Päivittäinen arkisto: 11 marraskuun, 2020

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Kirjeromaani on vanha formaatti, mutta nyt kirjekirja sijoittuu 2160-luvulle. Se virittää minut lukijana odottamaan yllättäviä, kummia, kuumottavia kuvauksia tulevaisuuden maailmasta. Niitä on loihtimassa Emmi Itäranta, ja kirja on Kuunpäivän kirjeet (Teos 2020).

”Täällä, vieraan planeetan pinnan pimeässä, minä en voi enää tarttua käteesi, etsin yhä menneisyyden mutkista sanoja, jotka jotenkin löysivät tiesi sinuun.”

Kirjeiden kirjoittaja on Lumi ja vastaanottaja hänen puolisonsa Sol. Sol on biologi ja kadonnut työpaikaltaan hämmentävissä olosuhteissa. Lumi käynnistää rakastettunsa etsinnän ja siinä samalla hän muistelee omaa elämäänsä. Sen vaiheisiin Solin ja Solin perheen lisäksi on vaikuttanut parantajanainen Vivian, joka kuljetti teini-ikäisen Lumin Maasta muille planeetoille parantajan oppiin.

Spefi ei ole lempilajini, mutta ymmärrän sen olevan väylä käsitellä olevaa. Löydän Itärannan tekstistä osuvan motiivin: ”Joskus kuvitelmat ovat totuutta tärkeämpiä. Eivät siksi, että ne peittävät sen, vaan siksi, että ne laajentavat totuutta ja tekevät sen mahdollisuuksista suurempia.” Sitaatti perustelee myös fiktion merkitystä yleensä. Ja osoittaa se senkin, että Itäranta taitaa ajatelmataidon.

Romaanissa en niinkään pysähdy tulevan maailman yksityiskohtiin. Kiinnostun minulle tuttujen tämän ajan tai vielä sitä vanhemman perinteen aineksista osana kaukaista tulevaisuutta. Parantajan ammatti osana teknistä avaruusmaailmankuvaa tuntuu kiehtovalta. Ihmisissä siis säilyy henkinen, mystinen, laskelmien ja tieteellisten todennäköisyyksien takainen henkisyys. Henkiparannuksen ja sielueläinten kuvaus loksahtaa hyvin kokonaisuuteen, ja niiden avulla Itäranta pääsee kuvaamaan vaarallisia reittejä tiedostamattomaan.

Muinaista löydän myös myyteistä, jotka romaanissa kytketään romaanin ekoteemoihin. Tärkein niistä sisältyy kahteen virkkeeseen: ”Maa herää ja kivet puhuvat. Ja pimeä väistyy vetten päältä.” Ikivanha mesopotamialainen mytologia tarjoaa ulottuvuuksia Mars-ajan ekoterrorismiin. Manipuloidut luonnonvarat ja ihmisen tuhoamat planeetat odottavat rankaisuaan tai ratkaisuaan. Romaanin lopun parasta antia ovat pohdinnat, mitkä teot ja minkä nimissä ovat oikeutettuja.

Myönnän, että alan vierastaa kerronnan koristeellisuutta. Kielen ja kuvauksen kauneus ja aistivoimaisuus on taidonnäyte, mutta se jättää minut yllättäen kylmäksi. Kirje henkilökohtaisena tekstilajina periaatteessa päästää lähelle, mutta silti kirjoittajan ja minun välissä säilyy etäisyys. Romaanissa on muitakin tekstilajeja ja viestejä, ja niillä saadaan väljyyttä muuten Lumi-lähtöiseen kirjetekstiin.

Lopulta luen romaania rakkausromaanina, vaikka siihen on upotettu jännityskirjaelementtejä spefi-ympäristöön. Rakkausromaanina Kuunpäivän kirjeet kiinnostaa minua muutamin piirtein. Se kertoo vakiintuneesta suhteesta, jossa vieraantuminen väijyy ja jonka rakastavaisten salaisuudet voivat tuhota.

Rakkaalla voi olla mahdollisuus päästä takaisin parin yhteiseen Kuunpäivän taloon, tilaan, jonka vain rakastavaiset voivat jakaa. Kriisi voi vahvistaa tunnesidettä, jos ei vain elämänlangat katkea. Ehkä. Lumin ja etenkin Solin pitää ”vain” ratkaista siinä sivussa ekotekojen vaikutukset – ei vain omaan parisuhteeseen vaan koko maailmankaikkeuteen.

Emmi Itäranta

Kuunpäivän kirjeet

Teos 2020

spefi-romaani

382 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus