Päivittäinen arkisto: 20 marraskuun, 2020

Tua Harno: Kylmän sodan tytär

Hyvä kirja ei riipu aihepiiristä, mutta kieltämättä piristää, kun lukee itselle etäistä aihetta. Tua Harnon romaani Kylmän sodan tytär (Otava 2020) tarjoaa otsikonmukaisen tarinan 1980-luvun tienoilta vuoteen 2018. Kylmä sota ja vakoilu ilman ilmeistä trilleritavoitetta saa juonen vetämään kirjassa, jossa vakoiluasian yli kuitenkin nousevat perhe- ja muut ihmissuhteet. Romaanissa seurataan amerikkalaista Edvard-isää nuoresta vanhaksi, ja toisaalla minäkertojana on aikuinen Mari, Edwardin suomalainen tytär, joka näki isänsä viimeksi lapsena ja luulee isänsä kuolleen. 

”Vaikeneminen ei ollut valehtelua.”

Edwardin kotioloissa Amerikassa ei ole hurraamista, ja ulkopuolisuus vaivaa häntä koko lapsuuden ja nuoruuden, joten johonkin kuuluminen löytyy vasta aikuisena CIA:sta. Hän pääsee uudenlaisen vakoilutaktiikan toteuttajaksi ja päätyy Suomeen. Toimeksiantoon kuuluvat valeidentiteetti liikemiehenä, luotettavana esiintyminen ja avioliitto vasemmistoperheen tyttären kanssa. Edwardille liitto on kulissi, mutta mitä elämisestä valheessa seuraa, kun perheeseen syntyy tytär? Vakoilun eettiset periaatteet ovat sangen erilaiset kuin normaalielämän. 

”Ei olisi mahdollista olla yhtä aikaa vakooja ja hyvä ihminen. Hän ajatteli, ettei hänellä ollut valinnan mahdollisuutta. Hän vain sopi tähän.”

Vakoilijaisä joutui jättämään perheensä, jolle uskoteltiin myöhemmin isän kuolleen. Marilla ei ole mitään tietoa isänsä totuudesta. Tytärtä painavat aikuisena lapsuuden traumat, tuore leskeys, kouluikäisen lapsen äitiys ja levoton suhde vanhaan perhetuttuun. Marin konsulttiammatti tuo kirjaan nyky-yhteiskuntatason, mutta sitä oikeastaan vain sivutaan. Juoni keskittyy siihen, miten Marissa aktivoituu kiinnostus selvittää isäasia.

”Sekin, mitä hän teki rakkaudesta, oli iljettävää ja väärin.”

Harnon romaanissa minuun vetoaa henkilökuvauksen psykologinen tarkkanäköisyys. Lapsuudenkokemukset heijastuvat isään ja tyttäreeseen. Romaania voi ajatella myös tutkielmana varautuneista luonteista. 

Vaikka on tietysti ekstriimiä tutkia vakoilijamaailman rakenteellista valheellisuutta, romaani tekee etäisistä henkilöistä ymmärrettäviä. Koska romaani pureutuu henkilöiden tunnemaailmaan, vakoilu on silloin usein pikantti lisä, pääasiana päähenkilöiden kasvava ymmärrys itsestä ja suhde muihin ihmisiin.

”Jos läheisiä ei ollut, ihminen saattoi hävitä jo eläessään, Edward mietti ja tunsi itsesäälin puskevan pintaan. Hän rykäisi torjuakseen sen ja hoki puoliääneen tehneensä itse nämä valinnat.”

”Nyt hän tiesi, että ihmisen on itse oltava totta voidakseen nauttia todellisuudesta.”

Ajattelen, että jos romaani kertoisi vain toisesta kirjan päähenkilöstä, se ei toimisi näin hyvin. Vuorottelu aikojen ja kahden henkilön kesken on kirjalle eduksi, ja se viekoittelee minua seuraamaan, mitä isästä ja tyttärestä paljastuu itselleen, toisilleen, muille kirjan henkilöille – ja minulle. Romaanin henkilöistä leviävää surumielistä tunnelmaa valaisee lopussa muutamat kirkastavat kohdevalot.

Edwardin Suomi-aikana kiinnostavaa on myös idänkauppa ja kännykkäajan alkuvaiheiden tiedustelutoiminta. Tämä saa minut miettimään, mitä kaikkea politiikan ja liike-elämän kulisseissa onkaan tapahtunut tai tapahtuu. Ja jos nyt ihmettelee maailman tilaa, kylmän sodan tapahtumat lisäävät virtaa ihmettelyyn.

Tua Harno

Kylmän sodan tytär

Otava 2020

romaani

262 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani