Jo Nesbø: Veitsi

Särmikäs mestaripoliisi Harry Hole hukuttaa murheitaan ryyppäämällä, ja lisää syitä unohduksen etsintään syntyy uusimmassa Jo Nesbøn Hole-dekkarissa Veitsi (Johnny Kniga 2019).

Juonta en lähde availemaan, sen verran siitä paljastan, että pääosassa on julma murha, joka sivaltaa Holea. Alkaa kostonhimoinen arkkivihollisen metsästäminen pois naisia rääkkäämästä, mikä ei käy helposti – mikään ei ole helppoa veitsenterällä elävän Holen seurassa. Lisäksi romaanin henkilöihin vaikuttavat kokemukset Afganistanissa.

”Kaja pudisti päätään määrätietoisesti. ’Olen saanut siitä osani, joten tiedän mitä suru on, Harry. Ja sinä muistutat turhankin paljon sotilaita, joiden näin lähtevän Afganistanista voimakkaiden PTSD-oireiden takia. Osa heistä jäi invalideiksi, osa tappoi itsensä. Mutta arvaa mitä? Pahimpia olivat ne, jotka tulivat takaisin. Jotka onnistuivat välttämään psykologien tutkat ja palaamaan laukaisemattomina pommeina, vaarallisina sekä itselleen että kanssasotilailleen.’ ”

Ja kyllä: Nesbø on velho punomaan juonia sekä hahmottelemaan henkilöiden liitos- ja repeämäkohtia. Olen edelleen sitä mieltä, että hän on yksi liukkaimmista dekkarikertojista. Mutta.

Minä olen ilmeinen ongelma, ei Veitsi. Tunnen muuttuneeni dekkarilukijana. En oikein enää kestä sarjarikollisten tekojen kuvailuja tai veritekojen yksityiskohtia. Yhä allergisempi olen myös sille, että tihutyöt liitetään päähenkilöpoliisiin.

Sitten vielä Hole-hypestä. Kyllä minuunkin ryvettynyt äijänkörmy hitusen vetoaa kaikessa rähjäromanttisuudessaan. Ja onhan hän ylivoimainen: vaistonvaraisen taitavasti rikoksia ratkaiseva, törttöilyineen arvaamaton ja silti liikuttava: kaikesta huolimatta enkelimäistä Raakeliaan epätoivoisesti rakastava ja poikapuoltaan puolustava. Mutta. Rajansa kaikella. Miksi kaikki romaanin naiset ovat Harryn lumoissa, hamuavat häntä lakanoitaan hikistämään? Överiksi menee. Ja yli ymmärryksen käy myös kirja loppupuolen vetinen selviytymisseikkailu.

Lopuksi on kuitenkin todettava, että kyllä Veitsi väkisinkin uppoaa, kun sen ottaa juoniviihteenä. Näppärästi käy johdattelu henkilöstä toiseen arvailemaan tappajan henkilöllisyyttä, ja ratkaisu yllättää. Ihailen romaanin lopetusta, se on ammattimiehen työtä. Se jättää auki kaikki mahdollisuudet jatkolle.

– –

Jo Nesbø
Veitsi
suomentanut Outi Menna
Johnny Kniga 2019
dekkari
405 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Muita Nesbø-juttujani: tässä.