Aihearkisto: Novellit

Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona

Haruki Murakamilla taito nyrjähdyttää tavallisuutta vinksalleen herättää kiinnostukseni. Olen viettänyt hienoja kirjallisuushetkiä hänen proosansa seurassa – sellaisia, joissa tuntuu siirtyvän toiseen maailmaan, uskomattomuudessaan uskottavaan. Esimerkiksi yhtenä jouluna 1Q84 oli sellainen.

Luin uusinta suomennosta Ensimmäinen persoona (Tammi 2022) pikkuhiljaa, novellin silloin tällöin. Todennäköisesti se vaikutti otteettomuuteen: en oikein saanut kiinni juttujen juonesta. Tässä todettakoon myös, että baseball ei kuulu missään määrin kiinnostuksen kohteisiini, joten yksi pitkä senaiheinen novelli (vaikkakin otsikoltaan runoihin viittaava) jäi etäiseksi (vaikkei kyse ollut vain pelistä).

Alkupuolen novelleissa ihmettelin toistoa ja jonkinlaista hahmottomuutta. Minun oli silti jo ensimmäisen novellin ”Kivityynylle” lopussa tunnustettava, että novellin saa käännettyä ihan toiseen asentoon loppukappaleella tai -lauseella. Mutta vasta kokoelman kaksi viimeistä novellia saivat minut innostumaan.

Sain kaipaamaani nyrjähtyneisyyttä novellissa ”Shinagawan apinan tunnustuksia”, jossa vanha apina kertoo minäkertojalle rakastamisesta. Siinä on Murakami-taikaa: 

”Hämmennyin taas. Tuntui siltä kuin todellinen ja epätodellinen olisivat vaihdelleet paikkojaan summittaisesti siellä täällä.”

Myös päätös- ja niminovelli ”Ensimmäinen persoona” miellytti. Siinä kiteytyy Murakamin kertojataito, jossa yhdistyvät tarkka kuvaus, jotain odottamatonta väreilevä tunnelma ja avoimen kutkuttaviksi jäävät asiat. Ja kukapa ei identiteettinsä kanssa olisi hukassa. Siihen Murakamista saa tarttumapintaa.

”Olin olemassa tällä hetkellä, tässä paikassa yksikön ensimmäisessä persoonassa. Mikäli olisin kerrankin valinnut toisin, en varmaankaan olisi juuri tässä. Mutta kuka kumma on tuo peilissä näkyvä mies?”

Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona, suomentanut Antti Valkama, Tammi 2022, 189 sivua. Lainasin kirjastosta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Novellit

Kirjojani Helmet-haasteeseen 2023

Olethan huomannut Helmet-haasteen eli 50 vihjettä, jonka perusteella voit valita haasteeseen sopivaa luettavaa? Sama haaste koskee selkokirjoja, ks. Selkokeskuksen sivut.

Lähden vinkkileikkiin mukaan! Seuraavassa on lista omista selkokirjoistani ja ehdotukset, mihin Helmet-(selko)haasteen kohtiin ne sopivat.

Kirjoittamani ja mukauttamani selkokirjat (ja linkit niistä kirjoittamiini juttuihin) ilmestymisjärjestyksessä:

Kierrän vuoden. Selkorunoja. Opike 2016

Onnen asioita. Selkorunoja. Avain 2017

Hyvä päivä. Lyhyitä selkonovelleja. Opike 2018

Lauralle oikea. Chick lit -tyyppinen romaani nuorille ja aikuisille. Avain 2018

Minna Canth. Agnes. Pitkän novellin selkomukautus. Vapaasti luettava verkkokirja 2019

Minna Canth: Hanna. Pitkän novellin selkomukautus äänikirjana. Avain 2019.

Vanhat runot, uudet lukijat. Suomalaisten runojen selkomukautukset ja tietotekstit. Avain 2020.

Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Enni Mustonen: Paimentyttö. Historiallisen romaanin selkomukautus. Opike 2021.

Aleksis Kivi: Kullervo. Näytelmän selkomukautus kertomukseksi. Laatusana 2021.

Minna Canth: Kolme novellia (Ystävät, Salakari, Missä onni?), selkomukautus. Laatusana 2022.

Sormus. Selkokielinen episodiromaani 1000-luvulta nykyaikaan. Avain 2022.

Helmet-lukuhaaste 2023

1. Kirjassa on kartta: Paimentyttö

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta: Sormus

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna: Ehkä ajattelit lukea kirjani, jota et vielä ole lukenut.

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate: Paimentyttö- ja Sormus-kirjojen kansissa voi kiinnittää huomiota kansikuvien henkilöiden vaatteisiin.

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi: Voi olla!

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs: Sormus, Kullervo

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt: Paikka voi olla metsä tai iso tai pieni kaupunki – Kierrän vuoden, Onnen asioita, Niin metsä vastaa

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla: Agnes, Paimentyttö

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon: Voi olla – kirjani sopivat tähänkin: luonto, metsä, historia, naisen elämä…

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä: toivottavasti ei ole, mutta jollekin voi olla vaikea lukea esimerkiksi Kullervon elämästä, jossa kaikki menee huonosti.

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä: Kierrän vuoden, Onnen asioita, Niin metsä vastaa, Paimentyttö, Sormus – niissä on kaikkia vuodenaikoja.

29. Kirjassa on minäkertoja. Minä-kertoja kertoo tapahtumista omasta näkökulmastaan: Kierrän vuoden, Onnen asioita, Agnes, Lauralle oikea, Niin metsä vastaa, Paimentyttö, Sormus, Kolme novellia…

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet: Jos haaveilet rakkaudesta, lue Lauralle oikea ja Sormus. Jos haaveilet tavalliseen elämään jotain mukavaa tai yllättävää, lue Hyvä päivä.

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun: Hyvä päivä -novellikokoelmassa on lyhyitä juttuja – kyllä muutkin kirjani sopivat tähän kohtaan.

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua: Teetkö huonekaluja ja verhoilet niitä tai olet tehnyt työtä kaupassa? Lauralle oikea

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan: Nyt paljastuit!Toivottavasti et ole lukemasi jälkeen.

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole: Vanhat runot, uudet lukijat; Hanna, Agnes, Paimentyttö, Kullervo, Kolme novellia, Sormus

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan: Kullervo, Niin metsä vastaa

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta: kaikki

40. Kirjassa hylätään jotain: Kullervo

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa: Vanhat runot, uudet lukijat; Niin metsä vastaa

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä. Genrejä ovat esimerkiksi runous, scifi, dekkarit ja elämäkerrat: Jos et ole lukenut runoja, lue Kierrän vuoden, Onnen asioita ja Vanhat runot, uudet lukijat.

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan: kaikki

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika: Kullervo

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023: toivottavasti elokuussa ilmestyy kaksi uutta selkokirjaani.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä: kaikki – toivottavasti!

Lukuiloa!

Jätä kommentti

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Selkokirja, selkotekijä

Lyhytproosaa jouluksi: Kirkkoväki ja Joulu Örndahlin ruukissa

Joulun tienoilla on tarjolla kausituotteita. Suoratoistopalvelut pullistelevat jouluelokuvia ja -telkkarisarjoja, mutta myös joulunovelleja ja -romaaneja ilmestyy sesonkiin sopivasti. 

Tämä vuonna en ole innostunut draamoista. Yritin katsoa Netflixistä Oslon lentokentälle sijoittuvaa Joulumyrsky-minisarjaa, mutta en saanut siihen otetta. Idea sinänsä vaikuttaa hyvältä – joululiikenne pysähtyy kiireisellä lentokentällä sääsyistä – mutta tarinankerronta haarautuu liian monen henkilön seuraamiseen eikä herätä kiinnostusta heihin. Bongaan roolituksesta monta tuttua mainiosta Jouluksi kotiin sarjasta. Sitä olen yrittänyt katsoa nyt toistamiseen, mutten ole ihan yhtä innostunut kuin ensimmäisellä katsomiskerralla.

Tämän joulun alla luin kaksi kotimaista joulunovellia, jotka edustavat ääripäitä, kauhua ja kartanoromanttista jouluidylliä.

Marko Hautala: Kirkkoväki

Marko Hautalalta on ilmestynyt neljäs jouluinen kauhutarina. Viime vuonna riemastuin Tilauspukista, nyt on Kirkkoväen vuoro (Haamu 2022).

Kirkkoherra Niilo Varjo saa poikkeuksellisen joulusaarnatehtävän Lapuan piispalta. Vuosikymmeniä on pysynyt salassa se, että yhteen autiokirkkoon kokoontuu vuosittain jouluyön messuun manalaiset eli alisen välitilaan puoliksi maatuneet kirkkoväkiläiset (jotka kansainvälisesti tunnetaan nimellä zombiet). 

Kotoperäisessä uskomusperinteessä tällainen porukkaa tunnetaan paljon, yksi nimitys on manalaiset. Tässä välissä voinkin suositella Pasi Klementtisen tietokirjaa Kansanuskon yöpuoli, jossa perehdytään kymmeniin kotimaisiin yöpuolen uskomusolentoihin. Joten mytologiasta kiinnostuneena saan herkutella, miten Hautala saattaa nykykauhunovelliin aihelman vanhoista uskomuksista. Hautala onnistuu erinomaisesti nykyisen ja menneen yhdistelyssä, kaikin aistein:

”’Niinpä tietysti’, kanttori huokasi. ’Joudun varoittamaan, että ruumiin ylösnousemus kuulostaa mukavan teoreettiselta uskontunnustuksessa, mutta todellisuus on toista. Ala-Ikola ei ollut mikään nirsonenä, mutta hänkin oppi ensimmäisestä kerrasta, että pitää siedättää. Haki Ruotsista surströmmingiä. Ennen jouluyön jumalanpalvelusta avasi purkin vessassa ja veti kenraaliharjoituksen siinä löyhkässä.'”

Lyhyt novelli pysyy jäntevänä. Juonenkuljetus on liukasta ja sanomisen tapa varmaa siten, että huumorin ja kauhun elementit sotkeutuvat sopivasti. Lopputuloksena sain groteskinmojovan, jouluhymistelyä särkevän kirjallisuuskokemuksen.

Marko Hautala: Kirkkoväki, Haamu 2022, 18 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Ann-Christin Antell: Joulu Örndahlin ruukissa

Perinteiseen joulutarinamakuun sopii Ann-Christin Antellin kertomus Joulu Örndahlin ruukissa (Gummerus 2022). Antellin romaaneiden Puuvillatehtaan varjossa ja Puuvillatehtaan perijä aikajanan väliin sijoittuva joulutarina on täydellinen trilogian ystäville. (Sarja täydentyy trilogiaksi keväällä.) Joulunovellissa saa todistaa ensimmäisen romaanin päähenkilön Jennyn rakkauden pitovoimaa ja toisen romaanin päähenkilön Martan nuoruustunnelmia Ruotsin puolen maisemissa 1800-1900-lukujen taitteessa.

Jennyn puolison Fredrikin sukuperintöruukki tarjoaa pittoreskin joulumiljöön, ja sen kuvaaminen käy Antellilta elävästi. Draaman aiheet ovat arkisia, mutta mukaan mahtuu pieniä jännitysmomentteja. Kokonaisuutta ryydittää viaton romantiikka.

Ruukkiympäristö voisi tarjota teräviä tarkasteluaiheita ruukin työväestä ja kartanon herrasväestä, mutta sellaiseen ei kirjoittaja nyt tartu. Onko lopputulos hampaaton? Tavallaan, mutta mutta. Ymmärrän kiltin joulutunnelman tarpeen, tällaisen pikaisen todellisuuspaon aikaan ja paikkaan, jossa voi levätä hetken varmuudessa, että kaikki voi käydä hyvin – maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Sellaistakin tarvitaan, joulusatuja aikuisille.

Ann-Christin Antell: Joulu Örndahlin ruukissa, Gummerus 2022, 48 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

*

Toivotan lukijoilleni lämmintä joulumieltä, avaria ajatuksia ja toiveikasta talvimieltä!

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, lyhytproosa, Novellit

Johanna Holmström: Selkounien käsikirja

Johanna Holmströmin novellikokoelma Selkounien käsikirja (Otava 2022) on Runeberg-palkintoehdokas. Se paljastui, kun olin kutakuinkin kirjan puolivälissä. Huomasin asian vaikuttavan: aha, nyt on siis lukuvuorossa yhden raadin perusteella vuoden kotimaista kärkeä.

Yhdessä novellissa vilahtaa tuo kirjan nimen selkounet, mutta monissa novelleista on väkevänä tunnelma, joka vaikuttaa liki selkounelta: tiedostan, että olen fiktiossa, unenkaltaisessa – tosin en kykene vaikuttamaan unen tapahtumiin. Sen sijaan minut naulitaan seuraamaan verbaalisti tehokkaasti tapahtumia. Joskus kieli äityy runolliseksi, pääosin se on tarkasti havainnollistavaa. Kerronnallisesti minua viehättää se, että novelleissa on kytköksiä toisiinsa.

Kirjan alkupuolen novellit miellän sijoittuvan lähiaikoihin tai kuluvaan ajankiertoon. Tunnistan muutaman aiheen sopivan viime vuosien rikosuutisiin, esimerkiksi pakastimesta löydetyt vastasyntyneet. Tästä voi jo päätellä, ettei novelleissa liikuta hilpeissä tunnelmissa. Pikemminkin novelleista aistii pelkoa, uhkaa tai murhetta. Ihmissuhteissa eivät asiat ole kunnossa, ja kasvuolot vievät vinoon.

Kirjan loppua kohti novellit johdattelevat tulevaisuuteen ja tekoälyn muuttamaan maailmaan. Näistä mieleeni ailahtaa yhtymäkohtia Sami Tissarin romaaniin Krysa ja Kazuo Ishiguron romaaniin Klara ja aurinko. Jälkimmäiseen ajatukset johtavat siksikin, että Holmströmin kirjan päätösnovellissa yksi henkilö on Clara, tosin novellin Clara ei ole keinoystävä vaan ihminen.

Kaksi viimeistä novellia ”Vanhus ja meri” ja ”Kadotettu paratiisi” otsikoiltaan viittaavat kirjallishistoriasta tuttuihin teoksiin, mutta kiinnostavinta on se, miten novellit kytkeytyvät toisiinsa: samaa asiaa tarkastellaan eri näkökulmista. Novelleissa eletään tulevaisuuden dystopiaa, jossa yhteiskunnan sisällä on tekoälyn hallitseva eliitti, ulkopuolella materiaali eli suorittavan luokan paariaväki. Elinikää säädellään, ja ihmisen keskeinen osa on toimia varaosina ja lakata olemasta. Jotkut jäljelle jääneet yli-ikäiset voivat siirtyä lisättyyn todellisuuteen, jossa he saavat elää haluamaansa mielikuvaelämää. Tässä muutamia asioita, joita tulevaisuus tuo näissä novelleissa tullessaan.

”Kadotettu paratiisi” -novelli antaa todella paljon ajateltavaa nykyajasta ja ihmisyydestä, vaikka siinä kuvaillaan tulevaisuuden yhteiskuntaa. Minua havahduttavat novellin päähenkilön Teresen eksistentiaaliset pohdinnat keskellä ohjelmoitua tyhjyyttä:

”Kuka minä olen? Mikä on kaiken tarkoitus? Miksi olen olemassa? Kuka tai mikä on kaiken tämän takana, siis kaiken luodun? Miksi kukaan ei kysy oikeita kysymyksiä? Olenko edes olemassa? Mistä tiedän, olenko olemassa?”

Nuo kysymykset sekä kuvaukset tiedosta ja vapaudesta vievät peruskysymysten äärelle, lisäksi novellin henkilöiden kohtalot jäävät pitkäksi aikaa mieltäni painamaan, vaikka novellin loppu jopa vähän vilauttaa valoa. ”Kadotettu paratiisi” vaikutta lopulta painavalta pienoisromaanilta.

Selkounien käsikirja saa oikeastaan aika surulliseksi, vaikka ihan lopussa välähtää yksittäisten ihmisten toivo. Surumieli on seurausta yleistunnelmasta, ihmisten tukalista tilanteista ja maailmanmenosta. Murhe ei liity millään muotoa kirjan tasoon, sillä kerronta ja kieli ovat taiten toteutettuja.

Johanna Holmström: Selkounien käsikirja, suomennos Maija Kauhanen, Otava 2022, 198 sivua eKirjana, äänikirjana 9 tuntia 17 minuuttia lukijana Sanna Majuri. Luin ja osin kuuntelin BookBeatissa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Novellit

Ihmisiä ajan sylissä – novelliantologia klassikoista ja nykyversioista

Novelliantologia Ihmisiä ajan sylissä tarkentuu alaotsikon avulla: Uusi novelli kohtaa vanhan (Laatusana 2022). Kirjassa on kymmenen klassikkonovellia ja niiden rinnalla nykykirjailijoiden novellit. Kirjan toimittajat Irene Bonsdorff ja Sari Hyytiäinen kiteyttävät kirjan näin:

”Pyysimme kymmentä nykykirjailijaamme valitsemaan kaksi suosikkiaan tarjolla olevasta kymmenen novellin joukosta ja valitsimme heidän toiveitaan noudattaen kullekin ns. nimikkonovellin. Sen jälkeen kirjailijat veivät novellien teemat nykypäivään ja kirjoittivat uusia kertomuksia taiteilijan vapaudella.”

Tällä tavoin antologiasta kehkeytyy mielenkiintoinen yhdistelmä, jossa entinen kohtaa nykyisen. Siispä kirja tarjoaa aihe- ja teematasolla tuumailtavaa ihmisestä, ihmisyydestä, tunteista ja ajattelusta eri aikoina ja eri tekijöiden keinoin. Novellien kompakti pituus ja rakenne sopivat sekä tekstien itsensä että niiden rinnakkaiseen tarkasteluun.

Klassikkonovellit on valittu meiltä ja muualta, ja tyylilajeissa on vaihtelua. Nykykirjailijoiden lähetymistavat klassikkoteksteihin tuottavat uutta ja tuoretta novellistiikkaa, ja samalla syntyy herkullisia yhdistelmiä verrokkinovellien kanssa. Seuraavasta sisällyskuvasta selviää kirjakokonaisuus:

Otan esimerkkejä vain muutamasta nykynovellista, miten ne vastaavat klassikkohaasteeseen. Toiset säilyttävät melko paljon klassikkonsa aihelmia ja tunnelmia, toiset päätyvät omaehtoisiin suuntiin. 

Monissa uutuusnovelleissa keskeistä on siirtyminen nykyajan kotkotuksiin, eli ihmisten toiminnassa korostuvat elinympäristön ja toimintatapojen muutokset. Näin on esimerkiksi Petri Tammisen novellissa ”Aa ja Oo”, jossa some vaikuttaa ihmisten käytökseen. Tammisen novellin inspiraationa on Anton Tšehovin ”Paksukainen ja Ohukainen”. Riina Katajavuoren novellissa ”Syntymäpäiväyön taika” nuoren tytön odotusten ja toden ristiriita on tunnistettavissa Sigrid Undsetin novellista ”Puoli tusinaa nenäliinoja”, mutta nyky-ympäristö ja eroperhetematiikka tuovat siihen rutkasti uusia sävyjä.

Sitten on novelleja, joista tunnistaa klassikkovertaisen mutta näkökulma ja kerrontakeinot muuttuvat. Salla Simukan novelli ”Syntymättömälle lapselleni” vertautuu Aino Kallaksen novelliin ”Vieras”. Simukka vie Kallaksen novellissa mainitun nuoren naisen mieleen säekirjatyyliin.

Minna Canthin novellissa ”Eräänä sunnuntaina” minäkertojanainen päätyy kirkkoon ja (mielen)terveydenhuollon pohdintoihin. Niin käy myös Anja Erämajan intensiivisessä novellissa ”Vappusunnuntaina”, joka ajoittuu kevään työläisjuhlaan ja kasvun aikaan. Kysymys on sama kuin Canthilla mutta aikamme ehdoin:

”Kaiken katoavaisuuden tietoisuus tekee elämästä helvettiä, luonto herää mutta on henkitoreissaan, kysyy missä, missä on lääkäri.

Tai ei se mitään kysy. Totuuden nimissä, ei se kysy, ihminen kysyy, ihminen on kävelevä kysymysmerkki, kyyryniska, kännykkä kädessä. Se värisee: ois kiva.”

Nykynovelleista voi lukea ajankohtaisia luonnon ja identiteetin kysymyksiä. Esimerkiksi sukupuoli-identiteettiteemasta Jyri Paretskoin novelli ”Pojat eivät leiki nukeilla” vaihtaa toiseksi Teuvo Pakkalan novellin ”Poikatyttö” asetelman.

Ihmisiä ajan sylissä tarjoaa napakkana pakettina elämyksiä ja oivalluksia, ja siksi kirja sopii kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille (linkki verkkokauppaan). Vastaavanlaisia vanha kohtaa uuden -kirjoja on viime vuosina ilmestynyt muitakin, esimerkiksi Toinen tuntematon ja Sadan vuoden unet. Tämä antologia tuo sen sorttiseen sarjaan tuoreesti kestävää novellistiikkaa.

Kustantamo Laatusana liittyy Äidinkielen opettajain liittoon, joten novelliantologia on suunniteltu sopivaksi myös opetuskäyttöön yläkoulussa ja toiselle asteella, ja ÄOL:n jäsenille on kirjaan myös tehtäväpaketti. Tunnustanpa tässä, että osallistuin antologian ideointiin.

Tervetuloa torstaina 17.11. klo 17 kuuntelemaan kahta antologian kirjailijaa, Jari Järvelää ja Tuutikki Tolosta Helsingin Kaisa-talon Rosebud Sivulliseen, Kaisaniemenkatu 5. Silloin käydään keskustelua kirjasta Ihmisiä ajan sylissä ja novellien synnystä.

Ihmisiä ajan sylissä. Uusi novelli kohtaa vanhan. Toim. Irene Bonsdorff ja Sari Hyytiäinen, Laatusana 2022, 173 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit

Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen (toim.): Aarre

Lukutaito on lapio, jolla kaivetaan kirjakokemuksista aarteita. Kaivuuta keventää selkokirjallisuus. Siksi selkokirjoilla on suuri merkitys kirjojen lukemisen mahdollistajana, sillä kaikille sutjakka lukeminen ei ole itsestäänselvyys.

Lasten ja nuorten lukutaidosta ja kirjojen karttelusta on paljon huolta. Tiedetään myös, että koulukäytössä käteviä ovat lyhyet tekstit, joiden lukeminen luontuu kaikilta ryhmän oppilailta ja joiden pohjalta luokassa voidaan käydä keskustelua lukukokemuksesta. Tähän tarpeeseen ovat Mervi Heikkilä ja Kirsi Pehkonen toimittaneet selkokielisen novellikokoelman Aarre (Nokkahiiri 2022). Novellikokoelmassa on 13 novellia, ja antologian kahdeksan kirjailijaa ovat kirjojen lukemista edistäviä lasten- ja nuortenkirjailijoita. Kirjaan on myös tehtäviä yläkoululaisille.

Aarre-kokoelman etu on se, että samaan kirjaan mahtuu kovin erilaisia tekstejä. Kaksi novellia sijoittuu historiaan: Raili Mikkasen kummitustarina jatkaa vanhaa kertomusperinnettä, ja Mimmu Tihisen ”Kirje Ameriikasta” muistuttaa entisaikojen maahanmuutosta. Kokoelmassa on monta novellia, jotka sijoittuvat tulevaisuuteen tai nykyaikaan. Tyylilajit vaihtelevat kauhusta romantiikkaan, mutta ote on pääasiassa arkisen realistinen. Muutama novelli maustetaan mukavasti arvoituksellisella uuskummalla. 

Keskeisiä teemoja ovat yksinäisyys, erilaisuus ja ystävyys. Vaikka novellien aika vaihtelee, yhteistä on henkilöiden tunnetilojen kuvaus. Henkilökirjo takaa sen, että erilaisille lukijoille riittää samastumispintaa. Henkilöiden nimet paljastavat, että niin Kalle kuin Abdikin tai Anna ja Beanna mahtuvat mukaan. Siihen on yläkoululaisten helppo eläytyä.

Novellien selkokieli hieman vaihtelee, mikä sopii kohderyhmään: jotkut tekstit ovat helpompia kuin toiset. Kaikkiaan kirja välittää sitä, että selkokieli ei vie mitään pois tarinan tavoittamiselta. Tapahtumat, henkilöt ja tunnelmat välittyvät, vaikka kieli on helppoa.

Lopuksi mainitsen Kirsi Pehkosen novellin ”Aarre”, josta kokoelma on saanut nimensä. Siinä eletään vuotta 2048, jolloin maailma on muuttunut, mutta lukutaito ja kirjalöytö ovat kultaa kalliimpia. Tämä kirja osaltaan ylläpitää uskoa lukutaidon arvoon.

Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen (toim.): Aarre. Novelleja. Kuvittanut Mervi Heikkilä. Nokkahiiri 2022, 135 sivua. Kokoelman kirjailijat: Mervi Heikkilä, Anne Leinonen, Sisko Latvus, Päivi Lukkarila, Raili Mikkanen, Kirsi Pehkonen, Katariina Romppainen, Mimmu Tihinen. Sain kirjan kustantajalta.

Esimerkkejä selkokielisistä novellikokoelmista:

Minna Canth: Kolme novellia. Ystävät, Salakari, Missä onni? Selkomukautus Tuija Takala, Laatusana 2022.

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita, selkomukautus Riikka Tuohimetsä (kauhukertomuksia nuorille), Avain 2020.

Panttivanki ja muita kertomuksia, toim. Päivi Heikkilä-Halttunen, selkomukautus Ari Sainio, OPH 2015.

Suomalaisia naiskirjailijoita, selkomukautus Silja Vuorikuru (novelleja Minna Canthilta, Maria Jotunilta ja Aino Kallakselta), Reuna 2019.

Tuija Takala: Hyvä päivä. Lyhyitä novelleja. Opike 2018.

Tuija Takala: Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Syyskuun 2022 selkosarjassani ilmestyvät jutut, tässä aakkosjärjestyksessä:

Aarre

Annan nuoruusvuodet

Avaimet selkokieleen

Ei kertonut katuvansa

Pimeän arkkitehti

Sarjarakastuja

Teemestarin kirja. Veden vartija

Älä unohda selkokirjaa -seminaari 28.9.2022

1 kommentti

Kategoria(t): Lasten- ja nuortenkirjat, Novellit, Selkokirja

Selkokirjoja syyskuussa 2022: kokeile ja tule Oodiin

Tavataan Oodissa!

Keskiviikkona 28.9.2022 on paljon selko-ohjelmaa: Älä unohda selkokirjaa -seminaari kokoaa yhteen selkokirjailijoita ja lukuilon kannattelijoita. Olet tervetullut tilaisuuteen Oodiin, mutta tilaisuutta voi seurata myös etänä. Seuraa seminaarin viestintää Facebook-Instagram- ja Twitter-tileiltä.

Keväällä käynnistyi selkonovellien kirjoituskilpailu Ilo (Selkokeskus & Opike), ja voittajat julistetaan samaisessa seminaaritilaisuudessa 28.9.2022. Olen mukana raadissa valitsemassa voittajan ja muut novelliantologiassa julkaistavat novellit.

Tervetuloa Oodiin 28.9.2022 klo 15.00 – 17.00: katso ohjelma täältä!

Haastan

Houkuttelen sinua lukemaan tämän vuoden aikana ainakin yhden selkokirjan ja osallistumaan keskusteluun kirjallisuudesta, joka ottaa huomioon yleiskieltä helpomman kielen lukijat. Selkokieli ei tarkoita sitä, etteikö teksti välittäisi ajatuksia ja tunteita tai etteikö helpolla kielellä saisi aikaan tarinan taikaa. Olet siis vapaamuotoisesti, paineettomasti haastettu!

Nyt syksyllä kirjallisuuden harrastajan lukupinot kasvavat uutuuksista. Samalla on hyvä muistaa, että on monenlaisia lukijoita. Pienlevikkinen kirjallisuus hukkuu muun joukkoon, koska se ei juuri näy mediassa, eikä selkouutuuksille järjestetä näyttäviä julkkareita tai tilaa kirjamessujen esiintymislavoilla. Lukijoita kuitenkin voisi olla ainakin noin 14 % väestöstä.

Itse julkaisen syyskuun loppupuolella jutut seuraavista selkokieleen liittyvistä tai selkokielisistä kirjoista, tässä ne ovat ennakkoon aakkosjärjestyksessä:

Aarre

Annan nuoruusvuodet

Avaimet selkokieleen

Ei kertonut katuvansa

Pimeän arkkitehti

Sarjarakastuja

Teemestarin kirja. Veden vartija

Puhelen selkokirjoista(ni) podcastissa

Oma selkokirjatuotantoni on jo tusinassa, osa alkuperäisiä, osa mukautuksia. Voit kuunnella ajatuksiani selkokirjoistani ja selkokirjallisuudesta Seinäjoen kaupunginkirjaston erityistehtävän podcastista, oivaltavana haastattelijana Mervi Heikkilä: klikkaa podcastiin tästä.

Blogipostauksiani selkokirjoistani pääset lukemaan linkkejä klikkailemalla:

Kierrän vuoden. Selkorunoja. Opike 2016

Onnen asioita. Selkorunoja. Avain 2017

Hyvä päivä. Lyhyitä selkonovelleja. Opike 2018

Lauralle oikea. Chick lit -tyyppinen romaani nuorille ja aikuisille. Avain 2018

Minna Canth. Agnes. Pitkän novellin selkomukautus. Vapaasti luettava verkkokirja 2019

Minna Canth: Hanna. Pitkän novellin selkomukautus äänikirjana. Avain 2019.

Vanhat runot, uudet lukijat. Suomalaisten runojen selkomukautukset ja tietotekstit. Avain 2020.

Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Enni Mustonen: Paimentyttö. Historiallisen romaanin selkomukautus. Opike 2021.

Aleksis Kivi: Kullervo. Näytelmän selkomukautus kertomukseksi. Laatusana 2021.

Minna Canth: Kolme novellia, selkomukautus. Laatusana 2022.

Sormus. Selkokielinen episodiromaani historiasta nykyaikaan. Avain 2022.

13 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Novellit, Selkokirja, selkotekijä, Tapahtuma

Selkomukautukseni Minna Canthin novelleista

Hyvää kansainvälistä selkokielen päivää! Virallisesti sitä vietetään vuosittain 28.5., mutta tänä vuonna Suomessa juhlintaan on valittu arkipäivä, tämä maanantai 30.5.2022.

Päivä muistuttaa siitä, että iso osa väestöstä (noin 14 %:a) hyötyy yleiskieltä helpommasta kielestä. Selkokielellä julkaistaan muun muassa verkkosivuja, esitteitä, tiedotteita, kirjoja, tv- ja radiouutisia. Keskityn tänään kaunokirjallisuuteen. 

Olen kirjoittanut useita selkokirjoja, lisäksi olen mukauttanut muutaman kirjan selkokieliseksi. (Juttuni lopussa on listaus ja linkit selkotuotantooni.). Kirjoitan ja mukautan selkokirjoja, sillä pidän tärkeänä lukutaitoa ja kirjaelämyksiä. Selkokirja antaa mahdollisuuden päästä mukaan kirjalliseen kulttuuriin lukijoille, joille yleiskieli tai kaunokirjallinen ilmaisu muuten on liian vaikeaa tai lukija kaipaa lukutilanteeseen helpon kielen kirjaa.

Tällä viikolla ilmestyy mukautukseni Minna Canthin kolmesta novellista (Laatusana 2022). Esittelen seuraavassa sitä.

Miksi Canthia kannattaa mukauttaa selkokielelle?

Minna Canth käsitteli tuotannossaan naisten asemaa, perhesuhteita ja monia yhteiskunnallisia teemoja. Nykylukijalle hänen tuotantonsa on sekä kurkistus menneeseen että peili tähän päivään. Toisaalta vanha kieli on osalle lukijoista vaikeaa, ja silloin lukijalta hämärtyy tekstin sisältö. Siinä syitä selkoistukseen.

Miksi selkomukautuksessa on kolme novellia?

Kolme novellia -kirjassa on novellit eri-ikäisistä naisista. Nämä novellit edustavat Canthin ajatusmaailmasta eri puolia. Ensimmäinen novelli on kevyt kuvaus tunteiden vallasta, keskimmäinen pureutuu tunnesuhteisiin ja sukupuoleen myös yhteiskunnan kannalta, ja viimeinen novelli on esimerkki Canthille tärkeistä perusarvoista.

Ystävät novellit on lyhyehkö kuvaus kahden tytön tiiviistä ystävyydestä. Canth kuvaa oivaltavasti sitä, miten tunteet vaihtelevat, kun rakkauteen tunkeutuu mustasukkaisuus ja muutos. Ystävien suhde välittyy näin:

Ystävät kertoivat toisilleen kaiken.

he olivat toisissaan kiinni.

Sydämestä sydämeen meni

tuhansia lankoja,

jotka yhdistivät heidät.”

Salakaria voi kutsua pitkäksi novelliksi tai pienoisromaaniksi. Siinä ajan aatteet näkyvät pariskunnan elämässä. Aviomies on aktiivinen yhteiskunnan jäsen, kun taas vaimo turhautuu kotona. Naisille on eri säännöt kuin miehille, ja Canth kertoo sen seurauksista.

Missä onni? kertoo lyhyesti arvojen muuttumisesta. Novelli paljastaa Canthin käsityksiä hyvästä elämästä.

Kolme novellia sopii selkokirjaksi: kirjan voi lukea osissa. Myös pitkä novelli Salakari on helppo lukea ja hahmottaa, koska se jakautuu lyhyisiin, otsikoituihin lukuihin.

Miksi Canth-kirja kannattaa lukea?

Selkokieli vaikuttaa siihen, että kirjaa on helppo lukea. Tilanteet ja tunnelma säilyvät, vaikka kieli on helppoa ja novellit ovat paljon lyhyempiä kuin Canthin alkuperäiset tekstit. Silti lukijat saavat elävän kokemuksen Canthin kirjoista ja vanhasta suomalaisesta kirjallisuudesta. Kirjan lopussa on myös myös lyhyt tieto-osuus Canthista.

Uskon, että novellien naiset ja miehet herättävät tunteita ja ajatuksia. Heistä tunnistaa jotain tuttua, monia asioita voi ihmetellä, ja heistä herää kiinnostavia kysymyksiä. Lukija pääsee pohtimaan, mitä tarkoittavat ystävyys, rakkaus, perhe ja hyvä elämä.

Kirja sopii nuorille ja aikuisille. Lukija saattaa olla hidas tai tottumaton lukija, hänellä voi olla eri syistä vaikeuksia lukea tai hän haluaa nopean tutustumisen Canthiin. Kirja käy hyvin myös yläkouluun ja toiselle asteelle. Teen myös kustantajan sivuille tehtäväpaketin, joka sopii äidinkielen ja suomi toisena kielenä opettajien käyttöön.

Minna Canth: Kolme novellia. Ystävät, Salakari, Missä onni? Selkomukautus Tuija Takala. Laatusana 2022. Laatusanan verkkokauppa, 15 euroa.

Selkokirjatuotantoni aikajärjestyksessä

Kierrän vuoden. Selkorunoja. Opike 2016

Onnen asioita. Selkorunoja. Avain 2017

Hyvä päivä. Lyhyitä selkonovelleja. Opike 2018

Lauralle oikea. Chick lit -tyyppinen romaani nuorille ja aikuisille. Avain 2018

Minna Canth. Agnes. Pitkän novellin selkomukautus. Vapaasti luettava verkkokirja 2019

Minna Canth: Hanna. Pitkän novellin selkomukautus äänikirjana. Avain 2019.

Vanhat runot, uudet lukijat. Suomalaisten runojen selkomukautukset ja tietotekstit. Avain 2020.

Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.

Enni Mustonen: Paimentyttö. Historiallisen romaanin selkomukautus. Opike 2021.

Aleksis Kivi: Kullervo. Näytelmän selkomukautus kertomukseksi. Laatusana 2021.

Minna Canth: Kolme novellia. Selkomukatus. Laatusana 2022.

Sormus. Selkokielinen episodiromaani historiasta nykyaikaan. Avain 2022. Ilmestyy kesällä.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit, Selkokirja, selkotekijä

Laura Lindstedt & Sinikka Vuola: 101 tapaa tappaa avioimies

”Vaikka kirjoittamista koskevat pakotteet ja ehdot voivat aluksi tuntua vierailta, on hyvä ymmärtää, että kaikkeen kirjoittamiseen liittyy ehtoja ja rajoitteita.”

Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola pohjustavat esimerkiksi tuolla tavoin variaatiotekstikirjaansa 101 tapaa tappaa aviomies (Siltala 2022). Siinä pohjana on Alibin juttu ”Anja ampui miehensä” vuodelta 1983. Kirja koostuu sadasta Alibi-jutusta kimmonneesta erilaisesta tekstistä viitteineen.

Kirjoittajat kertovat alkusanoissa, että idea syntyi ensinnäkin vastaiskuksi murhatarinoille, joissa on aina uhrina nuori nainen, ja toisekseen kirjailijoiden halusta kokeilla menetelmällistä kirjoittamista erilaisin etukäteen asetetuin ehdoin. Esikuvia menetelmällisyyteen myös on; kirjoittajat mainitsevat esimerkiksi Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia. Parikirjoittamisella he halusivat koetella omia maneereitaan. ”Lisäksi halusimme selvittää, miten prosessi, jossa kumpikaan ei voi yksin kontrolloida lopputulosta, vaikuttaa meihin kirjoittajina.”

Arvaan, että Lindstedtillä ja Vuolalla on ollut hauskaa. Villin vapaita verbalisointeja riittää, joten variaatiorajat venyvät luovuutta tukahduttamatta. Uskon, että esimerkiksi garagantuaanisesti liioitellen heruteltu teksti on ollut herkullista kirjoittaa. Myös tekstuureilla leikitellään, eikä aina sanoja edes tarvita: siitä esimerkkinä muun muassa mainio emoji-teksti.

Monet variaatiot perustuvat muiden kirjoittajien teksteihin, tyyleihin ja niiden yhdistelyihin. Minun suosikkini on esimerkiksi runo Sylvia Plathin sanoja sijoitellen ja ”Cento”, jossa tekstissä on lainattu tilkkutäkiksi kymmenkunnan nykykirjailijan kirjalauseita. Sonetti, balladi, ihmesatu ja moni muu tekstilaji saavat oman Anja-tulkintansa, ja netistä on ammennettu monenlaista, esimerkiksi eufemismiruno vauva.fi-keskustelusta, jossa kuolemiselle kerääntyy vaihtoehtoisia ilmauksia. 

Jotkut teksteistä muistuttavat kielipelejä ja silkkaa kikkailua. Ne ovat kuin kieliketteryyden testejä, esimerkiksi tietyn kirjaimen välttäminen tai lähdetekstin sanojen käyttö eri järjestyksessä. Minua viehättää teksti, jossa virkkeet ovat kahden sanan pituisia, samoin lumipallotekniikkarunot. Ihan kaikista kokeiluideoista en syttynyt, esimerkiksi lääketieteen ja biologian termistöjen sovellukset eivät oikein avautuneet.

Kirjan kirjailijapari osoittaa laajalti taitoa ja tietoa. Kirjan tekstien viitteet kertovat, mistä tekstivariaatioissa on kyse ja mistä materiaaleista teksti on muodostettu. Kirjaston kirjatiedoissa 101 tapaa tappaa aviomies on luokiteltu muun muassa kokeelliseksi kirjallisuudeksi, lyhytproosaksi ja runoiksi, mutta niiden ohella siinä on aimo annos kirjallisuustietoa.

Sanataiteen opettajat saavat kirjasta tukuittain malleja ja esimerkkejä, niistä ideoita omiin tekstiharjoitteisiin ja ohjaukseen. Kirjan tekstit ovat sivun, parin pituisia, ja sellaisina jotkut niistä ovat käteviä tekstitaitotehtäviin. Kirjan taitto on kaunis, ja se ilmentää oivallisesti eri tekstilajeja.

Laura Lindstedt & Sinikka Vuola: 101 tapaa tappaa aviomies, Siltala 2022, 202 sivua. Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, lyhytproosa, Novellit, proosarunot, Runot

Vuosikatsaus 2021

Tänä vuonna blogini täytti 10 vuotta. Vuosi ei ole ollut silkkaa juhlaa, vaikka kirjat, lukeminen ja kirjoittaminen ovat tarjonneet iloa, ihmetystä ja vastapainoa. Tavallisesti olen vasta vuosikatsauksieni loppuosassa mennyt henkilökohtaisuuksiin, nyt teen toisin päin.

Vaikea vuosi

Vuoteni 2021 on koetellut. Lähipiirissä on ollut henkeä ja terveyttä uhkaavia tilanteita (ei koronaa), ja minuakin vaivasi jonkin aikaa vakavan sairauden epäily (ei korona). Äitini kuoli elokuussa, ja sitä seurasi surun ohella vaivalloinen byrokratia, mikä sekin on kuormittanut. Syksyn päätteeksi sairastui rakas lemmikki, Alma-kissa. Eläinlääkärin lausunnon mukaan valmistaudumme eutanasiaan, mutta toistaiseksi voimme iloita vielä kissanpäivistä. Kaiken keskellä olen rämpinyt työpäivästä toiseen, mikä ei stressittä ole onnistunut. Ja annoin tukan harmaantua, näkyä ajan ja kulumisen.

Kolme kirjaa

Tammikuussa ilmestyi novellikokoelmani Niin metsä vastaa (Avain 2021). Selkokielisiin kertomuksiin ujutan hippusellisen kansanperinnettä, salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä siten, että toivon monenlaisten lukijoiden löytävän niistä elämyksiä. Loppusyksystä minua riemastutti, että novellini pääsivät Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Tänä vuonna on julkaistu myös kaksi mukauttamaani kirjaa. Historiallisia romaaneja ei juuri ole helpolla suomen kielellä, mutta nyt on Enni Mustosen Paimentyttö (Opike 2021). Aleksis Kiven kieli voi nykylukijalle olla aikamoinen haaste, joten sitäkin on tarpeen tarjota selkona. Muokkasin Kullervon kertomukseksi, jossa säilyvät tarina ja tunne, vaikka kieli kevenee (Laatusana 2021).

Tähdennän, että kirjan ideointi- ja kirjoitustyö tapahtuu kauan ennen ilmestymistä, joten kolmen kirjan julkaisu samana vuonna on sulaa sattumaa. Esimerkiksi novellini synnyttäminen on vienyt viitisen vuotta, Paimentyttö melkein kolme ja Kullervo kaksi. Eikä kateudelle ole sijaa: pienlevikkisestä, mediahuomion ohittavasta kirjallisuudesta tienaa vain taskurahaa, eli sen tekeminen on kirjailijalle pääasiassa ajankulua. Motiivi harrastukseeni tulee siitä, että pidän tärkeänä kirjallisten elämysten mahdollistamista kaikenlaisille lukijoille.

Kotimainen proosa

Tänä vuonna ilmestyi kerrassaan hienoja kotimaisia romaaneja. Voisin helposti luetella parisenkymmentä suosikkia. Mainitsen tässä nyt yhden ihastukseni, Emma Puikkosen romaanin Musta peili (WSOY 2021), koska sen kerronnan kirkkaus, rakenteen taitavuus  ja aiheenkäsittelyn moniulotteisuus ihastuttivat. Monia muita suosikkejani on Finlandia-veikkausjutussani, ja sen kirjoittamisen jälkeen olen lukenut hienoja kirjoja kuten Pirkko Saision järkäleen Passio (Siltala 2021). (Veikkaukseni menivät kyllä pitkälti mönkään.)

Runous

Runokirjoista osui muutama. Vaikea niitä on järjestykseen pistää, mutta minut tehokkaasti tempaisi lempiympäristööni, sammalikkoon ja varpujen kätköihin, Anja Erämajan Minä olen nyt täällä metsässä.

Käännöskirjallisuus

Luin tänä vuonna ehkä vähemmän käännöskirjallisuutta kuin aiemmin. Luottokirjailija Elizabeth Strout ei pettänyt odotuksia: Olive, taas. Kaksi huippua löysin omaelämäkertakirjallisuudesta. Deborah Levyn kahden kirjan suomennoksista tehosi tosi kovaa ensimmäinen, Mitä en halua tietää, vaikkei Elämisen hinta varsinainen pettymys ollut. Ja samoin kävi tanskalaisen Tove Ditlevsenin alunperin 1960-luvulla ilmestyneiden kirjojen kanssa: Lapsuus on kielellisesti ja kerronnallisesti säväyttävä, ja vaikkei Nuoruus tasoa laskenut, ykkösosa jäi kimaltelemaan mieleen. Alex Schulman osaa hänkin säväyttää proosallaan, tällä kertaa entistä fiktiivisemmin: Eloonjääneet.

Tietokirjallisuus ja sinne päin

Luin muutamia kiinnostavia naiselämäkertoja ja suomen kielen ja kulttuurin kirjoja. Valitsen tähän kategoriaan silti esseet eli rikon vähän rajoja. Silvia Hossein taitaa tiedon ja omakohtaisen tyylin, joka ihastuttaa minua, joten Tie, totuus ja elämä on ehdottomasti yksi vuoden 2021 huippukirjoja.

Teatteri 

Mikä ihme oli päästä jälleen ihmisten ilmoille ja yleisötapahtumiin! Kansallisteatterin Dosentit vakuutti sisällön ja esitysdynamiikan vuoksi, ja KOM-teatterin Lou Salome samoin perustein, lisäksi se tuuletti perustellusti historiaa. 

Taide

Museoihin pääsi taas, ja jokusen näyttelyn olen katsastanut. Kesäisen Mäntän reissun haluan mainita, sillä ensimmäisen kerran taisin tosissani jaksaa katsoa videotaidetta: Santeri Tuorin Posing time tarjosi ajattelun aihetta. Ei se Banksykaan kylmäksi jättänyt.

Metsä

Matkani tein tänä vuonna lähinnä kotimetsään. Pieniä patikointeja kyllä tallasin muuallakin, mutta pääosin lapsuudenkodin takamaat vetivät puoleensa. Lisäksi ennätyksellinen tattivuosi palkitsi saalistajan.

Kirja- ja kulttuuribloggaaminen

Tosiaan, 10 vuotta tätä antoisaa harrastusta, ja on mukaan mahtunut myös muita omia kirjallisia harrastuksiani. Kyllä tätä jatkuu niin kauan kuin se ei tunnu suorittamiselta, vaan antaa virikettä ja virkistää.

Kirjallisuusvainu voi johtaa erilaisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin, vaikkapa Kulttuuri kukoistaa bloggajakaverin kanssa Hattulan kirkkoon, jossa Anneli Kanto ja Vilppu Vuori yhdistivät esittelykierroksella Rottien pyhimys –romaanin ja historian. Ja blogin myötä olen saanut monia valoisia muistoja. Kesän alussa WSOY:n kirjasäätiön kutsui Lohjalle Eeva Joenpellon taloon juhlimaan kirjailijan 100-vuotispäivää. Bolggariklubissa olen päässyt Kansallisteatteriin, kun syksyllä ylipäätään teattereiden ovet avautuivat. Joulukuun alussa oli hauskaa jännittää kirjabloggaajaseurassa Finlandia-voittajia Kirsi Raninin kisakatsomossa.

Ekstraa ovat olleet tilaisuudet, joissa olen haastatellut kirjailijoita, tänä vuonna Anni Kytömäkeä ja Antti Tuomaista. Kuukausittain minua ovat ilahduttaneet kaksi lukupiiriäni, jolloin kirjakeskustelu käy vapaana.

Kiitän blogini lukijoita ja toivon kohottavia kulttuurikokemuksia ja valoisuutta tulevalle vuodelle!

(Kaikista koosteessa mainituista kirjoista tai tapahtumista on blogissani jutut, jos jotakuta kiinnostaa.)

14 kommenttia

Kategoria(t): Elämäkerta, Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Listaus, Novellit, omat, Romaani, Runot, Sekalaista, Selkokirja, selkotekijä, Taide, Tapahtuma, teatteri

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2021, luukku 21

Jo kaksikymmentä luukkua on avautunut kirjablogeissa ja bloggaajien somessa, ja luukkuja riittää perinteisesti jouluaattoon asti. Kirjallisuusaiheet ja tyylin bloggaajat valitsevat vapaasti. Joulukalenteripostaajat löydät Kirjamies-blogin ensimmäisen luukun jutusta

Kuva: Niina Tolonen, Yöpöydän kirjat

Oma aiheeni muuttui viime hetkillä. Tänään vietämme talvipäivän seisausta, ja minua kiehtoi päivänkohtainen aihe pimeyden ja valon välillä, etenkin toivo valoisuuden lisääntymisestä tästä päiväistä lähtien. Tiettyä pimeyttä piilee kyllä siinä, että päädyin tilittämään joulufiktioista, sillä en ole erityisen innostunut kirjallisuuden kausituotteista. Pidän itseäni maltillisena joulustelijana, ja ehkä siksi hämmennyn joulukirjallisuudesta ja -elokuvista. Tosin joulukoristeiden kimalluksessa en säästele.

Katsastin käyttämäni verkko- ja äänikirjojen suoratoistopalvelun joulutarjontaa, joka on lähinnä käännettyä viihdegenren kirjallisuutta. Joulukirja on usein suositun chick litin tai romanttisen viihteen kirjoittajan ekstra. Lukija tietää, mitä saa luottokirjailijaltaan: jouluvalmistelut ja -odotukset kehystävät nuorehkon naisen elämänpulmia, jotka kommellusten ja vastoinkäymisten jälkeen saadaan kirjan mittaan onnelliseen loppuun. 

Jouluromanssien otsikot ovat tyyliä – joitain mainitakseni – Paras aika vuodestaKirsikoita ja joulun taikaa ja Jouluvaloja ja takkatulta. Lisäksi tarjonnassa on jännitystä, esimerkiksi Murha tunturissa -jatkokertomus: yksi osa ilmestyy päivittäin joulukalenterin tapaan. Näiden sijasta valitsin tarkempaan katselmukseen kaksi kotimaista: Joulumuistoja ja Tilauspukki.

Kaisa Ikolan Joulumuistoja (Saga Egmont 2014/2020) kuuluu irto-osana kirjailijan Betty-sarjaan. Siihen en ole tutustunut, mutta mielestäni Joulumuistoja-kirjan kuusi tarinaa voi lukea ilman ennakkotietoja, vaikka fanit saavat luonnollisesti enemmän irti spin off -jutuista.

Ikola sijoittaa tarinansa pääosin Skotlantiin yli 100 vuotta sitten. Kokoelman aloittaa lemmenkipeän nuoren miehen kirje, ja vaikka kertomuksissa henkilöt ja romanssihuolet vaihtuvat, niitä yhdistää ihanaisen tomeran Bettyn ja lähipiirin rakkausasiat. Niminovelli keskittyy tosin suloisen puhtoisiin ja opettavaisiin lapsuusmuistoihin.

Juju näissä siveellisessä, kunnollisen väen kertomuksissa on vanhahtava, kohtelias nostalgia. Jo kirjan esittelyssä viitataan klassikkotyttökirjoihin, ja kyllä Anna– ja Runotyttö-sarjat sekä vastaavat erottuvat ilmeisinä esikuvina. Ikola punoo juonensa menneen maailman turvalliseen kontekstiin. Joulun kunniaksi huvitun tällaisesta eskapismista, mutta muutama lyhyt kertomus tuntuu riittävältä annokselta. Taitaa silti vastakohtaisuus nykysinkkuseikkailuille sopia manteliksi hupsuushuttuuni.

Vinkeää vaihtelua joulukirjoihin tuo Marko Hautalan lyhyt tarina Tilauspukki (Haamu 2021). Alaotsikko ei selittelyjä kaipaa: Jouluinen kauhutarina

Hautalan tarinassa suku kokoontuu äveriään patriarkan Augustin lukaaliin joulunviettoon. Kaiken täytyy tapahtua sekunnilleen ja pilkulleen äreän äijän tahdon mukaan, muun hän tuomitsee ankarasti  jumputtamiseksi. Leuto joulutunnelma on kaukana:

”- – Joosesta tuntui, että hänet oli paiskattu Neuvostoliiton keskuskomitean yleiskokoukseen vuonna 1937, kun kukaan ei uskaltanut lopettaa taputtamista Stalinille.”

Keskushenkilö-Joosen vastuulla on ollut pukkitilaus. Tarinassa osaa odottaa, ettei se eikä mikään muukaan mene putkeen, mutta juoni onnistuu kuitenkin yllättämään. Hautala rakentaa jännitettä hirtehisesti, joten huvitus ja hirveys kulkevat käsi kädessä. Varsinaista kauhua en koe, mutta piristyn vinksahtaneen tarinan eloisasta kerronnasta.

Makuja ja mieltymyksiä saa olla monia, ja sallin kaikille joulukirjoista innostuville hupsut lukuhetket. Jouluelokuvista vielä sen verran, että jopa Yle uutisoi genren merkityksestä: katsoja nauttii nimenomaan pinnistelemättömästä kokemuksesta, jossa tietää etukäteen mitä saa. Okei, olkoon sillekin aikansa ja paikkansa. Kokeilin.

Katsoin Netflixistä kolme jouluelokuvaa. Lähes sietämättömäksi totesin Skotlantiin sijoitetun jenkkisöpöstelyn Linna jouluksi, vaikka heilastelijoina ilmeilivät nuorten sijasta viisikymppiset. Seuraava katsomiskokemus keikkui skandinaavisen realismin hygge-rajalla: ruotsalainen Jouluksi kotiin pöyhi traumoja ja päättyi nätisti. (Siis tämä on elokuva, ei kerrassaan mainio, samanniminen norjalainen sarja.)

Odotukset olivat kovat käsikirjoittaja Emma Thompsonin vuoksi, kun liimauduin ruudun eteen tuijottamaan kolmatta sesonkileffaa Last Christmas. Riemastuin, miten Whamin joulubiisin sanat saivat tyystin toisen merkityksen. Myös Brexit- ja maahanmuutto-ongelmat, muutama aito hetki ja pikkuisen poikkeava lopetus miellyttivät, mutta ei ole Ihmeellinen on elämä -klassikon voittanutta, vaikka Last Christmas siitä satutunnelmaa lainailikin.

Jos joulukirjat ja -elokuvat tuovat joulustressiin (pimeyteen) helpotusta (valoa), saa talvipäivä minun puolestani seisahtua hetken hömppään. Sanotaan, että viihde auttaa unohtamaan, taide muistamaan – kumpaakin tarvitaan.

Hulppeita unohduksen ja muistojen hetkiä jouluusi!

P. S. Eilen joulukalenterin luukun paljasti 1001 kirjaa ja pieni elämä, huomenna vuorossa on Kirjakko ruispellossa.

Kaisa Ikola: Joulumuistoja. Saga Egmont 2014, BookBeat 2020, 111 sivua eKirjana.

Marko Hautala: Tilauspukki. Jouluinen kauhutarina. Haamu 2021, BookBeat. 16 sivua eKirjana.

Netflix – elokuvien trailerit: Linna jouluksi (2021), Jouluksi kotiin (2019), Last Christmas (2019)

5 kommenttia

Kategoria(t): Elokuvat, haaste, Hömppä, Kauhu, Kirjallisuus, Novellit

Kodiksamia-palkintoehdokkuus 2021

Kirjavuosi huipentuu kirjallisuuspalkintojen ehdokasasetteluun ja sen perään voittajavalintoihin. Kaikkihan tietävät, ettei taiteissa oikeastaan voi kilpailla, vaan kyse onkin enemmän poiminnoista vuoden sadosta – kiinnostavista, lajissaan erottuvista tai lajiaan edustavista teoksista.

Kodiksamia-palkinnossa valintaan vaikuttavat: 

”Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys.”

Tässä palkinnossa seinät ovat leveät ja katto korkealla, eli kirjallisuuden lajeja ei rajoiteta. Valinnan tekee palkinnon perustaja runoilija-kirjailija Heli Laaksonen. On todellinen ilo ja kunnia olla vuoden 2021 palkintoehdokas novellikokoelmalla Niin metsä vastaa (Avain 2021). Näin Laaksonen esittelee ehdokkaat:

  • Kaikkien kirja-alalla toimivien tuntema kustannuskomeetta Leena Majander on kirjoittanut valtaisan, mukanaan vievän omaelämäkerran Kirjatyttö (Siltala 2021). 
  • Lastenkirjallisuudella on korvaamaton merkitys ihmisen kasvulle ja elämän polulle – sitä todistaa väkevästi Ville Hytösen kirjoittama, Pete Revonkorven kuvittama suloinen Tyttö nimeltä Margariini (Enostone 2021). 
  • Aikuisen, vain vähän lukevan ihmisen lukutaitoa ja luontosuhdetta tukee verrattomasti Tuija Takalan selkonovellikokoelma Niin metsä vastaa (Avain 2021). 
  • Valloittavan hulluna virtaavaa runoutta kirjoittava Anja Erämaja on lukijoiden suureksi iloksi tuonut ilmoille runokokoelman Olen nyt täällä metsässä (WSOY 2021). 
  • Vuoden runojärkäle on virolaisen Jaan Kaplinskin postuumisti julkaistu (Parkko 2021), Anja Salokantelen ja Pauli Tapion suomentama Ilta tuo takaisin kaiken
  • Harvinaislaatuista käännöskirjallisuutta on myös Vizma Belševican psykologisesti terävä, riipaiseva romaani Bille ja sota (suom. Mirja Hovila, Paperiporo 2020), joka tavoittaa perhesuhteiden painon ja Latvian lähihistorian kirkastavalla tavalla, lapsen katseen kautta.

Minun kirjani ehdolle asettaja esittelee näin:

”Missä piileksivät aikuisille kirjoitetut, helppolukuiset, mutta kauniit ja viisaat kirjat? On sitten suomen kieltä toisena kielenä opiskeleva tai äidinkielinen, jonka kirjaharrastus kangertelee lukivaikeuksien vuoksi, voi saada ystävän Tuija Takalan selkonovellikokoelmasta Niin metsä vastaa (Avain 2021). Lyhyet lauseet, selkeä rivitys ja konstailemattomat sanavalinnat helpottavat lukemista. Kaikki teoksen kirkkaat, tunnelmaiset lyhytkertomukset liittyvät metsään. Lähimetsään, muinaiseen suomalaismetsään Tapioineen ja Mielikkeineen, mielenmetsään, luontosuhteeseen. Takala on selkokielen tuntija ja on julkaissut aikaisemmin selkorunokirjoja. Onkohan selkonovellikokoelmia juuri kirjoitettu? Hieno avaus, metsätapaus!”

(Vastaan: ei kovin montaa selkonovellikirjaa ole Niin metsä vastaa -kokoelman lisäksi, mutta olen kyllä itse kirjoittanut aiemmin toisenkin kokoelman lyhyitä novelleja: Hyvä päivä, Opike 2018.) 

Suuri, lämmin kiitos ehdokkuudesta! Palkintojulkistus on 6.12. ja voittaja saa 30 000 ohrajyvää.

13 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Novellit, Selkokirja, selkotekijä

Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista

Tahdon sanoa jotakin kaunista Marko Järvikallaksen novellikokoelmasta Sano jotakin kaunista (Siltala 2021), eikä se ole ollenkaan vaikeaa. Järvikallas saa joka novellissa ensi riveistä lähtien seuraamaan päähenkilöitä. Nyrjähtäneisyyden vaihtelevat nyanssit kaunistavat, eikä kauneus ole söpöstelyä vaan inhimillistä kukkeutta.

Kokoelmassa on kymmenen novellia. Jokaisessa henkilöt kohtaavat käänteen. Heti niminovelli riemastuttaa sellaisilla ihmisten tylsyyttään torjuvilla toimilla, etten olisi millään moista voinut kuvitella: ”Naapurit”-novellin keski-ikäinen pariskunta saa kicksejä turvakameran tarjoamista vakoilumahdollisuuksista. Kekseliästä ja vinksahtanutta! Päätösnovelli ”Parantaja” paljastaa ja keikauttaa odotuksia. ”Eksyneet”-novellin isä-poika-asetelma saa minut sykkyrälle.

Ehkä ei ole merkitystä novellin kertojien tai päähenkilöiden sukupuolella, vaan kaikkien kertojaääni tai kuvaus pätee uskottavana. ”Palohälytys klo 14.08” on esimerkiksi sellainen, etten pitkään tiedä kertojan sukupuolta, ja kun se selviää, ei se ole oleellista vaan tilanteet ja henkilöiden osa niissä. Tämä novelli olkoon myös esimerkkinä siitä, miten merkillinen tunnelma luontuu kuin itsestään. Sellainen mahdollinen ja mahdoton yhtä aikaa – kuin räntäisen ja hämärän maiseman viehättävyys.

Kieltä ei voi ohittaa. Se on tarkkaa ja hiottua. Ilmaisun osumatarkkuus syntyy selkein virkerakentein, selkein ajatuksin. Silti kieli joustaa, ja se houkuttaa tulkintoihin. Siitä ja tunnelman ytimestä kertokoon tämä sitaatti:

”Ja silti jokin oli toisin. Kuin elementit olisivat liikkuneet paikoiltaan, seinät lähentyneet toisiaan, eteisen käytävä venynyt pituutta.”

Pidän ylipäätään novelleista, sillä lyhyeen muotoon saa yleensä keskitetyn fokuksen ja kiinnostavan kaaren. Järvikallas antaa sen lisäksi jotain ainutlaatuista ekstraa: novellin alkuasetelma ei ollenkaan mahdollista arvailuja, mitä tuleman pitää. Aina yllätyn. Ehkä pari novellia ei niin hullaannuta, sillä ratkaisuna päähenkilön sekoilujärkkyminen on liian helppoa, vaikkakin menetyssuru on ymmärrettävää. Yllätyksiä niissäkin novelleissa tuottavat arvaamattomat käänteet.

Kaikissa kirjan novelleissa on vähintään jotakin kaunista: kieli, inhimillisyyden yllätykset, ihmisen osa kaikessa kaaoksessa. Ja kansi on hieno.

Marko Järvikallas

Sano jotakin kaunista

Siltala 2021

novelleja

279 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Novellit

Petri Tamminen: Se sano

Suomen satavuotisvuonna ilmestyi Petri Tammisen kirja, jossa kirjailija muotoili Suomen historian yksittäisten ihmisten arjen kokemuksista. Silloin samalla viivalla olivat esimerkiksi yhden muisto karkkipäivästä ja toisen kokemus Virénin juoksuvoitosta.

Samoilla linjoilla liikkuu Se sano (Otava 2021). Siihen Tamminen on kerännyt ihmisten muistoja sattuvista sanoista. Kirjaan ne ovat muokkautuneet mininovelleiksi. Satakunta juttua todistaa, miten merkittäviä ovat niin harkitsemattomat huomauttelut kuin punnitut kannustuslauseetkin.

Jokainen varmasti muhittelee mielessään joskus kuulemaansa lausahdusta, joka on vaikuttanut olemiseen tai valintoihin. Kirja sysää liikkeelle omia muistoja moitteista ja kehuista, joilla on ollut merkitystä. No nytpä putkahtelee mieleen äidin tuomioita varhaisteiniajoiltani: ”Toi kävelee kuin heinämies” tai ”Aina nenä kirjassa, on kuin alkoholisti.” Tutkiskelen tässä nyt niiden identiteettivaikutuksia.

Osa kirjan sanomismuistoista on latistanut muistelijoita. Tilastomatematiikan tohtoriksi sittemmin opiskellut sai nuorena kuulla opettajalta: ”Mitä sinäkin Marja-Liisa lukiossa teet ja vielä matikkalinjalla?” Sitten on käännekohtia kuten lintsarin muisto pihaan ajaneista opettajista: ”Me Irman kanssa ajateltiin, että sinä olet niin fiksu tyttö että ei anneta sinun heittää lukiota läskiksi.” Aika paljon kirjassa on kouluaikoihin liittyviä pysäyttäviä muistoja.

Kirjassa vaikuttaa olevan jopa enemmän myönteisten vaikutuksen lauseita kuin latistavia. Silti usein traaginen kohtaa koomisen, mutta on joukossa myös tasoittavia sanomisia. Hyytävin taitaa olla juttu ”Onnellinen hymy”, liikuttavin ”Poika”, tahaton naurattaja ”Palaute”. Ja on muistoja, joista en tiedä, naurahtaako vai murehtia kertojan loppuiän traumaa – ”Peilailua”:

”Peilailtiin joukolla tyttöjenhuoneessa. Luokan uusi tyttö tuijotti minua peilin kautta:

’En ole ikinä nähnyt kellään noin rumaa permanenttia.’

Minulla on luonnonkihara tukka.”

Kirjailijaa on tarvittu rytmittämään. Välillä muistelussa draaman kaari jää matalaksi, välillä se kohoaa korkealle; välillä muistiin juuttunut lause käynnistää tarinan, välillä se on siltana keskellä, toisinaan niittaa lopun. Joihinkin tarinoihin riittää kolmasosa sivusta, muutama vie jopa toiselle sivulle. Rytmitykseen ja tunnelmaväritykseen kuuluu myös naseva, usein yksisanainen otsikko joka juttuun.

Kun olen lukenut tämän pienen, osuvan kirjan, ihmettelen, miten ilmeinen idea on – eikä sitten olekaan. Eihän kukaan muu ole keksinyt koota siitä kirjaa. Yhden idean kirjan moniäänisyys huutaa todistusvoimaa: pieniä sanoja, lyhyitä lauseita – valtaisia vaikutuksia.

Petri Tamminen

Se sano. Unohtumattomat lausahdukset

Otava 2021

lyhytproosa, muistelu

125 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): lyhytproosa, Novellit

Anni Kytömäki – elokuinen kirjailijakohtaaminen

Sain tänään mahdollisuuden keskustella Anni Kytömäen kanssa haastattelutyyliin Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa, jossa oli virtuaalisesti koolla toistasataa eri kouluasteiden äikänopea. Keskusteluun valmistautuminen ja itse keskustelu inspiroivat minua, joten koostan katsauksen Kytömäen teosten piirteistä – ja jotain myös keskustelustamme.

Päivän teemana oli hyvinvointia kielestä ja kirjallisuudesta. Kytömäki todensi osaltaan, miten kieli, kirjoittaminen ja kirjallisuus lisäävät hyvinvointia ja ovat hyvinvoinnin elinehto. Nimenomaan kirjoittaminen on Kytömäelle ydinväylä ilmaisuun, ja hän nauttii tekstien hiomisesta. Aina ei ole helppoa siirtää kieleksi visuaalisia kokemuksia, mutta se on kuitenkin verbaliikan keinoin mahdollista. Kytömäki tavoittelee kielen kauneutta, ja pitää yhä tavoitteenaan sitä, mistä sai kouluaikana äidinkielenopettajalta positiivista palautetta: tarina etenee kuohuvana melodraamana.

Kesällä kohtasin 12-vuotiaan Anni Kytömäen Kaari Utrion elämäkerrassa. Minä luin 12-vuotiaana ViisikoitaTiina-kirjoja, Anna-sarjaa, Monte Criston kreiviä ja sen sellaista, mutta Anni Kytömäki pureutui sen ikäisenä Utrion historiallisiin romaaneihin, joita aikanaan kutsuttiin myös rouvaspornoksi. Kytömäki kirjoitti Utriolle ja lähetti hänelle myös kertomuksiaan, joista sai Utriolta palautetta. 

Monet muutkin kirjailijat ovat tehneet Kytömäkeen vaikutuksen, kuten Sirpa Kähkönen. Lisäksi hän mainitsi Marjatta Kureniemen lasten ja nuorten kirjat. Yksi niistä vaikuttaa pohjavireenä romaanissa Kivitasku. Historiallisten romaanien lukukokemukset innostivat hänet kirjoittamaan itse niitä. Kysyin, voiko hänen romaaneitaan kutsua myös ekoromaaneiksi Richard Powersin Ikipuut-romaanin tapaan, eikä hänellä ole mitään sitä vastaan.

Luin kesällä Kytömäen novellin Trubaduuri, joka sopii astinlaudaksi koko tuotantoon. Novelli on ilmestynyt antologiassa Rakkaustarinat (Suuren Suomalaisen kirjakerhon ja Otavan kirjoituskilpailu, julkaistu 2008). Kirjan esittelyteksti Kytömäestä vaikuttaa minusta pätevältä yhä nyt, vaikka novellin jälkeen on ilmestynyt kolme täyteläistä romaania:

”Anni Kytömäki (s. 1980) on asuinpaikastaan riippumatta aina lähtenyt kulkemaan mieluummin poispäin keskustasta kuin sitä kohti. Metsässä näkee paljon ja ehtii ajatella siinä edellytykset tarinan synnylle. Hän on opiskellut luontokartoittajaksi ja hierojaksi sekä toiminut luontojärjestöissä mutta pitää eniten juonenpunonnasta, tarinoiden keksimisestä. Hän kirjoittaa, koska kirjoitettuna ajatus saa kaiun. Ihmisen luontosuhde on tärkeä teema Kytömäelle, sen suuret muutokset ja toisaalta pysyvyys.”

Trubaduuri-novellissa on paljon kielikuvia, jotka avaavat tunnelmia. Tiettyä runollisuutta on siinä, miten syntyy sanoja suurempia kokonaisuuksia tuorein yhdistelmin, esimerkiksi: ”Koskaan ei tiedä, mikä lause on askel yli kielekkeen.” Kytömäen novellista imen sittemmin romaanituotannosta tutuksi tulleita tunnelmia: melankolisuus, unenomaisuus henkilöiden todellisuuskokemuksissa ja romanttinen ote. Lisäksi novellin teemat ovat tuttuja romaaneista.

• 

Kytömäki pitää tärkeinä teemoina viimeisimmässä romaanissaan Margarita luonnonsuojelua ja pasifismia, mutta ne löytyvät muistakin romaaneista. Tunnistan Kytömäen kaikista kolmesta romaanista etenkin luonnon itseisarvon ja sen tinkimättömän merkityksen. Henkilöitä yhdistää yksinäisyys ja herkkyys, ja teoksissa toistuu psyyken hauraus ja mielenterveysongelmat. Ihminen näyttäytyy syvästi tuntevana maailmankaikkeuden ja luonnonjärjestyksen osana, joka särkyy, jos yhteiskunnassa tai luonnossa jokin järkkyy. 

Kaikissa Kytömäen romaaneissa oleellisia ovat metsät, harjut ja vesiaiheet. Kultarinnassa iso rooli on karhulla, Kivitaskussa kivillä, kallioilla ja pikkulinnuilla sekä Margaritassa jokihelmisimpukoilla eli raakuilla. Lisäksi kansanperinteen elementit siirtyvät moderneihin romaaneihin, joissa ihmiskohtalot kytkeytyvät aikaan ja ympäristöön.

Finlandia-palkitusta Margaritasta ja sen teemoista on kirjoitettu jo paljon, mutta otan vielä esille, että Anni Kytömäki on halunnut käsitellä romaanissaan sairauksia. Ne muistuttavat, että luonto on arvaamaton ja ennakoimaton, ihmisen kontrollin tuolla puolella. Siksi romaanissa käsitellään hyperemeesiä eli vakava raskauspahoinvointia, lisäksi polioepidemiaa, joka sattumalta sivuaa nykyisiä korona-aikojamme.

Paljon jäi kysymättä kolmen vartin keskustelussa. Esimerkiksi jäi selvittämättä, miksi Kytömäki on sanonut, että Kivitasku on hänen oma suosikkinsa, mutta syyt vaihtelevat. 

Sekin jäi täsmentämättä, mitkä biisit ovat tehostaneet Kytömäen romaaneiden kirjoittamista. Hän on sanonut, että hän soittaa romaaninsa ennen kuin hän kirjoittaa ne. Kirjailija kertoi, että joka romaanin kirjoitusprosessin aikana hän on soittanut tiettyjä sävellyksiä, ja ne ovat jumitusten hetkinä auttaneet eteenpäin. Tässä kohtaa onkin helppo todeta, että Kytömäen kielessä kuuluu musiikki, rytminen soljuvuus.

Yksi kantava ajatus seurasi keskustelua alusta loppuun, ja se löytyy myös Kytömäen Finlandia-palkintopuheesta: ”Olen omistanut Margaritan maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin.” Kytömäki uskoo, että kirjoilla voi muuttaa maailmaa, ehkä hitaahkosti mutta asenteisiin vaikuttavasti. Levitköön siis lukijoiden myötä arvostus kaikkia kuorensa sulkijoita ja niitä vapaaehtoisesti avaavia kohtaan, eli ymmärtäkäämme jokaisen ominaislaatua – muistaen Margarita-romaani päätösvirkkeen:

”Joen avaruus on laaja ja vieras, mutta kuoren suojassa en pelkää mitään.”



Juttuni Anni Kytömäen romaaneista:

Kultarinta (2014)

Kivitasku (2017)

Margarita (2020)



Novelli Trubaduuri:

Rakkaustarinat

Toimittanut Niina Miettinen

Otava 2008

novelliantologia

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjailijatapaaminen, Kirjallisuus, Novellit, Romaani, Tapahtuma