Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen

Antti Tuurin romaani Tangopojat tutustuttaa Sauliin, joka lähtee Pohjanmaalta Ruotsiin naisen, soittohommien ja töiden perässä. Samalla tarjoutuu sisänäkymä suomalaissiirtolaisuuteen 1960-70-luvulla. Aavan meren tuolla puolen (Otava 2018) on Tangopoijille suoraa jatkoa, mutta sillä tavoin, että kirjassa ollaan jo tässä päivässä. Vaan Sauli ei. Kirja alkaa Saulin kuolemasta.

Pidän mainiona oivalluksena sitä, ettei Tuuri rakenna eeppistä siirtolaisuussaagaa, vaan kiteyttää napakan tarinoinnin keinoin Ruotsi-vuosikymmenet. Romaanissa äänen saavat kolme sukupolvea. Saulin vaimo sanoo viimeisen sanan, häntä ennen tytär, tyttärentytär ja tyttären ex-mies. Näin näkyy siirtolais-Ruotsin suuri muutos.

20190202_080445.jpg

Suruviestiin Saulin kuolemasta sotkeutuu tieto siitä, että tyttärentyttären tytär on kateissa sen jälkeen, kun suomalaiskouluun on heitetty polttopullo. Saulin surutalossa sekä muistellaan vanhoja että jännitetään tukholmalaistapahtumia eli pikkutytön etsintöjä. Tytön isä on turkkilainen, ja kuten tiedämme, äidinpuoleinen suku on suomalaisia. Sitä kautta keskiössä on monenkirjava siirtolaisuus. Siihen kuuluvat lähiöt, jotka gettoutuvat ja väkivaltaistuvat, siirtolaissukupovien erot, ruotsalaisen kotoutumispolitiikan probleemat sekä maahanmuuttajien ja aitoruotsalaisten ääriliikkeet.

Pikkutytön etsintöihin sotkeutuu elämäntapavalehtelijaksi osoittautuva isoisä ja hänen vanavedessään suomalaisten huru-ukkojen joukko. Äijien jutuissa kaikuvat pohjalainen uho ja nyky-Ruotsin hurtti setvintä. Se toisaalta naurattaa mutta toisaalta karmii. Tuurilaisuudeksi tuon tunnistaa: jo romaanissa Viisitoista metriä vasempaan äijäporukka toilailee, ja Pohjanmaa-sarjassa miesporukat autoilevat  uhosuunnitelmat mielissään.

Tuurin tyyli on entisellään. Tapahtumat selviävät minämuotoisena referointina vailla replikointia. Myös se on tuttua, että tunteet ovat pinnassa, mutta ne painetaan pinnan alle. Surun ei annetaan sumentaa vaan toimitaan käytännöllisesti, muistellaan ja setvitään ihmissuhteita tragikoomisin taustahuminoin.

Viihdyn hyvin kirjan seurassa. Luen varmaa tarinointa, ja iloitsen naispuolisista minäkertojista ja monikulttuurisen Ruotsin yhteiskunta-analyysista. Pohjimmiltaan elämänmenoa katsotaan lämpimästi. Elämä jatkuu Pohjanmaan ulkopuolella, ja se jatkuu kaikkiaan.

”Lähdin olohuoneesta ja kävelin portaille. Silmäni olivat jo tottuneet pimeään, että oli niin kuin olisin kulkenut valoisassa huoneessa. Lähdin nousemaan ylös, myös ylhäällä oli valoisaa eikä minun tarvinnut jaloilleni nyt portaita etsiä. Nousin ylös valoa kohti. Portaissa noustessani ajattelin, että elämä oli nousemista valoa kohti, se jatkuu, eikä kuolemaa ole.”

– –

Antti Tuuri
Aavan meren tuolla puolen
Otava 2018
romaani
222 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muita lukijoita mm. Anun ihmeelliset matkat ja Jorma Melleri.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

2 responses to “Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen

  1. Helena Halawa

    Tuuri sai tämän kirjan julkaistuksi kevyiden pohjalaiskuvausten meriiteillä.
    Ruotsalaista elämää kuvaavana kirjailijana hän on valitettavasti nolon huono. Olen asunut Ruotsissa 40 vuotta enkä tunnista mitään. Kokemuksena. Ainoastaan pinnallisten rasististen kliseiden kokoelmana töksähtelevällä suomenkielellä kirjoitettuna.
    Suomen puolen kuvaukset ovat hänen alaansa.

    • Helena, kiinnostavaa. Sinulla on oma perspektiivi aiheeseen!

      Koska minulla ei ole kokemustasi, luen kirjan ihan toisin. Luen sen sukupolvikertomuksena ja sukupolvien erilaisena siirtolaiskokemuksena. Kiitos kommentistasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s