Päivittäinen arkisto: helmikuu 27, 2018

Ben Lerner: Lähtö Atochan asemalta

Ben Lernerin romaani Lähtö Atochan asemalta (Siltala 2017) lähtee lupaavasti liikkeelle. Heti kyllä huomaan, että raiteita on monta – ja osittain ollaan raiteiltaan. Loppua kohti vauhtini kirjan kera nykii ja eksyn asemalta.

Adam Gordon on amerikkalainen runoilija, joka viettää stipendiaattina aikaa Madridissa. Hän hengailee taidepiireissä, opettelee espanjaa ja koettaa tulla toimeen itsensä kanssa. Kaksi ensimmäistä jotenkin sujuu mutta jälkimmäisen kanssa on pulmia. Notkahduksia riittää myös naisasioissa. Adamin tasapaino on herkillä. Pössyttelyn, juomisen ja psyykelääkkeiden kombo horjuttaa. Ja on muutakin.

Jonkinlainen ajatus kertojapäähenkilöllä on tutkia aitoutta ja siihen kytkeytyen hän tarkkailee kaikkea – eniten itseään – ja ottaa siten etäisyyttä kaikkeen. Niin menettää aitouden.

Lähtö Atochan asemalta.JPG

Nautiskelen romaanin alussa kirjan kielestä, Adamin tavasta kertoa ulkopuolisuudestaan ja teennäisyydestään. Herkullisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa kielimuuri kimuroittaa kanssakäymistä. Kertojan havainnointiterävyys kiinnostaa niissä. Hienon hetken koen, kun Adamin runo luetaan espanjankielisenä käännöksenä yleisölle.

Sanojen itsensä tai niiden merkitysten sijaan jokin tavassa, jolla säkeet oli järjestetty, ilmaisi aavemaista läsnäoloa espanjan takana, minun läsnäoloani, tai ehkä se oli poissaoloani: oli kuin olisin astunut tuntemattomaan huoneeseen tietoisena siitä, etten aiemmin ollut käynyt siellä, mutta nähnyt jonkin kalustuksessa, tuhkakuppiin tumpatuissa sätkissä tai suihkun viereiselle ikkunalaudalle jääneessä kahvikupissa merkkinä, jonka mukaan olin aivan hiljattain lähtenyt.

Romaanin edetessä tympäännyn päähenkilöön. On hänessä jotain säälittävää, räpiköintiä taiteellisten ambitioiden ja valheellisuuden hetteiköllä. Sääli on sairautta, sanoivat ennen vanhaan metsätöissä työkaverini. Se ajatus alkoi punkea päälle, ja olen huojentunut, kun kirjan päätyttyä pääsin Adamista eroon. Ja olen iloinen, että häneen tutustuneet naiset pääsivät hänestä eroon. En saanut surkuhupaisuudesta huvia, eikä enää kerrontataitokaan riemastuttanut.

Aistin ironiaa kirjan lähtöajatuksessa ”amerikkalainen taiteilija Euroopassa”. Lernerin näkemys aiheesta ei antanut minulle yrityksestä huolimatta uutta. Sopii romaani silti syksyllä lanseeraamaani taitelijaromaanihaasteeseen.

Ben Lerner
Lähtö Atochan asemalta
suomentanut Artturi Siltala
Siltala 2017
226 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.
Näkemyksiä muilta bloggaajilta, esimerkiksi BleueOmppu ja Riitta.

Taitelijaromaani

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Taiteilijaromaani