Aihearkisto: Matkakirja

Satu Rämö: Talo maailma reunalla

Satu Rämön kirja Talo maailman reunalla (WSOY 2021) on ollut heinäkuussa pääkaupunkiseudun kirjastoissa varatuimpien tietokirjojen joukossa. Eli lukijoita kiinnostaa mukava jutustelukirja, joissa yhdistyvät kirjoittajan henkilökohtaisen elämän tapahtumat, tiedot ja kokemukset meille eksoottisesta asuinseudusta sekä matkustelu.

Koronasulun matkanälkään jutut Islannista tuntuvat houkuttelevilta. Itse fiilistelen muistoja Reykjavikista lähiympäristöineen, jonne reissaamisesta ei ole kuin kaksi vuotta – silti matkailuni tuntuu olevan kuin toisesta elämästä. Pohjustin muuten silloin kohdetuntemustani lukemalla Rämön kirjan Islantilainen voittaa aina.

Koin Islanti-matkallani kesäisen hienot maisemat turisteille tarjotusta Kultaisesta kierroksesta. Nyt vaikuttaa väkevästi siltä, että ne kalpenevat Islannin Länsivuonon alueeseen verrattuna. Rämö kuvailee uutuuskirjassaan Länsivuonon karunkomeaa ympäristöä ja vuodenaikojen vaihtelun elämyksiä.

Jos sää puhuttaa täällä Suomessa, se määrittelee paljon myös Islannissa. Kirjan suosikkijuttujani ovat kuvaukset lumimyrskyn peittämästä talosta ja matkasta saarelle, jossa tuuli ja sade piiskasivat olan takaa. Ja kaikella rakkaudella:

”Islannissa on sellainen sanonta, että jos et tykkää ilmasta, odota viisi minuuttia. Minulla on sanontaan pieni henkilökohtainen lisäys. Jos et tykkää ilmasta, odota viisi minuuttia, niin se on entistä hirveämpi.”

Kirjan punainen lanka on Rämön muutto Länsivuonon pieneen kylään, josta perhe ostaa oman talon. Kiinnostavia ovat jutut islantilaisesta mentaliteetista ja toimintatavoista. Mieleeni jäävät kohdat juorujen lennokkuudesta sekä pienen maan edusta ja haitasta tuntea aina joku yhteinen tuttu. Ja kiehtovia ovat menninkäistarinat, joista ei ota selvää, uskovatko islantilaiset niitä tosissaan.

Hienosti Rämö päättää kirjan pohdintaan elämänmuutoksesta, jossa asuinpaikan vaihto on muutos vaatimattomimmasta päästä, kun sitä vertaa monen muun traagisiin elämäntapahtumiin. Mutta silti Rämön perhetapahtumat ja päätökset kiinnostavat monia – ja herättävät ihastusta: joku se uskaltaa ja osaa brändätä elämäntapansa.

Luin Rämön kirjaa sykäyksittäin pitkin kesää. Lukutyyli sopii kirjaan, sillä sen luvut ovat itsenäisiä juttuja, joiden väliin voi hyvin jättää lukutaukoja. Tyylissä tunnistan journalistista tempoa, ja kerronta sujuu sutjakkaasti. Ehkä kirjaan on siirtynyt Rämön blogin tyyliä. Siispä sain mukavan välipalakirjakokemuksen.

Satu Rämö

Talo maailman reunalla. Vuosi Islannin maaseudulla

WSOY 2021

tieto-, matka- ja lifestyle-kirja

179 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Muita kirjasta bloganneita mm. Hemuli ja Kirjakaapin kummitus.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Lifestyle, Matkakirja

Aino Huilaja: Pakumatkalla

Kanokirjallisuuden lomassa muunlainen kirjallisuus tuo vaihtelua. Sellaista tarjoaa joutuisasti etenevä Aino Huilajan irtiottokirja Pakumatkalla (Otava 2021). Huilaja kertoo pakettiautoon muuttamisesta ja autoreissaamisesta Euroopaassa.

Lähtökohtana korostuu kirjoittajan pasiloituminen eli työlästyminen toisteisiin rutiineihin. Hän on myös leipääntynyt uutisstudiotyöhön. Huilaja huomaa tarvitsevansa reippaan muutoksen elämäänsä ja se mahdollistuu, kun media-alalla työskentelevä mies innostuu myös pakumatkaideasta. Reissuun lähtee lisäksi pariskunnan koira.

Huilaja selostaa liukkaalla tyylillä ja lähestyttävästi matkasattumuksia ja sattumanvaraisia kohtaamisia, ehkä kaikkein vähimmälle jäävät elämäntapamuutoksen parisuhdevaikutukset. Lähestymistapa on silti avoin muttei kiusaantumista herättävän intiimi. Ilmeisesti henkilökohtaisuuden raja on sama kuin kirjoittajan some-päivityksissä.

Aika paljon kirjoittaja käsittelee ulkonäköä (yllättää, mutta johtunee tv-työtaustasta), media-alaa, skuuppijournalismia ja some-uutisointia. Minullekin on Huilajan reissu tuttu iltapäivälehdistön otsikoista, juuri sellaisista, jotka sisältöineen perustuvat vain ja ainoastaan ex-uutisankkuri-teeveestätutun omiin sometuksiin. Journalismin taso vaivaa Pakumatkalla-kirjoittajaa, jonka kirjassa on vetävä journalistinen ote.

”Mutta jo ennen podcastimme julkaisua ensimmäiset otsikot ilmestyivät lehtiin, eikä kukaan kysynyt minulta tapahtuneesta tarkemmin. Ei kyseenalaistanut eikä halunnut kuulla lisää. Kunnes tänä aamuna puhelimeni soi. siellä oli tuttu toimittaja, joka ihmetteli, miten rotkoon putoaminen oli ylipäätään mahdollista.

Kiva kun soitit, sanoin hänelle. Olenkin vähän ihmetellyt, miksi julkaisette asioita pelkkien somepäivityksien perusteella.”

Mietin aikalalla sitä, että Huilaja on etuoikeutettu irtiottaja, sillä hänellä on irtisanouduttuaankin mahdollisuudet oman alan tienesteihin, koska hänellä on tiiviit kontaktit mediataloihin ja tilaisuuksia tehdä friinä juttuja reissultaan. Esimerkiksi tavistyöläinen, jolla on pitkäaikaistyötön siippa, ei voi luottaa pussinpohjaa paikkaaviin (media)keikkatöihin.

Huilajan porukan reissu ei mennyt strömsöläisittäin koska korona. Pandemia osui matka- ja kirjaprojektiin yhtä odottamattomasti kuin meihin kaikkiin. Se toisaalta toi Pakumatkalla-kirjan loppuun jännitysmomentin, sillä rajat alkoivat Keski-Euroopassa sulkeutua, kun matkaajat kiirehtivät kotimaahan, josta löytyi uusi pakukohde, Lappi. Vilkaisin kirjaa luettuani Huilajan Insta-päivityksiä Lapin erämaasta, ja oletan, että uudesta etäilyvaiheesta voi syntyä myös kirjapäivitys.

Aino Huilaja

Pakumatkalla

Otava 2021

asiaproosaa, matkakirja

131 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Muissa blogeissa mm. Anun ihmeelliset matkat, Kirjakaapin kummitus, Nannan kirjakimara ja Kirjat kertovat.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Matkakirja