Avainsana-arkisto: Patrik Svensson

Helsinki Lit 2020 kirjavinkkeinä

Sattuneesta syystä kevään keskeinen kirjatapahtuma Helsinki Lit peruuntui. Olen silti viettänyt lukufiestaa kera käännöskirjojen, joiden kirjailijoita toivoin kuulevani toukokuun tapahtumassa.

Olen kirjoittanut blogipostaukset Helsinki Lit -ohjelman kuudesta kirjasta. Kokoan tähän kirjoista lyhyet vinkit ja pitempiin pohdintoihini linkit. Järjestyksen pummasin Litin ohjelmasta.

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

Henkilökohtaisen ja tietoaineksen yhdistäminen vaatii taitoa, ja sitä Svenssonin kirjassa riittää. En etukäteen arvannut, miten kiinnostava eläinlaji ankerias voi olla. Ehkä elämän perimmäinen salaperäisyys kiteytyy luikertelevassa oliossa, jonka syntymäpaikkaa ei edelleenkään ole saatu selville. Kiehtovaa!

Max Porter: Lanny

Moniäänisyyden ystäville Porterin Lanny-romaani olkoon pakollista koettavaa. Pieni, outo poika katoaa, mikä kiihdyttää kyläläisten tuntoja, lisäksi pakkaa sekoittaa irreaali aines. Maittava sekametelisoppa, joka sopii odottamattoman hyvin kuunneltavaksi äänikirjana.

Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua

Pikkutyttö Dar el Salaamissa uskoo jumalaan, henkiin ja tarinoihin. Hän saa kantaa kuolleen siskon nimeä ja hapuilla lukuisten ohjeiden, määräysten ja rangaistusten kotikulttuurissa. Ja kun pahaa tapahtuu, saa aina syyttää itseään. Tämän kertomus satuttaa, mutta toivosta ei siinä silti luovuta.

Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Perintötekijät on romaani perheestä, jossa jokaisen perheenjäsenen käsitys lapsuudesta on erilainen. Minäkertoja on viisikymppinen nainen, perheen esikoinen, joka isän kuoltua nostaa piilotellun kissan pöydälle. Paljastuneet kynnet raapivat tunnelmia jäytävästi.

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

Schulmanin romaanin isovanhempiensa perhehelvetistä sijoitan kevääni kolahduskirjoihin. Ihastelen taitoa yhdistellä kertojan ongelmia, perhesalaisuuksia ja romaaniaineksia. Näin teksti tunkee ihona alle sekä riipaisee rakkaudella ja rakkaudettomuuden seurauksilla.

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua

Henkilökohtaisista kipupisteistä on vaikea puhua, kirjoittaakin, mutta Pine kirjoittaa niistä esseetyyliin niin, että niitä on helppo lukea. Helppous ei liity aiheisiin vaan taipuisaan tapaan kertoa ja kuvailla ajatuksia ja elämäntapahtumia. Kirja on suora ja silottelematon, kokonaisvaikutelma avoin ja fiksu.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Listaus

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

En tiennyt, että Sigmund Freud aloitti ankeriastutkijana. No, en tiennyt ylipäätään ankeriaasta mitään, oikeastaan muistan vain puistattavan mielikuvan Günter Grassin romaanista Peltirumpu. Eli kirjallisuus tekee taas taikatemppunsa: tietoni lisääntyy elämyksin. Aiheena on ankerias ja siitä kertova kirjailija.

Patrik Svenssonin tietotarinointikirja Ankeriaan testamentti (Tammi 2020) loksahtaa lajiin, johon kuuluvat Bea Uusman Naparetki, Helen Macdonladin H niin kuin haukka ja Mia Kankimäen kirjat. Niissä kirjoittaja solahtaa persoonallisesti aiheeseensa ja vie lukijan seikkailuun tutkimuskohteen yksityiskohtiin. Aihe voi olla mitä tahansa kummallisen kuumailmapallolennon tai ankeriaan väliltä, ja vaikka aiheellakin on merkitystä, tekstin tehon ratkaisee koukuttava, linjakas kerrontataito yhdistellä tietoa ja kokemusta.


”Ankeriaasta tulee se, mikä siitä pitää tulla, silloin kun aika on käsillä.”

Ankeriaan testamentti avaa arvoituksellisen kalan olemusta, muodonmuutosten ja salaisuuksien otusta. Kirja kuljettaa ankeriastutkimuksen päälinjojen kautta nykyiseen hätätilaan, jossa ankeriasta uhkaa kato. Tavallisen kalan, vaikkapa ahvenen, testamentti ei todennäköisesti olisi yhtä tempaiseva kuin ankeriaan, jonka miljoonia vuosia mudassa möyrineessä lajissa on yhä paljon tuntematonta valtamerivaelteluineen ja lisääntymissalaisuuksiineen. Se lisää aiheeseen jopa mystisiä piirteitä. Ja se herättää uteliasuutta.

wp-1580651710288.jpg

Ihastun Svenssonin taitavuuteen taiteilla tutkimustietoon tukeutuvan selostuksen ja tunteisiin vetoavien havaintojen välillä. Ankerias osin mystifioituu monitahoiseksi symboliotukseksi ihan elämänkulun ihmeen allegorisuuteen asti. Ja mitäpä kertoo kirjasta tai minusta se, että nieleskelen kyyneleitä lukiessani oivalluksia, jotka koskevat ankeriasta ja aikaa.

”Siitä opimme, että aika on epäluotettava kumppani ja että riippumatta siitä, kuinka hitaasti sekunnit kuluvat, elämä on hetkessä ohi: jokainen syntyy ja saa juurensa ja perintönsä ja tekee kaikkensa riistäytyäkseen vapaaksi siitä, mikä on ennalta määrätty, ja ehkä se onnistuukin, mutta pian joutuu huomaamaan, että on sittenkin pakko kulkea koko matka takaisin sinne mistä on tullut, ja jollei ehdi perille, jokin jää kesken, ja silloin sitä pysähtyy äkilliseen oivalluksen valoon ja tuntee kuin olisi viettänyt koko elämänsä eristettynä pimeään kaivoon ymmärtämättä alkuunkaan, kuka oikeastaan on, kunnes äkkiä, eräänä päivänä, on liian myöhäistä.”

”Ne tietävät, minne ovat menossa, vaikka reitti johdattaisi niitä mitä mutkittelevimpiin ja arvaamattomimpiin suuntiin.”

Joskus Svensson tekee reippaita johtopäätöksiä. Esimerkiksi Freudin turhautuminen ankeriastutkimuksen epäonnistumiseen johti psykoanalyysikeksijäksi. Toisaalta reippaat yhteenvedot sopivat hyvin tähän kirjaan.

Hetkittäin skeptistelen, koska olen jostain juuri lukenut lauseen ”luonnossa ei ole salaisuuksia”, eli ihminen kehittää merkityksiä asioille, joita niissä itsessään ei ole. Tässä kirjassa ei merkityksenannossa säästellä. Svensson esimerkiksi tarttuu luontokappaleiden inhimillistämisen kysymyksiin esittelemällä meribiologi Rachel Carsonin ajatuksen: ”Voidakseen todella ymmärtää toista elävää olentoa oli voitava nähdä siinä palanen itseään.” Tämän linjauksen jälkeen otan vastaan mukisematta mielikuvitusta kiihottavat ankeriassalaisuudet.

”Ankeriaan syntymä ja vaellukset voivat kaikesta eriskummallisuudestaan huolimatta tuntua samastuttavilta, jopa tutuilta: pitkä ajautuminen virtojen mukana pois ja päättäväinen, työläs matka takaisin, kaikki, mitä olemme valmiit tekemään päästäksemme kotiin.”

”Ensisijaista on olemassaolo.”

Ankeriaan testamentti vie moniin Svenssonin ja isän kalastusretkiin, jotka tartuttivat kirjailijaan jo lapsena ankeriaskiinnostuksen. Tyylikkäästi teos kehittyy muistelukirjaksi kirjailijan lapsuudesta ja isäsuhteesta, tavallaan isän muistokirjaksi samalla kuin ankeriaslajien muistokirjaksi. Kertomuksia katoavaisuudesta ja jatkuvuudesta.

”Tunsin hänen omat kertomuksensa pyydystetyistä tai pakoon päässeistä ankeriaisista siksi, että olin itse ollut mukana. Hänen kertomuksensa olivat myös minun. Niin kuin meitä ennen ei olisi ollut mitään.”

Hienosti myös Ruotsin hyvinvointivaltion synty tallentuu kirjaan: duunaritaustaiset vanhemmat omakotitaloineen ja kirjailijan sukupolvi koulutusmahdollisuuksineen kuvastavat viime vuosikymmenten nopeaa yhteiskuntakehitystä. Sen ovat mahdollistaneet ihmiset. Ja kehityksen toinen puoli: sama, siis hyvään kykenevä eläinlaji, ihminen, saa häviämään muutamassa vuosikymmenessä miljoonia vuosia eläneen eläinlajin.

Svensson toden totta on laatinut vetoavan testamentin.

– –

Patrik Svensson
Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisemmasta kalasta
suomentanut Maija Kauhanen
Tammi 2020
165 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

11 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Tietokirja