen jälkeen. Siksi se maistui mukavan eskapistiselta haukkaukselta (Han Kangin Ihmisen teot -romaanin perään). Ja kyllä minua jää vaivaamaan, mihin suuntiin Soinnun perhe-elämä, asunnonvälitys ja blogi etenevät sekä se, mitä saa aikaan uusi naapuri.

– –

Mirjam Lohi
Rouva Suominen välittää. Valuneen taikinan tapaus
Teos 2018
romaani
523 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Hömppä, Kirjallisuus, Romaani