Vanhemmat ovat olleet naimisissa 50 vuotta. Isä kuolee, äiti antaa pojalleen vanhempien tutustumiskirjeenvaihdon. Poika, Péter Gárdos, kirjoittaa niiden pohjalta romaanin 117 kirjettä (Siltala 2016). Lukumäärä ei tarkoita rakkaustarinan kirjemäärää vaan naisten, joille isä lähetti kirjeen tositarkoituksella.
117 kirjettä on omintakeinen juutalaismiehen ja -naisen yhteisen tarinan alku toisen maailmansodan päätyttyä. On monta syytä viehättyä siitä.
1. Lähtökohta
En nykyään tohdi tarttua keskitysleirikuvauksiin, mutta tämä romaani kääntää katseet kirkkaasti selviytymiseen. 117 kirjettä käynnistyy siitä, kun luurangonlaihoina löydettyjä unkarinjuutalaisia kuntoutetaan toisen maailmansodan päätyttyä, tässä tarinassa ruotsalaisissa parantoloissa.
2. Menneisyys
Keskitysleiri painaa sanomattakin. Sitä ei räväytetä realistisina yksityiskohtina vaan puhuttelevina viitteinä. Vähäeleisyys sopii lähestymistavaksi, vaikuttaa.
3. Pelko
Miten saa selville omaisten tilanteesta? Miten pääsee kotiin? Onko kotia? Miten elämä jatkuu? Romaani kuvaa välitilaa, josta on tarkoitus siirtyä tuntemattomaan tulevaisuuteen kaikkia menetyksiä kantaen.
4. Usko
Juutalaisuutta ei väännetä rautalangasta. Yksi rabbi häärää sielunhoitajana, mutta ateismi ja katolisuuteen kääntyminen ovat myös mahdollisuuksia, sosialismikin – kaikki konstit käyttöön, kunhan jotain jatkuvuutta. Yksi pätee: jos menettää uskon elämään, kuolee.
5. Optimismi = toivo
Päähenkilö, ”isä”, saa heti kärkeen kuulla kuolevansa keuhkosairauteen. Romaani tallentaa sumeilemattoman elämänjanon, kuolemasta kieltäytymisen. Toivoa on.
6. Rakkaus
Rakkaus syttyy sattumalta, roihahtaa hakuammuntana. Sitä eivät estä sulhaskandidaatin metalliset tekohampaat eikä sanomalehdellä paikattu silmälasilinssi. Eivät ne 116 muuta lähestymiskirjeen saanutta tai joku heistä. On yksi oikea.
7. Henkilöt
Pikaisin viilloin keskeisistä henkilöistä erottuu luonne. Miklos (tuleva ”isä”) valloittaa touhukkaalla päättäväisyydellään, Lili (tuleva ”äiti”) eloisuudellaan ja monet sivuhenkilöt luonteikkuudellaan. On miehuuttaan palauttava naissankari, on kateudesta kihisevä viiksinainen, on mikkihiirimäinen hoitsu…
8. Ympäristö
Olot ruotsalaisissa parakki- tai sairaalaympäristöissä ovat tietysti keskistysleirejä paremmat, mutta vapaita toipilaat eivät ole. Harmaa Ruotsi näyttäytyy asiallisena ja hiukan tärkeilevänä, ehkä pelastajaroolissaan omahyväisenäkin paikkana.
9. Kerronta
Kertoja tekee fakiiritempun, saa uskomaan autenttisuuteen. Juuri näin hänen vanhempiensa yhteinen tarina käynnistyi, niin minut saadaan uskomaan. Kertoja päästää itsensä ja minut osalliseksi. Hän näyttää, tiiviisti ja osuvasti. Hän myös vapauttaa lukijan: heti alkuunsa tietää elämän jatkuvan, koska tutustutaan nuorina ”isään” ja ”äitiin”, ennen vuosien päästä syntyvää isyyttä ja äitiyttä.
Matkan aikana lumisadekin oli tauonnut. Siinä he olivat kuin neljä Andersenin sadun sankaria, kuin muruja suurella soikealla ja valkoisella posliinivadilla. Isälläni oli miellyttävä miehekäs baritoni.
– Tuollaiseksi olen sinut aina kuvitellut. Aina. Unissani. Terve, Lili.
10. Ote
Saako nauraa karmaisevasti välkehtiville metallihampaille, jotka korvaavat natsitoimissa potkitun purukaluston? Saako hörähtää tilanteille, jonka taustalla on julmuutta tai kipuja? En tiedä. Joka tapauksessa kerronnassa on kepeää, hirtehisen huvittavaa, satuttavaa, terävää ja koskettavaa.
Säästän sinut kaikilta 117 syyltä lukea 117 kirjettä. Minulle se on viehättävä, pieni romaani, jossa on suuria asioita luonteikkaasti koottuna. Hei, YLE, hanki ohjelmistoon kirjailijan kirjastaan ohjaama elokuva!
– – –
Péter Gárdos
117 kirjettä
suomentanut Juhani Huotari
Siltala 2016
romaani
257 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kävin eilen Jäppilän kirjastossa palauttamassa pinon lukemiani kirjoja (suositukset lopussa) ja näin kauniskantisen, mainiosti esittelemäsi kirjan uutuusteosten pöydällä. Eipä tullut napattua kainalooni, mutta luen sen ilman muuta.
Sinun kekseliäisyytesi on loputon. Kirjaesittelyistäsi on tullut taidetta ja ne yllättävät uusilla lähestymistavoillaan.
Saattaa olla, että olet lukenut nämä kirjat tai jopa kirjoittanut niistä:
-Ralf Rothmann, Kuolema keväällä. Kaunokirjallisesti vahvaa tekstiä, kaunis Raija Nylanderin suomennos. Vähäeleistä ja vaikuttavaa ystävyyden kuvausta keskeltä sodan raakuutta.
-David Vann, Kylmä saari. Huonosta lopusta huolimatta vangitseva tarina, hienosti kuvatut henkilöhahmot, toimiva dialogi. Tässä kirjasta mikään ei ole kevyttä.
-Haruki Murakami, After Dark. Humaani teos, jossa Murakamin surrealistiset kuvat sekoittavat pakkaa. Mainioita henkilöhahmoja, joista kiinnostuu ja joihin kiintyy. Olen saanut kirjan veljeltäni ja se on yllättävän helposti luettavaa englantia.
– Ali Smith, Oli kerran kello nolla. Kirjailija on minulle täysin uusi tuttavuus. Kirja on kielen leikkiä:limerikkejä, vitsejä, faktaa ja hyviä henkilöhahmoja.
– Robert Wilson, Sevillan sokea mies. Kirja on yli 600-sivuinen järkäle, jonka alun julmuus sai minut harkitsemaan lukemisen jatkamista. Loppu selittää liikaa, mutta brittiläinen, Portugalissa asuva Wilson on palkintojensa arvoinen kirjailija. ”—en ole tavannut ketään, jolla olisi täydellinen elämä. Täydellinen menneisyys ja tahraton tulevaisuus kyllä. Mutta täydellinen menneisyys on aina taitavasti leikattu, ja tahraton tulevaisuus on toivoton haave. Täydellistä elämää on vain paperilla, ja silloinkin sanojen ja rivien välissä on rakoja, eivätkä ne raot ole yleensä tyhjää täynnä.” (s. 85).
Ritva, kiitos! Osa listasi kirjoista on tuttuja, osa ei. Siis otan vinkistä vaarin. Osuvan sitaatin valitsit!
”Säästän sinut kaikilta 117 syyltä lukea 117 kirjettä.” Kiitos, tämä oli erittäin ystävällistä. Pidätän kuitenkin oikeuden uhmata säästötoimiasi. 😀
Uhma on terve piirre aikuisessa ihmisessä. Odotan uhmasi tuloksia.
”Minkä? Miksi? Miksi he olivat antaneet hävitä tuon estoineenkin niin kauniin, kömpelönäkin niin ihanan rakkauden…”
Viehättävä kirja, jonka epilogissa kirjoittaja ihmettelee, eikö hänen isänsä ja äitinsä 52 vuotta kestäneen suhteen aikana ollut kertaakaan sellaista hetkeä, jolloin tuntui kuin enkeli olisi lentänyt läpi huoneen tai maailma olisi pysähtynyt ja vastaa: sellaista hetkeä ei ollut.
Tätä kirjallisuus on. Se saa pohtimaan asioita – ja niinpä keskellä suvipäivää ja 47 vuoden suhdetta herää ajatus: kai hän tietää olevansa minulle tärkeä? Kerron sen hänelle tänään.
Sitä on hieno kirjallisuus! Se nytkäyttää ajatuksia uuteen asentoon tai pysäyttää tai jomottaa tai… Siksi on kirjallisuus.