Ben Lerner: Lähtö Atochan asemalta

Ben Lernerin romaani Lähtö Atochan asemalta (Siltala 2017) lähtee lupaavasti liikkeelle. Heti kyllä huomaan, että raiteita on monta – ja osittain ollaan raiteiltaan. Loppua kohti vauhtini kirjan kera nykii ja eksyn asemalta.

Adam Gordon on amerikkalainen runoilija, joka viettää stipendiaattina aikaa Madridissa. Hän hengailee taidepiireissä, opettelee espanjaa ja koettaa tulla toimeen itsensä kanssa. Kaksi ensimmäistä jotenkin sujuu mutta jälkimmäisen kanssa on pulmia. Notkahduksia riittää myös naisasioissa. Adamin tasapaino on herkillä. Pössyttelyn, juomisen ja psyykelääkkeiden kombo horjuttaa. Ja on muutakin.

Jonkinlainen ajatus kertojapäähenkilöllä on tutkia aitoutta ja siihen kytkeytyen hän tarkkailee kaikkea – eniten itseään – ja ottaa siten etäisyyttä kaikkeen. Niin menettää aitouden.

Lähtö Atochan asemalta.JPG

Nautiskelen romaanin alussa kirjan kielestä, Adamin tavasta kertoa ulkopuolisuudestaan ja teennäisyydestään. Herkullisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa kielimuuri kimuroittaa kanssakäymistä. Kertojan havainnointiterävyys kiinnostaa niissä. Hienon hetken koen, kun Adamin runo luetaan espanjankielisenä käännöksenä yleisölle.

Sanojen itsensä tai niiden merkitysten sijaan jokin tavassa, jolla säkeet oli järjestetty, ilmaisi aavemaista läsnäoloa espanjan takana, minun läsnäoloani, tai ehkä se oli poissaoloani: oli kuin olisin astunut tuntemattomaan huoneeseen tietoisena siitä, etten aiemmin ollut käynyt siellä, mutta nähnyt jonkin kalustuksessa, tuhkakuppiin tumpatuissa sätkissä tai suihkun viereiselle ikkunalaudalle jääneessä kahvikupissa merkkinä, jonka mukaan olin aivan hiljattain lähtenyt.

Romaanin edetessä tympäännyn päähenkilöön. On hänessä jotain säälittävää, räpiköintiä taiteellisten ambitioiden ja valheellisuuden hetteiköllä. Sääli on sairautta, sanoivat ennen vanhaan metsätöissä työkaverini. Se ajatus alkoi punkea päälle, ja olen huojentunut, kun kirjan päätyttyä pääsin Adamista eroon. Ja olen iloinen, että häneen tutustuneet naiset pääsivät hänestä eroon. En saanut surkuhupaisuudesta huvia, eikä enää kerrontataitokaan riemastuttanut.

Aistin ironiaa kirjan lähtöajatuksessa ”amerikkalainen taiteilija Euroopassa”. Lernerin näkemys aiheesta ei antanut minulle yrityksestä huolimatta uutta. Sopii romaani silti syksyllä lanseeraamaani taitelijaromaanihaasteeseen.

Ben Lerner
Lähtö Atochan asemalta
suomentanut Artturi Siltala
Siltala 2017
226 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.
Näkemyksiä muilta bloggaajilta, esimerkiksi BleueOmppu ja Riitta.

Taitelijaromaani

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Taiteilijaromaani

4 responses to “Ben Lerner: Lähtö Atochan asemalta

  1. riitta k

    Yrittikö olla jotain hienoa avantgardistista juttua? No, ei niin kovasti täälläkään innostanut. Madridista oli kyllä mukava lukea – en muista kaupungista juuri mitään.

    • Madridissa oli hienoa käydä kirjan avulla, sillä nautin kovasti, kun vierailin kaupungissa – katukuva, museot, puistot. Adam – oman maailmansa ensimmäinen ihminen – ei sitten ollutkaan parhain matkaseuralainen.

  2. Minulla on tämä tällä hetkellä luvussa ja olen toistaiseksi tykännyt matkasta. Adam on kyllä aikamoinen luuseri ja idiootti, mutta se tekee tuosta hahmosta oikeastaan aika kiinnostavan, huvittavan ja jopa hauskan. Vaikuttaa olevan jotenkin emotionaalisesti olevan tuuliajolla. Kertoo ehkä jotain meidän ajasta tai on yksi versio siitä, mitä tapahtuu kun (lahjakas) ihminen on toimeton. Lisäksi olen toistaiseksi pitänyt kirjailijan tajunnantekniikkatyylistä, jonka kautta olen aika tehokkaasti päässyt sisällä Adamin mielenmaisemaan ja persoonaan. Onko Adam epäluotettava kertoja? Taidamme kuulla vain Adamin äänen kirjassa vai onko muita kertojia? Kiinnostavaa on myös ollut lukea Adamin hapuilua espanjan ymmärtämisen kanssa ja se oli hänessä itselleni jotenkin samaistuttavaa tuossa tyypissä. Kuulen kieltä, ymmärrän sieltä täältä, mutta en ole täysin (vielä) sisällä. Mä en itse saanut niin paljoa irti miljöön kuvauksesta vaan Adam ja hänen suhteensa ja suhtautumisensa toisiin on ollut kiinnostavaa lukea. En ole vielä päässyt loppuun asti, joten ei ihan kokonaiseksi rakentunutta kuvaa kirjasta eikä lukukokemuksesta vielä ole. Tuli mieleen Lernerin hakeutuminen tällä kirjalla samaan linjaan sen kirjallisen perinteen kanssa, jossa amerikkalainen taiteilija on jossakin Euroopan kaupungissa ja ehkä nimenomaan siitä näkökulmasta, että kertoja (amerikkalainen itse) on ehkä jollakin tavalla epämiellyttävämpi tyyppi lukijalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s