Aihearkisto: Lifestyle

Satu Rämö: Talo maailma reunalla

Satu Rämön kirja Talo maailman reunalla (WSOY 2021) on ollut heinäkuussa pääkaupunkiseudun kirjastoissa varatuimpien tietokirjojen joukossa. Eli lukijoita kiinnostaa mukava jutustelukirja, joissa yhdistyvät kirjoittajan henkilökohtaisen elämän tapahtumat, tiedot ja kokemukset meille eksoottisesta asuinseudusta sekä matkustelu.

Koronasulun matkanälkään jutut Islannista tuntuvat houkuttelevilta. Itse fiilistelen muistoja Reykjavikista lähiympäristöineen, jonne reissaamisesta ei ole kuin kaksi vuotta – silti matkailuni tuntuu olevan kuin toisesta elämästä. Pohjustin muuten silloin kohdetuntemustani lukemalla Rämön kirjan Islantilainen voittaa aina.

Koin Islanti-matkallani kesäisen hienot maisemat turisteille tarjotusta Kultaisesta kierroksesta. Nyt vaikuttaa väkevästi siltä, että ne kalpenevat Islannin Länsivuonon alueeseen verrattuna. Rämö kuvailee uutuuskirjassaan Länsivuonon karunkomeaa ympäristöä ja vuodenaikojen vaihtelun elämyksiä.

Jos sää puhuttaa täällä Suomessa, se määrittelee paljon myös Islannissa. Kirjan suosikkijuttujani ovat kuvaukset lumimyrskyn peittämästä talosta ja matkasta saarelle, jossa tuuli ja sade piiskasivat olan takaa. Ja kaikella rakkaudella:

”Islannissa on sellainen sanonta, että jos et tykkää ilmasta, odota viisi minuuttia. Minulla on sanontaan pieni henkilökohtainen lisäys. Jos et tykkää ilmasta, odota viisi minuuttia, niin se on entistä hirveämpi.”

Kirjan punainen lanka on Rämön muutto Länsivuonon pieneen kylään, josta perhe ostaa oman talon. Kiinnostavia ovat jutut islantilaisesta mentaliteetista ja toimintatavoista. Mieleeni jäävät kohdat juorujen lennokkuudesta sekä pienen maan edusta ja haitasta tuntea aina joku yhteinen tuttu. Ja kiehtovia ovat menninkäistarinat, joista ei ota selvää, uskovatko islantilaiset niitä tosissaan.

Hienosti Rämö päättää kirjan pohdintaan elämänmuutoksesta, jossa asuinpaikan vaihto on muutos vaatimattomimmasta päästä, kun sitä vertaa monen muun traagisiin elämäntapahtumiin. Mutta silti Rämön perhetapahtumat ja päätökset kiinnostavat monia – ja herättävät ihastusta: joku se uskaltaa ja osaa brändätä elämäntapansa.

Luin Rämön kirjaa sykäyksittäin pitkin kesää. Lukutyyli sopii kirjaan, sillä sen luvut ovat itsenäisiä juttuja, joiden väliin voi hyvin jättää lukutaukoja. Tyylissä tunnistan journalistista tempoa, ja kerronta sujuu sutjakkaasti. Ehkä kirjaan on siirtynyt Rämön blogin tyyliä. Siispä sain mukavan välipalakirjakokemuksen.

Satu Rämö

Talo maailman reunalla. Vuosi Islannin maaseudulla

WSOY 2021

tieto-, matka- ja lifestyle-kirja

179 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Muita kirjasta bloganneita mm. Hemuli ja Kirjakaapin kummitus.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Lifestyle, Matkakirja

Kesäni 2021 kulttuurikohteita

Koronarajoitteisen kevään perään myös kesä eteni varovaisesti. En ole suurissa joukoissa samoillut, pikemmin yksin metsässä tai turvavälein muutamassa näyttelyssä. Tässä poimintoja kokemistani kulttuurikohteista.

Tampereella Vapriikin hienon koskiympäristön lisäksi nautin itse museon Ritarit-näyttelystä. Ajattelin etukäteen, että sielläpä haarniskat kolisevat tyhjyyttään, ja totisesti haarniskoja näin, mutta taidokkaasti koottu ja ripustettu näyttely saikin ihastumaan käsityöosaamiseen. Ja tietysti myös historiakatsaukseen.

Kannattaa käydä myös Tampereen taidemuseossa (vuoden nuori taiteilija Joel Slotte) ja Sara Hildenin museossa (Kari Vehosalo). Silloin voi ihmetellä kahden taidemaalarin pikkutarkkaa sivellinjälkeä. Lisäksi kummankin teoksissa on sellaista nyrjähtäneisyyttä, etteivät teokset pikavilkaisulla avaudu. 

Tampereen lähiseutujen maanteiden varrella voi katsella kumpuilevia metsämaisemia sekä matkalla Sastamalaan että vastakkaiseen suuntaan Mänttään. Kohteita niillä seuduin riittää useaan reissuun.

Sastamalassa on pieni ja sympaattinen kirjallisuusmuseo, ja sitä ennen voi tehdä lisälenkin Laukon kartanoon. Kartanolla kehotan pistäytymään lounasaikaan. Ainakin minä nautin herkullisista noutopöytäsalaateista ennen kuin tutustuin kartanon taidenäyttelyihin. (Ja myönnän: maistoin laukonpeuraa.) Ihastuin pariin Eeva Peuran maalaukseen, mutta päähuomion vei Heikki Marilan juhlanäyttely. Marilan töiden paksut maalikerrokset rouhentavat maalauspintaa, ja silloin variaatiot perinteisistä asetelmista tuottavat ihan omalaisen vaikutelman. Muutakin kiinnostavaa kartanon näyttelyistä ja maisemista löytyy.

Mäntässä keskityin vain Gösta-museoon. Sinne on sankoin joukoin valunut porukkaa Banksy-näyttelyyn, joten kannattaa buukata liput etukäteen. En ihmettele suosiota, sillä Banksyn työt ovat helposti lähestyttäviä, siis salaperäinen graffiti-iskijä osaa hommansa. Kalliomaalausten perintö vaikuttaa jossain mantelitumaakkeessa, sillä simppelit kuvat kolahtavat. Pidän yksinkertaisista vaikutuskeinoista, joita Banksy käyttää: sanoma on selvä, mielipide välittyy. Ja vielä: Banksy-tila on hienosti rakennettu. (Haaveilen, että taiteilija pistäytyy inkognito Mäntässä ja vetäisee kesäillan hämärtyessä Göstan seinään statementtinsa.)

Yllätin itseni vaikuttumalla Göstan muista näyttelyistä. Totean senkin, että ne sopivat totisesti Banksyn kylkeen, sillä sekä Jani Leinosen tilateos Totuus – The Truth että Santeri Tuorin Posing time -valokuva- ja videoteokset eivät hiivistele sanomaansa. Hienoja! Minä, joka yleensä kyllästyn videoteoksiin parissa sekunnissa, olisin voinut tuijotella Tuorin töitä loputtomiin. Suosittelen myös Göstan perusnäyttelyä: mainio kokonaiskatsaus vanhaan taiteeseen.

Kannattaa kääntyä Mäntän maantieltä ja jaloitella Juupajoen Rotkossa. Parin kilometrin metsälenkki virkistää, ja niin tekevät myös reitin varren peikkomaiset yllätykset. Kenkien ystävät eivät voi ohittaa rotkon reunan kenkämuseota, joka on viehättävän kotikutoinen.

En ole ainoa, joka on Tampereen ja Helsingin välissä poikennut Hattulassa. Pyhän Ristin kirkossa olen tänä(kin) kesänä käynyt kahdesti. Toisella kerralla vein sinne hollantilaiset vieraat (kyllä, koronatestaukset ja karanteenit on hoidettu tunnollisesti) ihmettelemään pohjoista kirkkotaidetta. Mutta kesän ensimmäinen vierailukerta oli spesiaali: Anneli Kanto ja vakio-opas Vilppu Vuori esittelivät kirkkoa yhdessä. Tuplaturinat valottivat katolista kuvastoa ja Kannon Rottien pyhimys –romaania inspiroinutta ympäristöä.

Hämeenlinnassa voipi viivähtää myös linnassa. Jykevä monumentti esiintyy sekin Kannon romaanissa. Linnassa on myös Nick Ervinckin modernia 3D-tulostustaidetta.

Helsingissä pakenin ylikuumentunutta keliä Kansallismuseon viileyteen. Sain rauhoittavan elämyksen: museossa seikkaili vain muutama muu. Uusittu näyttely Toista maata on teemoitettu kiinnostavasti, interaktiivisuutta on lisätty ja oheisteksteissä kuuluu moderni klangi. Pidin kovasti näkemästäni myös Esihistoria-näyttelyssä (vain esineistön löytöpaikkojen soisin olevan tarkasti informoitu). Lisäksi: yllätin itseni nielemässä kyyneleitä iho kananlihalla pienessä tilassa, johon on tiivistetty suomalaisten sotakokemukset toisessa maailmansodassa.

Tutustuin Helsingissä myös Päivälehden museon näyttelyyn Uuden ja salaperäisen edessä – kirjailijat ja esoteria modernisoituvassa Suomessa. Siellä saa lukea 1900-luvun vaihteen kulttuuripiirien tiedon tuonpuoleisista kokemuksista. Ja kyllä, kesän kassamagneetti eli Repin-näyttely on vielä katsastamatta. Ja tämäkin: kesäloma loppuu justiinsa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kulttuurimatkailu, Lifestyle, Taide