Ylen Teema-kanava on lähettänyt yli 140 osaa espanjalaista sarjaa Francon aika – näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó). Itse aloitin seuraamisen jossakin osan 70 paikkeilla – ja jäin oitis koukkuun. Sarjassa seurataan Alcantaran perheen vaiheita 1960-luvulta 70-luvulle. Tällä hetkellä eletään vuotta 1975 ja odotellaan Francon kuolemaa.
Sarjassa seurataan yhden perheen eri-ikäisten jäsenten kautta yhteiskunnallista, poliittista ja kulttuurista tilannetta Espanjassa. Todella ällistyttävästi saadaan mukaan mahtumaan maalaismentalitentti yhdistettynä suurkaupungin yhden kaupunginosan elämänmenoon, naisen aseman muutokset, suhtautuminen vanhuksiin ja lapsiin, rakkaus, ystävyys, solidaarisuus, koulutus, journalismi, työnteko, yksityisyrittäjyys, uskonto ja eri poliittiset suuntaukset. Ainakin nämä. Ja kaikki sulautuu uskottavaan ja sujuvaan kuvakerrontaan, puhumattakaan onnistuneesta castingista sekä elämänkaltaisesti muuttuvista, kehittyvistä ja yllättävistä henkilöhahmoista.
Katsoin juuri jakson 143, jossa ETA:n terrorismitoiminnan nousua kuvataan siten, että iskujen merkitys näytetään läheisten kautta. Ristivalotus tuo asian tarkastelun moniulotteiseksi. Toisaalta sorron vastustaminen tuntuu oikeutetulta, mutta terrorismi ja terroriuhrien läheisten näkökulmasta asia näyttäytyy toiselta. Lisäksi tässä jaksossa kuvitetaan sitä, miten varomattomat puheet ja väärinymmärrykset synnyttävät huhuja, joiden perusteella voi tapahtua peruuttamattomia. Paranoidinen tilanne johtuu myös maan poliittisesta ilmapiiristä: Francon ajan yllä leijuu puristava paino. Pitää puhua toisin kuin ajatellaan. On koko ajan todellinen pelko, että pieni virheliike voi johtaa vähintään pitkään vankilatuomioon. Sattumanvaraisuus ja suhteet määräävät elämänkulkua.
Sarjan ydintä on henkilökuvaus ja henkilögalleriaan kuuluvien yhteisöllisyys. Pitkän sarjan avulla saadaan myös luotua komeita elämänkaaria. Esimerkiksi on liikuttavaa seurata Carlosin kasvua lapsesta kohti teini-ikää, emootioiden ja maailmankuvien kehittymisen heiluntaa. Täytyy sanoa, että sarjan käsikirjoittajat ovat käsittämättömän taitavia. Lisäksi on hivelevään kuunnella espanjan kieltä. Minä, brittidraamojen suurkuluttaja, nautin! Viehättävää on sekin, että jaksot ovat eripituisia. Sarjaa ei kahlehdita ohjelma-aikataulukkoon, vaan jakso kestää sen, mitä teema ja aiheen käsittely kulloinkin vaatii, reilusta tunnista puoleentoista.
Soisin, että suomalainenkin tv-tuotanto tarttuisi vastaavanlaiseen haasteeseen. Tv-toiminnan kehittymistä 1960- ja 70-luvun taitteessa kuvanneessa Uutishuoneessa oli jotain Francon aikaa liippaavaa. Todellisiin tapahtumiin kytketään fiktiivisien henkilöiden elämänkulku, ja saadaan kummatkin kiinnostavaan valoon. Tällaista lisää! Viihde ja viihdyttävyys ei vähennä sitä, että sisältö voi puhutella ja koskettaa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 