Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

Monika Fagerholm on usein kuvannut nuorten maailmaa, kaoottisen sykkivää. Lisäksi tyypilliseen Fagerholm-romaanimaailmaan kuuluu rikos. Ei niin, että kyse olisi rikosromaanista vaan ihmisistä rikkonaisina ennen ja jälkeen rikoksen. Niin tälläkin kertaa: Kuka tappoi bambin? (Teos 2019).

”COME ON, Gusten. Pystyt sinä parempaankin.
   Mutta ei. Hän ei pystynyt parempaan. Ei pysty.
   Kertomaan tätä ’tarinaa’.
   Se meni koko ajan rikki kun hän yritti. Palasiksi, lappusiksi. Irti revityksi.
   Niin palasiksi että teki kipeää.
   Tekee kipeää.
   Mutta totuus… totuus… kertomuksen muodossa.
   Tosikertomus vaatii jonkinlaista kittiä joka pitää kaiken koossa – sen haurauden, kaikki palaset –
   Palasina palasina palasina”

Valitsemani sitaatti kiteyttää paljon Fagerholmin kerronnasta: rikkonaisuus tallentaa todellisuutta kertojien mielikuvia seuraten. Ja mehän tiedämme, etteivät ajatukset etene siivossa, järjestäytyneessä jonossa vaan pomppien, kertautuen, hajoten. On tapahtumillakin romaanissa merkitystä mutta merkityksellisintä on kerronta. Olen aiemmin kuvannut Fagerholmin kerrontaa sydämensykkeen kaltaiseksi, mutta oikeammin siinä humisee koko verenkierto: teksti pumppaa sisältöä toisteisesti levittäen tarinan happea haaroittuvaan kokonaisuuteen.

Fagerholmin kerronta todennäköisesti jakaa lukijoita ihastelijoihin ja rasittuviin. Minä olen omaperäisestä tyylistä pitänyt, ja pidän nytkin, vaikka Bambi-kirjaa lukiessani tunnistan paikoitellen kerronnan veritulpan vaaran, eli toistot ovat jumiuttaa lukemistani.

Kerronnan nykyhetkessä keskeiset henkilöt ovat alle kolmekymppisiä nuoria aikuisia. Eniten tilaa saa Gusten, joka osallistui lukiolaisena joukkoraiskaukseen ja ilmiantoi ”nulikoiden” porukan ymmärtämättä pikkupaikkakunnan parempien piirien jälkiensiivouspelisääntöjä. Raiskatun asia jää ikään kuin alaviitteeksi, silti ratkaisevasti kaikkeen vaikuttavaksi. Gustenille teko on peruuttamaton, eikä hän ole ainoa, mutta se ilmenee asianosaisissa eri tavoin. Jokainen elää pimeäänsä ja jää omaan varjoonsa.

Romaanin ydinjoukkoon kuuluu kaksi nuorta naista, ystävystä, joiden kanssa Gusten on seurustellut ja joista hän ei pääse irti. Kiinnostavaa on, miten naisten ystävyyttä kuvataan antaumuksesta inhotukseen. Samankaltainen naisten välinen ystävyysviipperä kuvataan Gustenin äidin ja Gustenin jäätävän ystävän Nathanin äidin välillä. Eikä tässä kaikki, romaanissa on runsaasti aineksia pohtia perhe-, ystävyys- ja yhteisösuhteita.

Kihelmöivästi kirja kuvaa lasten/nuorten ja aikuisten kohtaamattomuutta, miesten ja vaimojen vilpillisyyttä ja etäisyyttä, ulkoisesti menestyvien perheiden hajaannusta. Mukana väreilee yhteiskunnassa vaikuttava häiritsevä epätasa-arvo. Fagerholm saa aikaan erityisen vieraantumisen tunnelman, vaikka teksti vyöryttää henkilöiden ajatuksia. Yhteiskunnan rakenteissa kuten kerronnan rakenteissa on asioita, jotka rikkovat. Se pistää aiheellisesti miettimään, mistä voimme löytää liimaa.

– –

Monika Fagerholm
Kuka tappoi bambin? Romaani
suomentanut Laura Jänisniemi
Teos 2019
222 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Muita lukijoita: Kirjasta kirjaan.