Sovimme kolmihenkisen lukupiirimme kesäkirjaksi Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko (Tammi 2021). Olemme lukeneet tätä ennen tahoillamme erinäisen määrän Nobel-voittajan kirjoja tai katsonut kirjailijan tuotannosta tehtyjä elokuvia, joten tiedämme, että monissa niissä on spekulatiivisen fiktion tyyliä ja unenomaisuutta.
Klara ja aurinko kertoo hamasta tulevaisuudesta jossain päin Pohjois-Amerikkaa. Teknologia on kehittynyt siten, että eliitillä on mahdollisuudet geeniparannella jälkeläisiään ja varmistaa lasten etenemisen elämässä. Ne, jotka ovat pudonneet yhteiskunnalliselta asemaltaan alaspäin, menettävät laadukkaan koulutuksen ja menestyksen mahdollisuudet.
Ishiguro sohii siten eriarvoistumista. Romaani näyttää varjopuolia kuten sen, ettei geeniparantelu takaa lapsille tervettä, pitkää elämää tai sosiaalista hyvinvointia. Nuorisolle täytyy varta vasten järjestää vuorovaikutusharjaantumista, ja yksinäisyyttä paikkaillaan keinoystävillä (KY) eli tekoälyn huipputuotteilla, ystäväroboteilla.
•
Ishiguron romaanin tekoälyrobotti Klara päätyy sairaalloisen Josien KY:ksi. Romaani kerrotaan Klaran näkökulmasta. Hän on onnistunut yksilö robottien tuotesarjassa, joka on vanhentumassa – uudet mallit pukkaavat jo markkinoille. Romaani kuvaa Klaran myymäläaikoja sekä aikaa Josien kotona ja kodin jännitteitä.
Meillä kirjapiiriläisillä – Johannalla, Tarulla ja minulla – oli kaikilla sama kokemus: romaani käynnistyi hitaasti, ja sekä kuuntelu- että lukukokemus tuntui laahaavalta, kirjan jatkaminen jopa pakotetulta. Hämmästelimme, että jälkitunnelmat muuttuivat meillä kaikilla: romaanin hienous ja monitasoisuus alkoi aueta pikkuhiljaa kirjan lukemisen jälkeen. Päädyimme yhteisymmärryksessä siihen, että kerronnan tarkkuus ja tarinoinnin taito jättivät hyvän jälkimaun.
•
Pidimme siitä, miten robottimainen yksioikoisuus ja toisaalta inhimillinen tunnepuoli yhdistyvät Klarassa. Oman sävynsä tuo se, miten Klara puhuttelee kaikkia kolmannessa persoonassa kuin korostaen koneen ja ihmisen eroa ja tarkkailevaa etäisyyttä. Silti monesti Klaran inhimillisyys ohittaa ihmisten käyttäytymisen. KY saa meidän sympatiamme ja empatiamme puolelleen.
Romaani pistää miettimään tietoisuutta ja sitä, miten kukin sitä käyttää. Keskustelimme myös siitä, miten nöyräksi palvelijaksi ohjelmoitu Klara on romaanin ”hyvis”, eikä romaani perusdystopian tapaan hekumoi uhkakuvilla vaan keskittyy henkilöiden (ja robotin) tunnepuoleen. Huomasimme, että tässä Ishiguron tieteisdystopiassa on kohteliaan palvelijan kuvauksessa oudosti yhteyksiä ehkäpä kirjailijan realistisimpaan kirjaan (ja elokuvaan) Pitkän päivän ilta.
•
Romaanin isoja teemoja ovat yksinäisyys, ystävyys, rakkaus ja kuolema. Romaani käsittelee esimerkiksi äidinrakkautta ja teinien ensirakkautta. Ishiguro valitsee keskiöön ihmisen välitilan, murrosiän, jossa Josie ja hänen ihmisystävänsä Rick elävät. Teinien tunne-elämässä vaappuvat ehdottomuus ja hauraus, ja niitä voimistaa kuoleman tai hiipumisen läsnäolo. Aika muuttaa romaanin henkilöiden sitoumuksia ja tunteita, ja kaikkien täytyy sopeutua muutokseen, myös ystäväksi ohjelmoidun robotin.
Ishiguron romaanissa auringon merkitys energialähteenä ja mystisenä ihmeenä ihastutti meitä. Sen sijaan kuu nimeltä Wilson jakoi rajusti mielipiteitä – kas kun Kari Enqvistin romaani Wilson oli toinen kesäkirjamme. Taru ei syttynyt kosmologin esikoisromaanista lainkaan, mutta Johanna löysi etenkin romaanin loppupuolelta kömpelyyden lisäksi joitain kiinnostavia puolia. Minä viihdyin Wilsonin seurassa parhaiten.
•
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko, suomentanut Helene Bützow, Tammi 2021, 232 sivua, 11 t 33 min äänikirjana, lukija Krista Kosonen.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Ishiguron kirjan lukemisesta on jo vähän aikaa, mutta muistan vaikuttuneeni siitä paljon.
Klaran kohtalo kiinnosti ja kosketti minua ja välillä ”unohtui”, että hän ei ollutkaan ihminen.
Ishiguron taito luoda kirja kirjalta lumoava teos on hengästyttävän hienoa.
Kiitos hienosta arviostasi Tuija!
Kiitos Ritva! Ishiguro (ja kääntäjä) saavat tekstin hengittämään henkilöiden tahtiin, ja kyllä KY on täysiverinen henkilö. Voi miten monitasoiseksi kirja kehittyi!
Klara ja aurinko oli mieleenpainuva lukukokemus. Alun ”laahaavuus” oli tarkoituksellista, koska minäkertoja on Klara, jolla ei alussa ole paljonkaan havaintoja eikä kokemuksia. On samaan aikaan aika hienoa ja ihan hirveää, miten Klara inhimillistyy tarinan edetessä.
Juuri tuo hienous ja hirveys tekee vaikutuksen. Lopun hiipumiskuvaus aiheutti kylmiä väreitä ja liikutuksen.
Tätä ei ole tullut luettua, sillä pelkään jossain määrin tällaisia dystopioita. Ehkä kuitenkin vielä tartun tähän, sillä pientä kiinnostusta on kuitenkin.
Ishiguro kuvaa tulevaisuutta mutta toisin painotuksin kuin useimmat dystopiat. Siksi suosittelen sinua tätä kokeilemaan.
Paluuviite: Johanna Holmström: Selkounien käsikirja | Tuijata. Kulttuuripohdintoja