Päivittäinen arkisto: 20 tammikuun, 2023

Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona

Haruki Murakamilla taito nyrjähdyttää tavallisuutta vinksalleen herättää kiinnostukseni. Olen viettänyt hienoja kirjallisuushetkiä hänen proosansa seurassa – sellaisia, joissa tuntuu siirtyvän toiseen maailmaan, uskomattomuudessaan uskottavaan. Esimerkiksi yhtenä jouluna 1Q84 oli sellainen.

Luin uusinta suomennosta Ensimmäinen persoona (Tammi 2022) pikkuhiljaa, novellin silloin tällöin. Todennäköisesti se vaikutti otteettomuuteen: en oikein saanut kiinni juttujen juonesta. Tässä todettakoon myös, että baseball ei kuulu missään määrin kiinnostuksen kohteisiini, joten yksi pitkä senaiheinen novelli (vaikkakin otsikoltaan runoihin viittaava) jäi etäiseksi (vaikkei kyse ollut vain pelistä).

Alkupuolen novelleissa ihmettelin toistoa ja jonkinlaista hahmottomuutta. Minun oli silti jo ensimmäisen novellin ”Kivityynylle” lopussa tunnustettava, että novellin saa käännettyä ihan toiseen asentoon loppukappaleella tai -lauseella. Mutta vasta kokoelman kaksi viimeistä novellia saivat minut innostumaan.

Sain kaipaamaani nyrjähtyneisyyttä novellissa ”Shinagawan apinan tunnustuksia”, jossa vanha apina kertoo minäkertojalle rakastamisesta. Siinä on Murakami-taikaa: 

”Hämmennyin taas. Tuntui siltä kuin todellinen ja epätodellinen olisivat vaihdelleet paikkojaan summittaisesti siellä täällä.”

Myös päätös- ja niminovelli ”Ensimmäinen persoona” miellytti. Siinä kiteytyy Murakamin kertojataito, jossa yhdistyvät tarkka kuvaus, jotain odottamatonta väreilevä tunnelma ja avoimen kutkuttaviksi jäävät asiat. Ja kukapa ei identiteettinsä kanssa olisi hukassa. Siihen Murakamista saa tarttumapintaa.

”Olin olemassa tällä hetkellä, tässä paikassa yksikön ensimmäisessä persoonassa. Mikäli olisin kerrankin valinnut toisin, en varmaankaan olisi juuri tässä. Mutta kuka kumma on tuo peilissä näkyvä mies?”

Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona, suomentanut Antti Valkama, Tammi 2022, 189 sivua. Lainasin kirjastosta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Novellit