Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä

”En ole kenenkään, teen mitä itse tahdon ja sillä siisti.

Kulutan omaa vapauttani, omaa elämääni ihan miten haluan, pistän kaikki ylimääräiset rahat matkusteluun. Haluan tanssia, nauraa, rakastella ja olla jatkossakin kesyjen ihmisten silmissä pelottava, se maailmallinen, vähän vaarallisen villi nainen.”

Sellainen on Heidi Köngäksen romaanin Siivet kantapäissä (Otava 2021) Marja, jonka elämä avautuu päiväkirjamaisesti. Tekstin yksi tehokeino on preesens, joka saa eloon kertojan ajatukset ja tuntemukset välittöminä. Lisäksi teksti on terävää, tehokasta kuvausta, jossa tapahtumaselostukset jättävät tilaa havaintojen ja kokemusten väkevälle ilmaisulle.

”Suhteet venyvät janaksi kahden pisteen väliin: alun ja lopun.”

Marjan tekee Marjaksi lapsuus ja nuoruus Konnunsuon vankilan ympäristössä mutta ennen kaikkea sota, joka muuttaa ihmiset: kauhu ja pelko vaihtuvat Marjassa kovaan elämänjanoon. Marja uhmaa vanhempiaan ja kouluttautuu sodan jälkeen näyttelijäksi, mutta varsinainen ura urkenee radioteatterin dramaturgina.

Radioteatterin pomo Janus on mies, jota täytyisi varoa, mutta siksi hänestä kehkeytyy lähinnä Marjan pakkomielle. Suhde on lyhyt, silti erityisen intensiivinen, Marjalle käänteentekevä, ohittamaton:

”Me olemme toistemme vastaparit, toistemme solina, jopa toistemme limaiset sammakonkudut, eikä mikään ole väärin, ei kuvottavaa, sillä kun hän kuorii minut, olen pelkkää käärmeennahkaa.”

Janusta ennen oli Unto, Januksen jälkeen tulee muita, ohimeneviä mutta myös pitempiaikaisia etäsuhteita, esimerkiksi ruotsalainen Palle ja nuori, nuori Josef. Marja on kuin monet miehet: rankka työ vaatii rankat huvit.

”Myös minä olen Janus, kaksikasvoinen.”

Kerronta kerii kiihtyvällä tempolla Marjaa ensin kohti Janusta, sitten suhteen huipulta romahdukseen ja elämään jälkeen Januksen. Vähitellen Marja muuttuu Janukseksi, joka hukuttaa ulkopuolisuuttaan ja erillisyyttään suhteisiin ja alkoholiin.

Marja kuvailee itseään suhteissaan pojaksi; oivallus alkaa Januksen kaksijakoisesta seksuaalisuudesta ja parin intiimisuhteesta. Sukupuolirajojen hälventäminen avaa Marjan täydempään Itseensä.

Marja työstää onnistumatta Mannin Kuolema Venetsiassa -teosta radiodraamaksi, sen sijaan se jää elämään Marjaan, ja romaanin lopussa Marja on kuin Mannin teoksen kuoleva vanha mies nuorta poikaa vaanien. 

”Muuten hän näkyy minusta läpi.”

Yksilö ei pääse eroon historiasta tai yhteiskunnasta. Romaanissa toistuu ajatus, miten sota muutti miehet. Muutti se naisetkin. Sodanjälkeisen Suomen poliittinen muutos näkyy Köngäksen kuvaamassa kulttuuriväessä, ja ehkäisypillereiden vapauttama 1960-luvun nainen on sekin aikansa kuva. Upeasti romaanissa näkyy myös mediamuutos kuten radioteatterin nousu ja lasku. Innostun, miten Marja erittelee ääniteatteri-ilmaisun eroja muusta draamatyöstä.

Köngäksen Hertta-romaanin päähenkilö tulee ratkaisemaan Marjan rakkauselämän, eli Hertta Kuusiseen keskittyneen biofiktion jälkeen Köngäs saa bensaa proosaliekkeihin Kuusisen rakastetusta Olavi Paavolaisesta, Januksesta. Nyt radioteatterin uurastaja Marja Rankkala jakaa Hertan kanssa lumovoimaisen elostelijan, loistavan pimeän Paavolaisen. Tietysti myös arvuuttelen, kuka olikaan tosielämän Josef, ja vastaus kajastaa selvänä.

Tunnustan, suhtauduin aluksi varauksellisesti: ei taas tätä, elänyt ihminen salaisuuksineen fiktioon vietynä, jopa kroppa kirjan kannessa. Karistan epäilyni nopeasti, sillä Köngäksen hahmotteleman Marjan päiväkirjatyyli tehoaa minuun.

Jotain toisteisuutta romaaniin on jäänyt tai se on tahallista, yhtä kaikki: teksti imee mukaansa. En tiedä, olisiko lopussa tarvittu Marjan selityksiä päiväkirjatyöstöstä ja omasta perusolemuksesta, ne olisivat voineet jäädä lukijan keksinnöiksi. Enkä pääse kärryille muutamasta kursivoidusta Jelinda-katkelmasta. Ymmärrän ne silti dramaturgipäähenkilöön kuuluviksi – tekstianalyysi ja dramatisointi – joten mojova kokonaisuus syntyy romaanista Siivet kantapäissä.

Marja Rankkala eli todennäköisesti rankasti, ja nyt hän on väkevästi elävä romaanihenkilö.

P.S. Marja Rankkala on sanoittanut romaanin nimeen viittaavan sykähdyttävän laulun Joka pojalla on siivet kantapäissä, jonka kuuntelee romaanin jälkeen ihan toisin korvin.

•

Heidi Köngäs

Siivet kantapäissä. Romaani

Otava 2021

363 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.