Juhannuksen alla ilmestyi selkoromaanini Sormus (Avain). Lainaan tähän kirjan esittelyn:
”Selkoromaani Sormus kertoo neljästä naisesta,
jotka ovat samaa sukua mutta elävät eri aikoina.
Kirja alkaa 1020-luvulta ja päättyy nykyaikaan.
Sormus vie lukijan historiaan ja ikuisiin tunteisiin.
Rakkaus vaatii kirjan naisilta valintoja ja rohkeutta.
Naisiin vaikuttavat myös unet ja salaperäinen viikinki.”
Selkoromaanini voi lukea kuka vain aikuinen tai nuori, mutta selko tarkoittaa sitä, että kieli on yleiskieltä helpompaa ja tekstin taitossa otetaan huomioon helppolukuisuus. Säekirjojen lukijoille on tämä tyyli tuttua: palsta on kapea ja kappaleet lyhyehköjä. Selkokirjassa ei säekirjan tapaan kielellä kikkailla, mutta se ei estä lukunautintoa, sillä kyllä henkilöt ja tarinat saadaan elämään ja lukija eläytymään myös helpon kielen kirjoissa. Se ei tarkoita lukijan aliarviointia vaan arvostusta.
•
Sormus on selkotavoitteisiini nähden parikymmentä sivua pitempi kuin olisi ideaali, mutta minulla on siihen perusteet. Tuon selkokirjallisuuteen uuden romaanimuodon, episodiromaanin. Romaanin neljä osaa voi lukea erillisinä, vaikkapa novelleina, joten pieni pituuslisä on sallitun rajoissa. Lisäksi lopun tieto-osuus on ikään kuin ylimääräinen info.
Episodiromaanini lähtökohta on historiallinen romaani. Ensimmäinen osa sijoittuu 1000 vuoden päähän, toinen osa tapahtuu 150 vuotta sitten, ja kolmas osa on 100 vuoden takaa. Ne viestittävät, että ennenkin on eletty ja tunnettu, selvitty vaikeista ajoista ja tehty valintoja asioissa, joihin voi vaikuttaa. Ripaus romantiikkaa lisää tarinoihin sokeria ja pippuria, ja osasta toiseen siirtyvä uniaines toimii lisämausteena. Romaani päättyy nykyaikaan, joka sitoo episodit samaan sukuun.
•
Miksi tällainen kirja? Aihe on pyörinyt mielessäni vuosikausia. Lapsuudenkotini piirongista löytyi vanha, mustunut sormus. En saanut sen alkuperästä oikein kunnon vastausta, ja kun asia alkoi minua toden teolla kiinnostaa, ei vanhemmistani ollut enää vastaajiksi. Mielikuvitukselle avautui tila.
Vuosia sitten näin unen viikingistä, ja pari vuotta sitten viikinki pistäytyi unessani uudelleen. Sitä pidin sysäyksenä: oli juuri tämän kirjan aika. Lisäksi minua kiinnostaa sukupolvien vaikutus toisiinsa ja tiedostamattomat tekijät ihmisten valinnoissa. Niin ainekset yhdistyivät, ja kirja alkoi kirjoittaa itseään. Neljän aikakauden eri-ikäiset naiset alkoivat elää mielessäni – sitten näppäimistölläni.
Naiset ovat kirjani päähenkilöitä, ja voisi ajatella, että nuoret ja aikuiset naiset ovat siksi kirjan kohderyhmää. Rajoja on tarkoitus rikkoa, ja siksi olen sitä mieltä, että tarinat historiasta, suvusta, rakkaudesta ja valinnoista sopivat kaikille sukupuolille, kaikenlaisille lukijoille.
•
Miksi juuri selkokirja? En edes ajatellut muuta, sillä olen viime vuodet hionut kaunokirjallista kieltäni juuri helpon suomen suuntaan. Se haastaa minut eritoten kielen ja ilmaisun rajoissa keksimään kerrontaan tapoja, joilla kirjoitan tarinan ja henkilöt mahdollisimman ilmeikkäästi, silti helpon kielen keinoin. Ajattelen kaikenlaisia lukijoita, joille ei avaudu pitkävirkkeinen kuvailu tai arkisanastosta etääntyvä kieli. Sormus ei ole kuitenkaan selkokirja helpoimmasta päästä, esimerkiksi suomen kieltä opettelevan kielitaidon tason arvioin olevan luokkaa B1, joskin olen saanut palautteen, että kirja sopii kaunokirjallisuuteen tottuneille A2-lukijoille.
Haluan kehittää selkokirjallisuutta, tuoda siihen uutta. Historiallisia romaaneja eikä oikein romanttistakaan kirjallisuutta ole vielä paljon selkokirjoissa, joten tarkoitukseni on lisätä valikoimaa. Episodisuutta haluan kokeilla selkosyistä: ajattelen Sormuksen sopivan lukijoille, jotka haluavat lukea pienen palan kerrallaan, mutta saavat mahdollisuuden yhdistää palasia toisiinsa.
•
Toistakymmentä vuotta olen ollut selkokirjallisuusaktiivi. Sinä aikana selkoa kustantavia on tullut jokunen lisää, selkokirjallisuus on kehittynyt ja lajikirjo lisääntynyt. Ikuisilta tuntuvina ongelmina pienlevikkiseen kirjallisuuteen vaikuttavat rahoituksen niukkuus ja mediahiljaisuus, jotka jarruttavat selkokirjojen julkaisemista ja tunnettuutta.
Selvä trendi on, että julkaistuissa selkokirjoissa painottuvat selkomukautukset. Se on toki ymmärrettävää, sillä jo aiemmin tunnettu teos tuo mukanaan tunnistusedun ja vetoaa etenkin opetuskäytössä. Silti myös alun perin selkokielelle kirjoitetuille kauno- ja tietokirjallisuudelle tulisi olla jatkossakin tilaa. Niissä tekijän vapaus aiheiden, käsittelytavan ja kielen tason valinnan suhteen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuksia kehittää selkokielistä kirjallisuutta.
Itse sekä mukautan että kirjoitan suoraan selkoksi. Suunnitelmissani on sitä jatkaa. Toivottavasti Sormus tarjoaa elämyksiä ja avartaa ajatuksia selkokielisestä kaunokirjallisuudesta!
•
Tuija Takala: Sormus. Avain 2022, 160 s.
Selkokirjatuotantoni aikajärjestyksessä
Kierrän vuoden. Selkorunoja. Opike 2016
Onnen asioita. Selkorunoja. Avain 2017
Hyvä päivä. Lyhyitä selkonovelleja. Opike 2018
Lauralle oikea. Chick lit -tyyppinen romaani nuorille ja aikuisille. Avain 2018
Minna Canth. Agnes. Pitkän novellin selkomukautus. Vapaasti luettava verkkokirja 2019
Minna Canth: Hanna. Pitkän novellin selkomukautus äänikirjana. Avain 2019.
Vanhat runot, uudet lukijat. Suomalaisten runojen selkomukautukset ja tietotekstit. Avain 2020.
Niin metsä vastaa. Selkonovelleja. Avain 2021.
Enni Mustonen: Paimentyttö. Historiallisen romaanin selkomukautus. Opike 2021.
Aleksis Kivi: Kullervo. Näytelmän selkomukautus kertomukseksi. Laatusana 2021.
Minna Canth: Kolme novellia, selkomukautus. Laatusana 2022.
Sormus. Selkokielinen episodiromaani historiasta nykyaikaan. Avain 2022.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 