Selkotekijä-juttusarja ja selkokirjahaaste 2019

Tänään on Runebergin päivä. Mieleeni tulee vertaus ”Puhuu kuin Runeberg”, siis kaunopuheinen runsas suoltaminen. Taitoa sekin, mutta sitä vaaditaan myös selkeässä ilmaisussa, eli sanottavan pukeminen mahdollisimman helppoon kieliasuun edellyttää syvää ymmärrystä kielestä.

20190203_142710.jpg

Selkokieli on kielimuoto, joka pyrkii mahdollisimman helppoon ilmaisuun. Selkokirjat jalostavat selkokielen kirjallisuudeksi, joten selkokirjat tavoittavat lukijoita, joille yleiskielinen kirjallisuus on liian runsasta tai vaikesti hahmotettavaa. Se ei sulje pois muita lukijoita, jotka nauttivat lyhyestä ja ytimekkäästä ilmaisusta.

Selkotekijät esille

Ketkä kirjoittavat selkokirjoja? Enpä ole kulttuurisivuilla tai muualla mediassa nähnyt montakaan juttua selkokirjailijoista – en ainakaan esittelysarjaa tekijöistä selkokirjojen takana. Siksi aloitan blogissani artikkelisarjan, jossa esittelen tämän vuoden aikana 10 – 12 selkotekijää. Selkoartikkelini ilmestyvät joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona –  huomenna jo ensimmäinen.

selkotekijä

Selkokirjojen lukuhaaste

Mitä selkokirjat ovat? Suosittelen tutustumaan, sillä ne voivat yllättää. Selkokirjoja ilmestyy joka ikäryhmälle ja eri kirjallisuudenlajien ystäville. Siksi käynnistän taas Klaaran päivän selkokirjahaasteen. Ensimmäisen kerran se oli käynnissä viime vuonna (koonti tässä).

Selkokirjahaaste on helppo: Lue selkokirjoja. Jos olet bloggaaja, postaa niistä. Kerään lukukokemukset koontipostaukseen 12.8.2019.

Otin varaslähdön: tämän vuoden ensimmäinen selkokirjajuttuni on jo ilmestynyt (tässä). Tammikuussa ilmestyi postaus, joka auttanee myös kirjavalinnoissa: karsittu katsaus (tässä) viime vuosina ilmestyneistä selkokirjoista.

selkokirjahaaste2019_v2

Tervetuloa tutustumaan blogissani selkotekijöihin ja selkokirjoihin!

16 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Selkokirja, selkotekijä

16 responses to “Selkotekijä-juttusarja ja selkokirjahaaste 2019

  1. Paluuviite: Selkotekijä: Johanna Kartio | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  2. Paluuviite: Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  3. Paluuviite: Selkotekijä: Pertti Rajala | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  4. Paluuviite: Veera Nieminen: Avioliittotesti | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  5. Paluuviite: Selkotekijä Satu Leisko | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  6. Paluuviite: Selkotekijä Marja-Leena Tiainen | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  7. Paluuviite: Selkotekijä: Jasu Rinneoja | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  8. Paluuviite: Selkotekijä: Pekka Rahkonen | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  9. Paluuviite: Tove Janssonin Muumeja selkosuomeksi | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  10. Paluuviite: Selkotekijä Hanna Männikkölahti | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  11. Paluuviite: Klaaran päivän selkokirjahaaste 2019: koonti | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  12. Paluuviite: Selkotekijä: Tittamari Marttinen | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  13. Paluuviite: Selkotekijä: Tapani Bagge | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  14. Paluuviite: Selkotekijä: Ari Sainio | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  15. Paluuviite: Selkotekijä: Seija Niinistö-Samela | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  16. Paluuviite: Selkotekijät 2019: yhteenveto ja muuta | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s