Vanhemmat ovat olleet naimisissa 50 vuotta. Isä kuolee, äiti antaa pojalleen vanhempien tutustumiskirjeenvaihdon. Poika, Péter Gárdos, kirjoittaa niiden pohjalta romaanin 117 kirjettä (Siltala 2016). Lukumäärä ei tarkoita rakkaustarinan kirjemäärää vaan naisten, joille isä lähetti kirjeen tositarkoituksella.
117 kirjettä on omintakeinen juutalaismiehen ja -naisen yhteisen tarinan alku toisen maailmansodan päätyttyä. On monta syytä viehättyä siitä.
1. Lähtökohta
En nykyään tohdi tarttua keskitysleirikuvauksiin, mutta tämä romaani kääntää katseet kirkkaasti selviytymiseen. 117 kirjettä käynnistyy siitä, kun luurangonlaihoina löydettyjä unkarinjuutalaisia kuntoutetaan toisen maailmansodan päätyttyä, tässä tarinassa ruotsalaisissa parantoloissa.
2. Menneisyys
Keskitysleiri painaa sanomattakin. Sitä ei räväytetä realistisina yksityiskohtina vaan puhuttelevina viitteinä. Vähäeleisyys sopii lähestymistavaksi, vaikuttaa.
3. Pelko
Miten saa selville omaisten tilanteesta? Miten pääsee kotiin? Onko kotia? Miten elämä jatkuu? Romaani kuvaa välitilaa, josta on tarkoitus siirtyä tuntemattomaan tulevaisuuteen kaikkia menetyksiä kantaen.
4. Usko
Juutalaisuutta ei väännetä rautalangasta. Yksi rabbi häärää sielunhoitajana, mutta ateismi ja katolisuuteen kääntyminen ovat myös mahdollisuuksia, sosialismikin – kaikki konstit käyttöön, kunhan jotain jatkuvuutta. Yksi pätee: jos menettää uskon elämään, kuolee.
5. Optimismi = toivo
Päähenkilö, ”isä”, saa heti kärkeen kuulla kuolevansa keuhkosairauteen. Romaani tallentaa sumeilemattoman elämänjanon, kuolemasta kieltäytymisen. Toivoa on.
6. Rakkaus
Rakkaus syttyy sattumalta, roihahtaa hakuammuntana. Sitä eivät estä sulhaskandidaatin metalliset tekohampaat eikä sanomalehdellä paikattu silmälasilinssi. Eivät ne 116 muuta lähestymiskirjeen saanutta tai joku heistä. On yksi oikea.
7. Henkilöt
Pikaisin viilloin keskeisistä henkilöistä erottuu luonne. Miklos (tuleva ”isä”) valloittaa touhukkaalla päättäväisyydellään, Lili (tuleva ”äiti”) eloisuudellaan ja monet sivuhenkilöt luonteikkuudellaan. On miehuuttaan palauttava naissankari, on kateudesta kihisevä viiksinainen, on mikkihiirimäinen hoitsu…
8. Ympäristö
Olot ruotsalaisissa parakki- tai sairaalaympäristöissä ovat tietysti keskistysleirejä paremmat, mutta vapaita toipilaat eivät ole. Harmaa Ruotsi näyttäytyy asiallisena ja hiukan tärkeilevänä, ehkä pelastajaroolissaan omahyväisenäkin paikkana.
9. Kerronta
Kertoja tekee fakiiritempun, saa uskomaan autenttisuuteen. Juuri näin hänen vanhempiensa yhteinen tarina käynnistyi, niin minut saadaan uskomaan. Kertoja päästää itsensä ja minut osalliseksi. Hän näyttää, tiiviisti ja osuvasti. Hän myös vapauttaa lukijan: heti alkuunsa tietää elämän jatkuvan, koska tutustutaan nuorina ”isään” ja ”äitiin”, ennen vuosien päästä syntyvää isyyttä ja äitiyttä.
Matkan aikana lumisadekin oli tauonnut. Siinä he olivat kuin neljä Andersenin sadun sankaria, kuin muruja suurella soikealla ja valkoisella posliinivadilla. Isälläni oli miellyttävä miehekäs baritoni.
– Tuollaiseksi olen sinut aina kuvitellut. Aina. Unissani. Terve, Lili.
10. Ote
Saako nauraa karmaisevasti välkehtiville metallihampaille, jotka korvaavat natsitoimissa potkitun purukaluston? Saako hörähtää tilanteille, jonka taustalla on julmuutta tai kipuja? En tiedä. Joka tapauksessa kerronnassa on kepeää, hirtehisen huvittavaa, satuttavaa, terävää ja koskettavaa.
Säästän sinut kaikilta 117 syyltä lukea 117 kirjettä. Minulle se on viehättävä, pieni romaani, jossa on suuria asioita luonteikkaasti koottuna. Hei, YLE, hanki ohjelmistoon kirjailijan kirjastaan ohjaama elokuva!
– – –
Péter Gárdos
117 kirjettä
suomentanut Juhani Huotari
Siltala 2016
romaani
257 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 