Avainsana-arkisto: Jeffrey Eugenides

En ollut vielä tarpeeksi vanha tajutakseni, että elämä ei lähetä ihmistä tulevaisuuteen, vaan takaisin menneeseen, lapsuuteen ja sitäkin edeltäneeseen aikaan, yhteyteen vainajien kanssa.

Kaikkitietävä minäkertoja kahlaa kolmen sukupolven elämää 1920-luvulta lähelle 2000-lukua. Vuolaassa romaanissa lähdetään liikkeelle Turkin kreikkalaiskylän silkkiperhosten hoitajasta ja päädytään amerikkalaiseen diplomaattiin Berliinissä. Vaan ei ole suoraviivainen tämä tarina: tapahtumat polveilevat, henkilöt poukkoilevat, tulevaa ennakoidaan ja menneeseen palataan. Kyse on Jeffrey Eugenidesin romaanista Middlesex.

Päähenkilö on hermafrodiitti. Sukupuoli-identiteetin etsintä on yksi osa romaania. Mielenkiintoista siinä on pohdinta, miten sukupuoleen kasvatetaan, miten se vaikuttaa ja mikä osuus on omalla valinnalla. Kompleksista on, mutta romaani antaa toivoa ja uskoa epäuskottaviinkin tilanteisiin. Hyväksyminen on mahdollista ja epätodenmukaisuuksienkin (tai epätodellisuuksien) kanssa voi elää. Se, mikä erottaa muista, voi olla jotain kaunistakin, ja sen symbolina voi olla kukka, joka ensimmäisten joukossa herää keväällä, krookus.

Aloin kuitenkin ymmärtää jotakin normaaliudesta. Normaalius ei ollut normaalia. Ei voinut olla. Jos normaalius olisi normaalia, kaikki olisivat antaneet sen olla. Kaikki olisivat vain istuneet aloillaan ja antaneet normaaliuden ilmentyä.

Kiinnostavinta romaanissa on isovanhempien tarina. Jälleen kerran törmään kiehtovaan Turkki-aspektiin: tässä romaanissa jännitteiset Turkki-Kreikka -suhteet elävät henkilöissä. Usein mietin, miten vähän nykypäivän politiikassa tai fiktiossa palataan siihen, että Turkki ja Kreikka vihtoivat kansalaisiaan. Perheet, jotka sukupolvia olivat asuneet Turkin puolella, joutuivat muuttamaan Kreikan maaperälle ja päinvastoin. Menikö se todella vaivattomasti? Sitä ennen kuitenkin tapahtui enemmän tai vähemmän kansanmurhan tapaista, kuten tässäkin romaanissa Smyrnassa 1922.

Isovanhempiin sisältyy salaisuus, jonka juuret ovat sukupolvien takana ja joiden seurauksena päähenkilö Cal on poika tytössä. Romaani on sukupolviromaani, siirtolaisromaani ja identiteettietsintäkertomus. Kerronta on vallan valloittavaa: soljuvaa, rönsyilevää, haahuilevaa ja tarkkaa. Vaikka henkilöt jäävät jokseenkin pinnalliseksi, kuvaus on eläväistä ja tilanteet elokuvanomaisia kohtauksia. Lukeminen on helppoa ja viihdyttävää, joten lähes 800 sivua sujahtaa nopeasti.

Välillä romaanssa on filosofista pohdintaa, välillä veijariromaanimaista vetoa ja erikoisia henkilöitä: kaikki hyväksytään sellaisina kuin ovat. Henkilöihin ympätään hieman yliluonnollisiakin piiteitä, jotka nekin otetaan luonnollisesti vastaan. Kokonaisuus on kuin antiikin kreikan taruston ja tragedioiden yhdistelmämukaelma, joka kohtaa amerikkalaisen keskiluokan ensimmäisen, toisen ja kolmannen polven siirtolaisuuden. Elämästä on kysymys, tai kuolemasta.

Ajattelin ihmeissäni, miten monta elämää maailmassa onkaan. – -. Joissakin taloissa ihmiset vanhenivat ja sairastuivat ja kuolivat ja jättivät toiset suremaan. Tätä tapahtui kaiken aikaa aivan huomaamatta, vaikka juuri se oli olennaista. Olennaista elämässä oli kuolema, kuolema antoi sille todellista painoarvoa.