Mitä tapahtuu, kun pohjoiseurooppalainen hyvinvointi-ihminen huomaa olevansa kohtuuttomassa asuntolainaloukussa, menettää kotinsa, omaisuutensa, työnsä ja kokemuksen olevansa yhteiskunnan arvostettu osa?
”Tämä ratkaiseva seikka mahdollisti sisällissodan syttymisen.”
Kaspar Colling Nielsen on kirjoittanut dystopian, mahdollisen tapahtumakulun, Tanskan sisällissota 2018 – 24 (Aula & Co 2019). Romaanissa kuvatut taloustilanteet ja tunnelmat väreilevät paraikaa enemmän tai vähemmän ympäri Eurooppaa. Kylmäävää.
”Kukaan meistä ei sodan alussa tiennyt, mihin kaikkeen me kykenisimme. Kukaan ei tiennyt, mitä sotaan lähteminen merkitsi, mitä prosesseja se käynnistäisi ihmisessä, ja kun se selvisi kaikille, oli jo liian myöhäistä.”
Otettakoon opiksi. Vaan osaako ihminen ottaa opiksi? Ei siltä vaikuta. Vaan se ei ole romaanin ainoa ajatusanti, sillä Colling Nielsenin dystopiaan kuuluu myös rikkaiden keplottelu geeniteknologian turvin. Kertoja kertoo tämän ajan tapahtumia kaukaa tulevaisuudesta, sillä hän on 475-vuotias. Viriilin miehen jorinaa kuuntelee hänen etuoikeutettu, 350-vuotias koiransa. Asetelmaan mahtuu hauskaa ja hirveää.
Eli käsissä ei ole ihan perusproosaa. Hetkittäin talousteorialta kuulostavat osat ehkä vähän laahaavat, mutta muuten Tanskan sisällissota 2018 – 24 on etenkin kerronnallisesti vaihteleva, leikittelevä ja välkky. Se on kaihtelematon inhimillisen ja epäinhimillisen kirjon kuvauksessa, ja naurunaiheet ovat irvokkaita ja sysimustia.
Silmiini pistää rakenne, jossa kaikkea muuta kuin kiva kertoja ripottelee perusjuonesta irrallisia sisätarinoita. Ne ovat kuin moderneja Decamerone-versioita, juttuja, joita ajankuluksi kehitellään, tavallisen ja tylsän taittajia. Niissä ei kaihdeta väkivaltaa, pornoa, perversioita eikä makaaberiutta, eikä liioittelua katsota haitaksi. Ihan tulee Ossi Nyman mieleen, jonka Patriarkaatti tämän tanskalaisromaanin tapaan ammentaa tavalliseksi populaariaineistoksi asettuneista porno- ja väkivaltafantasioista – ja lisää niihin oman vaihteensa. Mitä me kestämme ottaa vastaan, mitä se meistä tekee, mihin asti tarinoita voi viedä – ja mitä sitten?
Mainitsin, että Colling Nielsenin romaani on välkky. Se pistää lukijan katsomaan nykyistä ja tulevaa yhteiskuntaa silmiin ja peilaamaan itseään ihmistä. Näky ei ole siivo eikä korea, mutta katsetta ei voi väistää. Ja tällaisena mielikuvituksellinen, pohdintoihin pakottava, vinksahtaneesti viihdyttävä fiktio minulle näyttäytyy, oivaltavasti:
”Totuus on olemassa, sitä ei voi kuvata selvästi ja yksiselitteisesti.”
– –
Kaspar Colling Nielsen
Tanskan sisällissota 2018 – 24
suomentanut Katriina Huttunen
Aula & Co 2019
romaani
209 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Muita lukijoita esimerkiksi Anun ihmeelliset matkat, Kirjaluotsi ja Mitä tapahtuu todella.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Odottaa tuolla hyllyssä, tulee lukuun ensi vuoden alussa. – Mukavaa loppuvuotta sinulle Tuija!
Anneli, kiitos samoin sinulle!
Tämä kirja on vänkä, ja varmasti on taas tulossa kiinnostava uusi kirjavuosi!
Tämä oli aikamoinen! Minä silloin kirjamessuilla istuin kustantajan tilaisuudessa Colling Nielsenin vieressä ja jotenkin hän sai minut hurmattua tarttumaan kirjaan jo samana iltana. Jos olisin lukenut kirjan ennen tilaisuutta, en varmaan olisi uskaltanut istua vieressä 😉
Haa! Minä istuin toisella puolella! Samat fiilikset. On se hurja!