Riitta Jalonen: Tanssikaa!

  ”’Tanssikaa! Tanssi auttaa!’ äiti huusi.
    Nousin ylös ja hoipuin välieteiseen.
    Kruunu heilahti, kun menin sen alle makaamaan. Lasisia paloja tipahteli päähäni. Olin prinsessa, en kuningatar. Äidin paikalle en tahtonut, koska silloin kahden ihmisen olisi pitänyt mahtua yhden sisään ja minun sisälläni oli jo valmiiksi vaikka kuinka monta ihmistä.”

Minäkertojan lapsuudenkodin tanssiaisissa äiti on kuningatar, joka järjestää viihdykettä sodan särkemille tuttaville. Kristallikruunu kimmeltää ja tanssimusiikin sanat kalskahtavat kohtalokkaina. Pienen tytön pään pistää pyörälle äidin ja olohuoneen tanssiaisten lisäksi äidin perhehistoria: pitkä liuta E-kirjaimella alkavia (E kuin elämä) enoja, jotka ovat sanakarivainajia tai muuten sotasyistä hautoihin kuopattuja.

Riita Jalosen romaani Tanssikaa! (Tammi 2019) kietoo kertojan mielleyhtymiin. Siihen kuuluu nykyisyys äidin kodin tyhjentäjänä ja menneisyys, joka ei ole vain hänen omansa. Kertoja toteaa esimerkiksi: ”Tunsin itseni kuolleita kerääväksi astiaksi.” Minulle romaani kertoo talvi- ja jatkosodan psyykkisistä jälkijäristyksistä, jotka siirtyvät seuraavaan polveen. Lisäksi se on kuvaus herkästä tytöstä ja sittemmin naisesta, jonka mielikuvitus värittää arkiset havainnot. Niissä hämärtyvät ajan, toden, kuvitellun ja oman itsen rajat.

”Pää on valtava mylly.
Kaikki on tallessa, ihmiset, ajatukset ja tunteet, ja kullakin on oma sekava ratansa.”

Tanssikaa!-romaanille on ominaista tietynlainen hämäryys, joka välittyy kertojan tavasta kokea ympäröivä maailma ja oma elämänsä. Isän mielestä tytön elämäntehtävä taitaa olla itsestään selvän ottaminen.

20190824_180319_resize_56.jpg

Kertojalle on paljolti todellista vain äidin kautta suodatettu. Siitä väkevä muistutus on äidin muotokuva, jonka merkitys toistuu eri vaiheissa tarinaa. Enojen muisto lisää sakeutta – muistot, jotka eivät ole aina kertojan omia tai todellisia. Kirjassa on hienoja kohtia, joissa kertoja kokee hetkiä lapsena tai aikuisena vainajien seurana. Jonkinlainen arkeen maaduttaja on veljentapainen, kertojan kotiin sijoitettu sotaorpo Viljami ja ”jalat maassa” -ystävä Tuula.

Romaani alkaa sukuluettelolla ja lauseella: ”Olen elänyt kuolleitten suvussa, mutta tämä kirja on romaani.” Ja onpa romaani! Se pakottaa hidastamaan ja on siinä mielessä vaikea, että lauseisiin täytyy seisahtua ja peruuttaa. En koe vaikeaksi sitä, että aikatasot sekoittuvat, enkä pidä kieltäkään vaikeana. Tarkoitan tätä: tekstin ajatustiheys pysäyttää. Kirjan kieli sisältää helminauhana taidokkaasti hiottuja virkkeiden korukiviä. Niitä jää mielikseen hiljakseen hipelöimään.

Tiheä, tiheä Tanssikaa!. Kirja vaivuttaa minut epätodelliseen tunnelmaan, joka jää vaikuttamaan. Siinä lipuu filmikuvina kirjatilanteita, osa 1950-60-lukujen haalistunein värikuvasävyin, osa melankolisen mustavalkoisina. Ne sisältävät tunnekirjon, jolle raivaan aikaa ja tilaa. Nyt jään pureksimaan epilogia:

”Emme me vanhene silmissä vaan sydämessä, mutta onneksi tunteista puhtaita meistä ei koskaan tule.”

– –

Riitta Jalonen
Tanssikaa!
Tammi 2019
romaani
205 sivua.
Ostin kirjan.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

6 responses to “Riitta Jalonen: Tanssikaa!

  1. Tuija, miten upea, koskettava arvostelu Tannssikaa! -kirjasta♥♥

    • Leena, kiitos sinulle!

      Kirkkaus-romaani kertoo uusseelantilaiskirjailijan erityisherkkyydestä, nyt vuorossa on kotimainen erityisherkkä tyttö ja nainen. Jalonen välittää mielensisäisiä taidokkaasti – ja jos saan lukukokemukseni sitä hitusenkin välitettyä, iloitsen!

  2. Ritva Suhonen

    Sanot : Tiheä, tiheä Tanssikaa! Niin on ja hyvin vaativaa luettavaa.
    Romaanissa on kerroksia kuin sipulissa, samoin kuin kirjan kertojassakin: ”Olen aina vain palanen äidin kerroksisesta sipulista. Olen ajat sitten kadottanut elämästäni aikamuodot samalla lailla kuin äiti.”
    Tämä on totta myös kirjan kerrontatavassa, yhteen virkkeeseen mahtuu paljon merkityksiä ja aikatasot lomittuvat toisiinsa. Kieli on runoa, kuten Riitta Jalosen kirjoissa yleensäkin.
    Samoin kuin sinä, minäkin keräsin sitaatteja, joissa tunnen olevan elämänviisauksia, joita haluan jäsentää rauhassa. ”—toinen voi antaa parsinneulan ja langan ja pujottaa langan neulansilmään, mutta ensimmäinen pisto on tehtävä itse.” Kuulostaa viisaalta ja heti tekee mieli miettiä, mitä se voisi tarkoittaa omassa elämässäni.
    Minun on luettava kirja toistamiseen. En ole löytänyt kaikkea, mitä sillä on annettavanaan. Ydinajatuksena pidän kertojan isän sanoja: ”—vanha ja mennyt nojaa meihin samalla lailla kuin uusi ja tuleva. Mitään muuta ihmisellä ei ole.”

  3. Kommenttisi viimeinen sitaatti vaikuttaa ytimeltä ja myös tiivistää romaanin kerrontatapaa. Tanssikaa! on ehdottomasti usean lukukerran romaani. Kiitos kommentistasi, Ritva!

  4. Paluuviite: Turun kirjamessut 2019: etkot | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  5. Paluuviite: Finlandia-aineksia 2019 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s