Biofiktiota pukkaa 2021

Tänä vuonna on ilmestynyt monta romaania, joissa päähenkilöinä on eläneitä ihmisiä. Sitä kutsutaan biofiktioksi. Kokosin tähän listan lukemistani biofiktioista. Se on päähenkilöiden sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Linkit vievät blogijuttuihini.

Aino Aalto

Jari Järvelän romaanissa Aino A. asettuu Alvari erilaiseen asemaan kuin ennen. Aino saa kunnian ja siippa suivaannuttaa sählääjänä. Näin romaanissa, koska romaanissa voi.

Mikael Agricola

Ensin ilmestyi Roope Lipastin Mikaelin kirja, sitten Jari Tervon Pääskyt talvehtivat järven pohjassa. Ilahduttavasti kirjoissa on erilainen lähestymistapa, eivätkä ne syö toisiaan. Lipasti keskittyy Agricolan viime kuukausiin ja rouva Agricolaan, Tervo revittelee kohdetta kolmen elämänjakson avulla.

Tove Jansson

Johanna Venho valitsee romaaniinsa Syyskirja kaksi päähenkilöä. Fiktiivinen hahmo, tuleva kirjailija Maria ihailee etäältä Tove Janssonia, ja Tove Jansson viettää viimeisiä aikoja rakkaalla saarellaan kelaten elämäänsä.

Wivi Lönn

Pirkko Soinisen romaani Valosta rakentuvat huoneet on kunnianosoitus ensimmäiselle naisarkkitehdille, joka menestyi osaamisensa vuoksi. Silti lasikatto oli monesti vastassa. Romaanissa on myös toimelias liikenainen ja Lönnin kumppani Hanna Parviainen.

Ninon

Kuuluisa kurtisaani Ninon astahtelee röyhelöissään Riikka-Maria Rosenbergin historialliseen romaaniin Ninon. Ranskalaiset aatelistavat ja katolinen kaksinaismoraali kilpistyy herrain ylläpitämässä, sivistyneesti sanailevassa hienostohuorassa – oho, tai siis mitä mahdollisuuksia oli köyhtyneellä aatelisella elättää itsensä?

Marja Rankkala

Radioteatterin dramaturgin dramaattinen elämä siirtyy väkevästi Heidi Köngäksen romaaniin Siivet kantapäissä. Romaanissa on muitakin tosielämän kulttuurivaikuttajia kuten Olavi Paavolainen.

Irja Salla ks. Helmi Vartiainen

Tyko Sallinen ks. Helmi Vartiainen

Helmi Vartiainen

Lyhyen kuvataitelijauran tehnyt Helmi Vartiainen saa äänen Venla Hiidensalon romaanissa Suruttomat. Helmi kamppailee tuhoavassa liitossa Tyko Sallisen kanssa taiteilijuutensa ja äitiydensä toteuttamisesta – ja häviää despootille – niin myös tyttäret, toinen taiteilijanimeltään Irja Salla.

Anita Välkki

Raija Oranen liikuskelee eläköityneen Anita Välkin kera mökillä. Leskeytyneen Välkin mieleen välähtää romaanissa Kaikki tämä valo eletyn elämän varrelta muistoja. Myös muita opperalaulajia vilahtelee.

BONUS

Lou Salomé

KOM-teatteri tuo lavalle naisen, joka vaikutti muun muassa Nietscheen, Rilkeen ja Freudiin. Säkenöivä, tiedonjanoinen nainen sopii draamaan täydellisesti ja muistuttaa, että historian miesvarjoista valaistaan merkkihenkilöitä. Aina Bergrothin draamateksti Lou Salomé on myös painettu (ntamo); valitettavasti en ole sitä lukenut mutta olen teatteriesityksen hienoksi havainnut.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s