Julian Fellowes tunnetaan epookkien käsikirjoittajana näyttelijätyön ohella. Sarjasuosion nosteessa hän on kirjoittanut Belgravia-romaanin (Otava 2016). Takakannessa luvataan ”Lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen”, mikä kummastuttaa, sillä nyt ei suhdesolmuja auota 1920-luvun maalaiskartanossa vaan Lontoon hienostoalueella 1840-luvun alussa.
Syön printattuna tämän postauksen, jos ei muutaman vuoden sisällä Belgraviaa nähdä tv-dramatisointina. Väsään avuksi draamasynopsiksen – se sisältää juonipaljastuksia.
1. osa: Waterloon taistelua edeltävät tanssiaiset Brysselissä 1815, ja niissä totisesti panostetaan puvustukseen ja lavastukseen sekä päähenkilöiden luonnehdintaan muutamin ominaisuuksin. Osoittelevasti näkyvät nousukasporvari- ja aatelisperheen asema- ja luonne-erot. Sopimaton suhde (kauppiasperheen Sophia Trenchard ja aatelisupseeri Edward Brockenhurst) säteilee ja tragedia väreilee. Jakso päättyy pysäyttäviin uutisiin: taistelu, kuolema, valeavioliitto, seuraamukset.
2. osa: Siirrytään vuoteen 1841. Lähes 30 vuotta on vierähtänyt. Trenchardin vaurastunut kauppiasperhe esitellään päivällispöydässä: hyvin säilynyt ja fiksu Anne-rouva, naurettava mutta sydämellinen punkeroliikemies, lötkö Oscar-poika, koppavantyperänturhamainen miniä; ero palveluskuntaan osoitellaan. Poiketaan myös lady Brockenhurstin perheen luona: arvonsa tunteva lady, arvokas mies, miehen luuseriveli, tämän höpsö vaimo ja dekadentti poika. Aatelisperheen ongelmana on arvonimen ja omaisuuden perimisjärjestys, sillä perijä kuoli Waterloossa. Anne-rouva ja lady tapaavat sattumalta, yhteinen salaisuus kiristää. Takautumia kauppiasperheen lapsivuoteeseen kuolevaan tyttäreen vuonna 1816 ja Charles Popen lapsuuteen adoptioperheessä.
3. osa: Tutustutaan ihanaan ja kaikin tavoin pätevään porvarisnuorukaiseen Charles Popeen. Rouva Anne jakaa salaisuuden yksityiskohtia lady B:n kanssa. Tanssiaiset lady Brockenhurstin lukaalissa, monia jännitteisiä kohtaamisia. Katsoja tietää koko ajan enemmän kuin draaman henkilöt. Kamera nuolee Charlesin komeutta ja erään lady Maryn raikasta kauneutta. Taustalla viritellään petollista suhdetta. Tanssiaistilanne paljastaa henkilöistä peruspiirteitä hyvässä ja pahassa – välimuotoja ei juuri ole.
4.osa: Carlesista puhuvat kaikki. Herkutellaan salaisuuksilla, kateudella, petoksilla ja juonitteluilla. Charlesin ja Maryn rakastuminen (tunteet vahvoja, ilmaisu patoutuneen korrektia) näytetään vastakohtana yhden petturiparin himokkaille kohtaamisille. Liikemiesperheen isä-poika-jännitteet kiristyvät. Rouva Annen ja lady Brockenhurstin persoonia kasvatetaan (vertaa DA:n luonteikkaat vanhat rouvat): kohtaamisia toistensa ja muiden henkilöiden kanssa. Tehdään ihastuttava sivuhyppy, sillä pistäydytään Annen elizabethinaikaisessa maalaislinnassa ja tuodaan esille rouvan puutarhaintoilu, mikä toimii kontrastina perheen nuoremman polven yleiseen tympeyteen.
5. osa: Salaisuuden säilyttäminen jäytää kummankin pääperheen vanhoja pareja, nuoret sen sijaan kihisevät tunteissaan: pidätelty kiintymys / latistunut lemmensuhde / sumea kateus. Aatelisperheen sukulaisten alamäki etenee karusti. Vaaran tunne voimistuu, palveluskunnan roskaosa osallistuu myyräntyöhön. Charlesin ja Maryn tunteet roihuavat hyveellisesti, mutta konflikti Maryn äidin kanssa kärjistyy: Marya uhkaa epämieluisa avioliitto. Vanhat rouvat hallitsevat viisaudellaan mutta salaisuutta yhä suojellaan.
6. osa: Petturiparin suhde tulee tiensä päähän, dekadenttirakastaja on kaikin tavoin paha (ja saa lopussa kirvelevän palkkansa). Anne-rouvan viisaus huipentuu suhteessa perheeseensä. Paha palveluskunta jää kiinni rötöksistään. Jännityselementti vyöryy: käykö Charlesin huonosti vai hyvin? Ihana päivällinen, jossa pääsalaisuudet paljastuvat kaikille ja hyviksille käy hyvin.
Kovasti romaanissa asema ja raha ratkaisevat perhe- ja rakkaussuhteita. Mitään uutta ei Belgravia tarjoa, mutta Fellowes tuntee kirjallisen tradition ja varioi sitä pieteetillä. Romaani yhdistelee Austenin tapakulttuuri- ja tyyppikuvausta Vanity Fairin tapaisten 1800-luvun romaanien raadollisiin sääty- ja lemmensuhteisiin. Esikuviin verrattuna henkilökuvat eivät monitahoisiksi kehity eikä ote ole sävykäs vaan esittävä, mikä madaltaa romaanin kirjallisia ansioita. Juoni on ennalta arvattava, joskin siis kunniallisesti proosaperinteitä noudattava.
Mahtavia rooleja olisi tarjolla noin 70-vuotiaille naisnäyttelijöille, ja jopa jokuselle 40-50-vuotiaallekin. Aika ilmeisesti DA:n vaikuttavat vanhat naiset ovat esikuvia romaanin keskiössä toimiville rouva Annelle ja lady B:lle. Vanhemmat miehet jäävät varjoon, jopa herra kauppias, jossa olisi herkullisia aineksia. Muutama 20-40 -vuotias saisi kapeat mutta näyttävät roolit romanssi- ja juonittelutehtävissä. Ja voi mitä silmäkarkkia puvustus ja lavastus tarjoaisivat! Ei kuin telkkarin eteen epookkidraamaa odottelemaan.
– – –
Julian Fellowes
Belgravia
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2016
romaani
477 sivua.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Luulenpa, ettei sinun tarvitse alkaa syödä printattua paperia! Luin tämän juuri ja ajattelin samoin, että tästä tulee takuulla tv-sarja tai -elokuva.
Vaikka tämä on (hyvin sujuvasti kirjoitettua) viihdettä, ärsyynnyin romaanin ennalta-arvattavuuteen ja kliseisyyteen. Sellainen hetkittäin älykäs yhteiskunnallisuus, joka Downton Abbeysta välittyi, on poissa. Samoin ironisen brittihuumorin laita. Mutta kyllähän tämä vei mukanaan.
Katja, samoilla linjoilla olemme. Erityisesti yhteiskuntanäkemyksen ohuus kismitti. Palveluskuntaa kuvattiin juuri sen verran, että erottuivat ne nöyrät ja lojaalit sekä juonittelevat omaneduntavoittelijat. Vaan kyllä yksi kesäilta tämän hötön kanssa sujui, naurattikin – ei teksti vaan samuus ja tuttuus autenttisiin vastaaviin kuvauksiin.
Aa, ihana ”kuivakkaironinen” postaus! 😀 Minä tykkäsin, johtuukohan siitä kun en ole nähnyt yhtään Downton Abbey -jaksoa 🙂
Se on oikein! Siis tykätä. Minun kävi näin, ihan niin kuin hauskasti tiivistät: kuivakkaitonisesti. Kahmin tarinan loppuun, sillä pitipä tietää, kuinka perinteinen loppuratkaisu koitti. Siloista ja suloista, pääosin.