Kanadalaisen muusikko-kirjailijan Emma Hooperin nimirimpsuromaani onnistuu siinä, ettei edeltäkäsin voi arvailla tapahtumia. Siinä on kuvauksen tarkkuutta ja avoimuutta mutta myös peittelyä mielenkiintoa ylläpitävällä tavalla. Hitusen vierastan söpöstelevää vanhusnäkemystä ja tunnelmaa. Etta ja Otto ja Russel ja James (Gummerus 2015, suom. Sari Karhulahti) kieppuu kolmen ensimmäisen nimihenkilön ympärillä sota-ajan nuoruusvuosina ja kahdeksankymppisten nykyisyydessä, ja vaihtelevasta kerrontarytmistä pidän. Kirjeillä on suuri merkitys. Siksi sivallan lukukokemukseni kirjeitse.
Rakas Etta
Teit 83-vuotiaana epätavallisen ratkaisun, kun lähdit pitkälle kävelylle sisämaasta kohti merenrantaa. Ymmärrän sen liittyvän koko tarinan teemaan, ja nuoruudessasi kiteytit sen näin:
Tulee sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain, tehdä vaan eikä lopettaa ollenkaan. Jos tekee jotain, on elossa, ja jos on elossa, on voitolla eikö niin?
Muistisairaus on traaginen kohtalo, olen sen nähnyt läheltä. Sairaus etenee hämärtävästi ja vääjäämättömästi, ja siksi haavesi nähdä meri on linjassa elämänasenteesi kanssa. Paljastat muuten niukasti, millaista on elää ihmisen ytimen syövän sairauden kanssa. Näen sen tekoina.
Matkan varrella kuulen osia sinun ja Oton, vähän Russellinkin, elämäntarinasta, ja pidän siitä, miten entinen ja nykyinen lomittuvat. Persoonasi palasista kokoan sinusta itsetietoisen, toimeen tarttuvan ja rakastavan naisen. Suhde Ottoon on viehättävästi kuvattu. Mielestäni on välkky oivallus, että saan tietää vain suhteenne alkutaipaleen vaiheet ja nykytilanteen; väliin jäävät kuutisenkymmentä vuotta saan vain arvailla.
Reissullasi tapaat ohimeneviä henkilöitä, joiden tehtävä on osoittaa meille muille ihmisten etäisyyttä omaan elämäänsä. Mediakritiikki on aika osoittelevaa: mediatarinat tarjoavat elämättömän elämän kokijoille ulkokohtaisia sijaiskokemuksia. Mutta onhan se niin, että mediassa kiinnostavat muiden tarinat. Miten on omani laita?
Otit mukaan viimeiselle matkalle, vaikkei taipaleen päätä voi nähdä. Tarinasi kunnioittaa elämää muistaen ja muistamattomana, kiitos.
Tuijata.
(Ja sinä tiedät, miksi pistän allekirjoituksen jälkeen pisteen.)
Hyvä Otto
Kaikki sympatiani ovat sinun puolellasi. On ankara seurata elämääsi Etan lähdön jälkeen. Olit valmis hoitamaan muistiltaan hapertunutta vaimoasi, ja ilman häntä olet suuntaa vailla. Minua liikuttaa elämänasenteesi:
”Täytyy vain muistaa hengittää.”
Siinä kiteytyy sodan kokeneen miehen selviytyminen – eikä sota ollut sinulle helppo, ei kenellekään.
Etan reissuun lähdön jälkeen haet otetta kokkaamalla Etan reseptejä ja väsäämällä paperimassaeläimiä. Kirjoitat osoitteettomia kirjeitä Etalle, ja myös saat jokusen viestin. Surusi kuvataan eleettömän lämpimästi.
Kiitos eletyn elämän tunteista,
Tuijata.
Parahin Russell
Jäät etäiseksi. Se taitaa olla kipupisteesi muutenkin. Aistin kolmiodraaman ainekset, mutta teidän tarinassanne ne ohitetaan tyylikkäästi. Kokonaisuudesta henkii sinun, Oton ja Ettan luottamuksellinen ystävyys.
Olet ilmeisesti esimerkki siitä, miten varovaisilta ihmisiltä voi jäädä elämästä paljon kokematta. Russell, taidat olla myös esimerkki siitä, ettei se ole koskaan myöhäistä.
Hyvää loppuelämää toivottaen
Tuijata.
James
Oletko tarinan turhake, koska sinua ei oikeasti ole? Mutta niin kuin kuka tahansa: jos olet mielessäni, olet minulle jonkin aikaa jotain. Niin olit Etallekin.
Tuijata.
Emma Hooper
Etta ja Otto ja Russel ja James
Suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2015
Romaani
333 sivua
Lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa: Leena Lumi antautui kevyesti tarinalle ja Kirjakaapin kummitus piti kauniista kerronnasta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 