Ian McEwanin proosassa on vain sitä jotain. Ei kikkailevia kommervenkkejä vaan kaunokirjallista luottokerrontaa – ja joka romaani erilainen. Valttina on henkilökuvaus, siis romaanitaiteen kyky saada paperille painetut henkilöt elämään.
Uusin suomennos Opetukset (Otava 2022) kertoo Rolandin lapsuudesta rapiat 70-vuotiaaksi. Roland syntyi toisen maailmansodan jälkeen perheeseen, jossa armeijan palveluksessa työskentelevän isän vuoksi eletiin eri maissa. Äiti kutistui isän vallan alla naiseksi, jolla oli menneisyys ja sieltä lapsia. Perhe palasi Englantiin, Rolandin sisäoppilaitosvuodet alkoivat ja tapahtui keskeisin käänne. Siitä seurasi:
”Miten helppoa olikaan vain ajautua eteenpäin elämässä tekemättä varsinaisia valintoja, reagoida vain eteen tuleviin tapahtumiin. Hän ei ollut koskaan tehnyt ainuttakaan tärkeää päätöstä – paitsi sen, että jätti koulun kesken. Tai ei oikeastaan, sillä sekin oli reaktiota.”
Ennen kaikkea Roland huolehtii pojastaan, jonka äiti häipyi ennakoimattomasti toteuttamaan itseään kirjailijana. Yhden elämän läpivalaisu kiehtoo, mutta romaani ei ole vain Rolandista, vaan se kuvaa samalla sukupolvea, joka on kokenut yhteiskunnalliset muutokset 1950-luvulta korona-aikaan. Suurpoliittiset asiat heijastuvat tavalla tai toisella rolandeihin ja muihin – sekin käy romaanissa selväksi.
•
Kolmihenkinen kirjapiirini pureskeli Ian McEwanin kerrontaa. Olimme kovin yksimielisiä: ylistimme tarinankerrontaa. Johanna kiinnitti huomiota, miten sujuvasti romaanissa rikottiin kronologiaa. Tarua miellytti se, miten ennakoimattomasti elämä eteni, ja toisaalta suretti se, miten vääjäämätön elämänkulku on.
Keskustelumme oli vilkasta, ja kukin nosti henkilöistä, juonesta ja kerronnasta lukuisia kiinnostavia kohtia. Myötäelimme tapahtumissa ja nauroimmekin, etenkin pähkähullu uurnansirottelukohta nousi tragikoomiseksi.
Olimme myös siitä samaa mieltä, että ehkä yli 600-sivuisesta kirjasta jotain olisi voinut karsia, mutta toisaalta toistoineen ja pikkutarkkuuksineen kokonaisuudesta kehkeytyy täyteläistä kerrontaa eri ikävaiheisiin vaikuttavista asioista. Ja vaikka kuvaus on yksityiskohtaista, joukkoon jää aukkoja ja arvoituksia, asioita, joita kirjan henkilöt eivät kerro lähimmilleenkään – mutta joitain niistä lukija saa tietää.
•
Juttelimme myös kirjailijan omakohtaisuuksista. Olimme googletelleet ja selvittäneet, että McEwanin lapsuudessa ja joissain elämänvaiheissa on yhtäläisyyksiä romaanihenkilöön. Johanna keksi mielenkiintoisen teorian: jospa romaani on McEwanin kuvitelma, mitä hänelle olisi tapahtunut, jos häntä olisi käytetty nuorena hyväksi, jos hänen lahjakkuutensa olisi valunut haahuiluun?
Aina joutuu harkitsemaan kirjajutuissa, mitä juonesta voi paljastaa. Opetukset kietoutuu niin tiukasti nuoren pojan seksuaaliseen hyväksikäyttöön, ettei sitä juoniainesta voi ohittaa. Romaani kuvaa kiihkoilematta sitä, miten hyväksikäytetyn mieli sekoittuu eikä voi erottaa, mikä asia on vaikuttanut mihinkin. Harvinaisen monisyisesti se kuvaa pitkäaikaisvaikutuksia ja sitä, miten eri tunteet sotkeutuvat.
”Tällaisina harvinaisina hetkinä Roland pystyi näkemään kaiken alkupisteen kuin kirkas valonsäde olisi kohdistunut siihen, mikä vaivasi häntä ja kaikkia jotka joutuivat läheisiin tekemisiin hänen kanssaan.”
•
Entä nämä opetukset? Miten olisi kliseinen elämä opettaa? Romaanin päähenkilömiehen elämä virtaa eteenpäin. Tavallista elämää, vaikka sitä sävyttää kaksi äärikokemusta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja tinkimättömän ex-vaimon jyrkkä päätös kieltäytyä kontaktista poikansa ja ja ex-miehensä kanssa.
”Kun Roland luki merkintöjään vuoden 1986 jälkeiseltä ajalta, hän ei oppinut mitään uutta omasta elämästään. Ei ollut mitään selkeitä yleislinjoja tai pohjavirtauksia joita hän ei olisi tunnistanut jo tuolloin. Löytyi vain muhkea märä yksityiskohtia ja tapahtumia, keskusteluja, jopa ihmisiä joita hän ei enää muistanut. Niiden jaksojen kohdalla tuntui melkein kuin olisi lukenut kertomusta jonkun muun menneisyydestä.”
Lisäksi päähenkilö Roland tietää:
”Roland ymmärsi kyllä. Oli sääli pilata hyvä tarina muuttamalla se opetukseksi.”
Niin tietää McEwankin, eikä opeta vaan antaa nauttia tarinasta, ihmiselämän arvaamattomuudesta.
•
Ian McEwan: Opetukset, suomentanut Juhani Lindholm, Otava 2022, 650 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Tämä isojen muutosten vaikutus yksilöön kiinnostaa, mutta tuo pikkutarkkuus kyllä pelottaa. Usein tylsistyn sellaisesta. Saa nähdä, tuleeko kokeiltua koskaan.
Anki, kyllä kannattaa, on niin elämänkaltaista ja kerronnallisesti elävää.
Paluuviite: Blogiastania 2022 – kirjasomen ja omat valinnat | Tuijata. Kulttuuripohdintoja