Jarkko Volanen: Varjoihmiset

Mietin sanojen poikatyttö ja tyttöpoika eroja. Poikatytön rempseyttä ja ei-ulkonäkökeskeisyyttä jollain tavalla kirjoissa suositaan ja sallitaan, joskin usein poikatytöstä kehkeytyy kaunotar ja vasta siten kertakaikkisen yhteisökelpoinen. Miehen mallista poikkeavilla tyttöpojilla ei ole ollut kummoisiakaan mahdollisuuksia sosiaaliseen pätemiseen, eikä heitä juurikaan tapaa kirjallisuudessa.

Nyt pääsen tutustumaan tyttöpoikafiktiohenkilöön Jarkko Volasen romaanissa Varjoihmiset (Teos 2020). Volasen romaani vie valloittavasti päähenkilön elämään. Kuvaus viiltää ja huumori hellyttää. Teema näkymättömyydestä ja näkyvyydestä saa monitasoisen toteutuksen.

Kahden aikatason kuljetus ei ole erityisen tuore juttu, mutta kertojaratkaisu tuo jännitettä. Juhan lapsuus- ja nuoruusaika taipuu minäkerronnaksi, vuoden 2018 osuus kulkee hän-kuvauksena. Nykyaikaosuuksissa Juha remppaa lounaissuomalaista ”huvilaa” myyntikuntoon, kun kasvuvuodet sijoittuvat myyrmäkiläiseen elämänpiiriin punk-ajan alkuvuosina.

Nyky-Juhan saa tolaltaan mökin c-kasetit ja asiakirjalöydöt. Terveystutkimuspaperit palauttavat mieleen merkillisyyksiä alakouluajoista, sillä Juhaa tutkittiin aikaisesta kehityksestä ja tyttömäisistä piirteistä.

”Ja kun hän nyt istuu lattialle hajareisin ja käy vielä kerran läpi epikriisejä, lääkärin ja terveyssisaren merkintöjä, asiakirjoja, tutkimustuloksia, hän ymmärtää, ettei ole koskaan ollut ketään toista tai kolmatta, on ollut vain hän ja hänen kokemuksensa. Juha ei ole koskaan yrittänyt jäljittää motiivia sen päätöksen takana, jonka myötä hän riisui korunsa, vaihtoi maihinnoususaappaat kävelykenkiin, luopui vöistään ja maskarakynsistään, lakkasi tupeeraamasta hiuksiaan. Ja vaikka se oli vain ulkoista, olemuksellista, hän oli samalla luopunut omimmastaan, antanut huomaamattaan periksi. Ja nyt hänestä tuntuu kuin olisi joutunut identiteettivarkauden uhriksi.”

Aikuis-Juhan mieleen punkevat myös puistattava opettaja ja tärkeä lapsuudenkaveri Pauli. Perheasiatkin merkitsevät. Pojat ovat olleet eri tavoin isättömiä. Juhan äitisuhde on toiminut tavallaan ihan hyvin, ei siis mitään perhehelvettiä vaan sitä tavallista, vaikeaa sanottamista. Paulin äitisuhde – no, selvittäkää!

Nuoruusvuosina Paulin röyhkeys meikata ja pukeutua hameeseen vertautuu Juhan yrityksiin ja tarkkailuasemiin. Huippua kerronnassa on se, miten kummankin toiminta ennen ja nyt siirtyy sivuille. Ja miten makoisasti punkin ja gootin ilmiöt elävät kirjassa, puhumattakaan siitä, miten brittisarja ja -romaani Mennyt maailma pompahtaa kerrontaan muodossa ja toisessa, symboloi isoja asioita.

Pidän romaanista rutkasti. Sympatiani ovat tyystin lapsi-Juhan puolella. Saan seurata kehitystä mieheksi, joksi hän on paineissaan kasvanut. Näkymättömyyden ja näkyvyyden ristipaine puristaa, mutta silti taitaa olla toivoa Juhan (ja kenenkä vain) hyväksyä omanlaisuutensa: mahdollisuudet menneessä ja tulevassa maailmassa, ennemmin tai myöhemmin.

Jarkko Volanen

Varjoihmiset

Teos 2020

romaani

131 Sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

P.S. Varjoihmiset on Runeberg-palkinnon esilistalla.

1 kommentti

Kategoria(t): Romaani

One response to “Jarkko Volanen: Varjoihmiset

  1. Paluuviite: Seitsemän kirjaa ystävyydestä | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s