Ossi Nyman: Patriarkaatti

Ossi Nymanin esikoisromaani Röyhkeys herätti keskustelua suhtautumisesta työttömyyteen. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisia juttuja viriää Nymanin uutuudesta, romaanista Patriarkaatti (Teos 2019).

Takakansi johdattelee tutkailemaan kirjasta naisvihamielistä yhteiskuntaa, jossa ei viihdy kukaan, ja tiivistää kirjan olevan tarina tarinasta. Kun yritän muodostaa omaa käsitystäni kirjasta, hämmennyn. Patriarkaatti ei päästä minua helpolla.

Romaani jakautuu kolmeen osaan: vuosiin 2005, 2007 ja 2017. Minäkertoja kytkee aina kuolemaan liittyvällä julkisuustapahtumalla itsensä aikaan. Niitä ovat Dianan ja Pavarottin kuolemat ja Koiviston hautajaiset. Porno, väkivalta ja sarjamurhat pyörivät kertojan mielessä, samoin kuuluisien leffojen (mm. Vertigo ja ET) tulkinnat. Ja sitten hän kuvaa toimintaansa. En vain voi tietää, mikä on kertojalle totta vai kuviteltua – vai sekä-että.

Patriarkaatti alkaa patriarkaatin perusympäristöstä, armeijasta, mutta sehän ei ole enää yksin miehinen vapaaehtoisten naisten vuoksi. Silti pääviihdyke kasarmilla on nonstop-pornoesitykset. Vai onko? Mihin tässä kirjassa voi uskoa? Kertojan jumalauskoinen äiti kiteyttää:

”Jumala oli kuin kirjailija, äiti sanoi. Eikä kirjailija luo henkilöhahmoja ja sitten varmista ettei heille tapahdu mitään pahaa, vaan päinvastoin saattaa heidät kiusaukseen ja pahan äärelle.”

Patriarkaatissa kertoja eli kirjan päähenkilö on kiusauksen ja pahan äärellä, ja vaikutteet siihen tulevat jo lapsena ympärillä olevasta kuten kotioloista, pornosta, mediatarinoista. Nyman poistaa viihteellisyyden ja tuo tilalle tarinallisuuden, joka ei viihdytä vaan usein kuvottaa. Ja se on ihan oikein, että väkivalta kuvataan kuvottavasti, sillä sellaistahan se on eikä viihdettä.

Palaan alkuun. Kertoja pääsee armeijasta. Hän on Mauri, armeijassa lempinimeltään Mauritania, ja sen huolimattomasti kuulevat tulkitsevat: Mauri-Tanja. Kyllä vain, nimellä on merkitystä, ja kirjassa(kin) on merkitystä, kumpana maailmaa kuvittelee, Maurina vai Tanjana.

Kertojan tila on mutkikas ja ahdistava, ympäristölle vaarallinen. Hän selittää toimiaan ja olotilojaan, tällaistakin:

”Ymmärsin, ettei turvaa tuovien asioiden tarvinnut olla hyviä tai onnellisia asioita, vaan riitti, että ne olivat lapsuudesta tuttuja. Monesti makasin yöllä sängyssä ja ajattelin kuinka kaltoin elämä oli minua kohdellut ja kuinka en koskaan tulisi onnelliseksi, ja siitäkin tuli minulle turvallinen ja hyvä olo.”

Kertoja antaa itsestään umpimielisen sivustakatsojan kuvan. Hän on yksinäinen vieraantuja, joka kätkee muilta sisäisen elämänsä mutta päästää sen tekstissään irti. Hän tuo mieleen toisaalta myös näennäisen rationaalisen ja hyväkäytöksisen psykopaatin, samanlaisen kuin Netflixin Mindhunters-sarjan sarjamurhaajan, jota FBI-etsivä haastattelee ensimmäisissä jaksoissa. Tai sitten hänessä on jotain American Psychoa tai…

Patriarkaatin kerronta on viileää, tarkkaa ja selkeää, vaikkei tarkoitusperä aina selviä. Tekstikappaleet ovat pitkiä ja sisältö seikkaperäistä. Tunnelma on jännitteinen, häiriintynyt ja häiritsevä. Sen pitää olla häiritsevä, koska sisältö on häiritsevää ja vaikeaa luettavaa, ja silloin tuntuu samalta kuin Maurin väkivallan uhrista:

”Hänen kasvoilleen levisi sivistykseen ja järjestykseen uskovan ihmisen loukkaantunut ja epäuskoinen ilme – -.”

Miksi kaikki tämä? Nymanin kirja ajatteluttaa eikä jätä kylmäksi. Ainakin hetken hävettää ajatella kaikkia katselemiani ja lukemiani murha- ja väkivaltaviihdykkeitä, joissa uhri on usein nainen ja rikos seksuaalinen.

– –

 
Ossi Nyman
Patrirkaatti
Teos 2019
romaani
200 sivua.
Ostin kirjan,
Ja sain sen myös kustantajalta.