Anne Frankin päiväkirja: klassikkohaaste 10

Kirjabloggaajien klassikkohaaste käy jo kymmenettä kierrosta. Tarkoituksena on lukea klassikko, joka on syystä tai toisesta jäänyt välistä. Haastetta emännöi Taikakirjaimet-blogi, josta voi 31.1.2020 jälkeen lukea postauskoosteen.

Klassikkohaaste10

Olen tähän asti ohittanut Anne Frankin päiväkirjan. Se tuntui nyt ajankohtaiselta Auschwitzin vapautumisen 75-juhlaviikolla. Syy on yksinkertainen: historiasta on opittu valitettavan vähän, mutta pitää silti yrittää – muistaa ja muistuttaa.


Anne Frankin päiväkirja on teos, jonka tietää aika tarkkaan, vaikkei sitä olisi lukenut. Valitsin kirjasta mukaelman, Ari Folmanin ja David Polonskyn sarjakuvan (Tammi 2019), joka on tehty yhteistyössä Anne Frank Fonds -säätiön kanssa. Se samalla tukee Unicefin lapsen oikeuksien työtä.

Anne alkoi kirjoittaa päiväkirjaa nimeltä Kitty 13-vuotispäivänään, ja hän jatkoi sitä siihen, kunnes natsit löysivät Frankin perheen ja heidän tuttavaperheensä ullakkopiilon ilmiannon perusteella elokuussa 1944. Anne oli silloin 15-vuotias. Hän kuoli keskitysleirillä lavantautiin keväällä 1945.

Kirjan loppusanojen perusteella sarjakuva on uskollinen Annen isän toimittamien päiväkirjojen teksteille. Mukana on joitain pitkähköjä osuuksia päiväkirjoista, mutta valtaosa etenee kuvakerrontana, joka tukeutuu päiväkirjatekstiin, osin myös puhekupladialogeihin.

wp-1580273995478.jpg

Sarjakuva esittää Annen pirskahtelevana teininä, väkevästi tuntevana, voimakastahtoisena ja herkkänä tyttönä, joka havainnoi muita tarkasti, eikä säästele itseään.

”Minulla on eräs silmiinpistävä piirre, jonka kaikki ovat varmasti huomanneet, nimittäin itsetarkkailuni. Voin tarkastella itseäni aivan kuin olisin vieras ihminen. Voin tarkastella arkipäivän Annea täysin ennakkoluulottomasti ja puolustelematta, katsellen, mitä hyvää ja mitä huonoa hän tekee.”

Annen päiväkirja on arvokas tallenne eristyksissä olemisesta, perhesuhteista ja muista ihmissuhteista jatkuvan ulkoisen pelon ympäröimänä. Siitä huolimatta ullakkoporukka yrittää elää tavattomissa oloissa mahdollisimman tavallisesti. Ja tavallista onkin pieni tora, ihmisten hyvien ja huonojen puolien arki-ilmeneminen. Lisäksi päiväkirja valaisee järisyttävän aidosti teinivuosien tuntoja: nuoren tytön mielenliikkeitä, mielialavaihteluita, unelmia ja ajattelun kehitystä. Ja lukijana puristaa koko ajan tieto, miten elämää pursuavan tytön tulee käymään.

”On suuri ihme, että en ole luopunut kaikista odotuksistani, sillä ne näyttävät mielettömiltä ja mahdottomilta toteuttaa. Pidän niistä kuitenkin kiinni, koska uskon yhä ihmisen sisäiseen hyvyyteen.”

Kuvitustyyli tukee tekstiä hienosti. Hahmot ovat selkeitä, ja väritys heijastelee tilanteiden tunnelmia. Kuvakokojen vaihtelevuus tuo rytmiä ja eloisuutta kerrontaa, ja Annen mielikuvituksen lennon kuvitus välittyy erityisen sävykkäästi.

En ihmettele Anne Frankin päiväkirjojen suosiota. Kirja huokuu elämän voimaa. Se konkretisoi, miten miljoonat erilaisuuttaan tapetut ihmiset ovat olleet vereviä, ajattelevia ja tuntevia yksilöitä tulevaisuus edessään – ja joku on ottanut oikeudekseen sen riistää. Ja joku tällä viikolla ampui väripatruunoita suomalaisen synagogan seiniin.

wp-1580273969494.jpg

– –

Ari Folman & David Polonsky
Anne Frankin päiväkirja
suomentanut Anita Odé
Tammi 2019
sarjakuva
157 sivua.
Lainasin kirjastosta.


Aiemmat klassikkohaastejuttuni:
Halldór Kiljan Laxness: Salka Valka (Klassikkohaaste 9)
Minna Canth: Salakari (Klassikkohaaste 8)
Goethe: Faust (Klassikkohaaste 7)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Klassikkohaaste 6)
John Galsworthy: Omenapuu (Klassikkohaaste 5)
Anna Ahmatova: Valitut runot (Klassikkohaaste 4)
Jane Austen: Neito vanhassa linnassa (Klassikkohaaste 3)
William Shakespeare: Romeo ja Julia (Klassikkohaaste 2)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 1)

15 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Romaani, sarjakuva

15 responses to “Anne Frankin päiväkirja: klassikkohaaste 10

  1. Ajankohtaisen ja tärkeän klassikon valitsit. Muistan kun luin Anne Frankin päiväkirjan joskus nuorena, millaisen vaikutuksen se teki ja sai aikaan sen että haalin luettavaksi lisää aihetta käsitteleviä kirjoja. Kiinnostava tuo sarjakuvaversio, pitäisi tutustua.

  2. Enpä tiennytkään, että Anne Frankin päiväkirjasta on tehty sarjakuva. Tähän pitää kyllä tutustua.
    Päiväkirjan olen lukenut pariin kertaan, viimeksi reilut kymmenen vuotta sitten ennen matkaa Amsterdamiin. Vierailu Anne Frankin talossa jäi vahvasti muistiin, kun kirjan tapahtumat olivat niin hyvin mielessä.

  3. Mai Laakso

    Tämä kuulostaa kiinnostavalta. Olen lukenut päiväkirjan, mutta sarjakuvakirja kuulostaa mielenkiintoiselta.

  4. Luin kauan sitten kirjan lapsena/varhaisnuorena. Hyvä, että tärkeästä dokumentista tehdään uusia versioita, vaikkapa sarjakuvia. Tosin se ”alkuperäinenkin” lienee edelleen vaikuttava. Sen kohdalla on spekuloitu, mitä isä toimitti julkaistusta versiosta pois.

    Talo, jossa Frankin perhe oli piilossa, on vaikuttava kohde Amsterdamissa (joka on muutenkin huimia kohteita täynnä), ja onnistui ainakin minussa aiheuttamaan lisääntyvän klaustrofobisen tunteen sitä mukaa mitä ylemmäs ullakolle kierros eteni.

    • Varmasti vaikuttava kokemus, niin talo kuin päiväkirjakin. Minustakin on hyvä, että herättävä kirjallinen tuote saa erilaisia muotoja, tämä tyylikkäästi toteutetun sarjakuvan.

  5. Luin AnneFrankin päiväkirjan yläkoululaisena ja se teki syvän vaikutuksen, vaikka oli päiväkirjamaisen tylsäkin välillä. Mutta kuten sanot, tieto Annen kohtalosta väritti lukemista. Haluan ehdottomasti lukea tämän sarjakuvaversion kirjasta.

  6. Luitpa ajankohtaisen klassikon – hienoa, että tästä on tehty sarjakuvaversio, päiväkirja saa varmaan uusia lukijoita sen myötä. Itse luin päiväkirjan nuorena, ja se teki suuren vaikutuksen.

  7. Luin nuorena tuon päiväkirjan ja nyt aikuisena tämän sarjakuvaversion. En oikeastaan muista, millaisia tunteita päiväkirja silloin kauan sitten herätti, mutta nyt sarjakuva kosketti minua paljon. Mielestäni tämä sarjakuvaversio on äärimmäisen hienosti tehty, Annen ajatukset ja tunteet on onnistuneesti tiivistetty sarjakuvaruutuihin sekä lyhyisiin päiväkirjakatkelmiin. Myös piileskelyajan vaikeudet, nälkä, pula, ahdistus ja pelko välittyvät koskettavasti.

  8. Paluuviite: F. M. Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus. Klassikkohaaste 11 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s