Jari Järvelä: Aino A.

Taiteilijoista ilmestyy nyt paljon romaaneita. Todellinen henkilö fiktiossa väkisinkin herättää mietteitä, miten pitkälle kirjailija voi mielikuvitustaan venyttää. Päädyn taas kerran siihen, että annan romaanin olla romaanin. Se on kirjailijan luoma eläytyvä fiktiivinen todellisuus tosielementein.

Jari Järvelä kertoo romaanissa Aino A. (Tammi 2021) Aino Aallosta, Alvarin ensimmäisestä puolisosta. Olen nähnyt Virpi Suutarin Aalto-dokumentin, jossa muun muassa luettiin pariskunnan vetovoimaisia kirjeitä. Mutta nyt pääsen katsomaan arkkitehtiparin elämää ja työtä proosan ja Ainon kannalta.

”Kun kohtaat miehen joka tuntuu idiootilta, älä juokse pakoon. Anna hänelle toinen mahdollisuus.”

Aino antaa toisen mahdollisuuden hunsvotille ja päätyy lähinnä järkisyistä puolisoksi varsinaiselle huithapelille. Romaani ei peittele, kenen puolella se on. Ainon viisaus, ahkeruus, järkevyys ja taiteellinen luovuus pitävät työn ja perheen pystyssä. Aino tarvitsee kovuutta ja pitkää pinnaa pitääkseen palaset kasassa.

Paljon romaanin Aino pohtii naiseutta, sillä Ainon työura – muurarin, puusepän ja arkkitehdin työt – ei ole perinteistä naishommaa, ei edes nykyään. Eikä Ainoa kiinnosta kotityöt tai lastenhoito, ne hän ulkoistaa. Ja kun mies hyppää alituiseen vieraissa, horjuttaa sekin Ainon ajatuksia naiseudestaan. Ketäpä ei korventaisi olla miehelleen mami.

”Alvar jos kuka on taitava kumartelemaan ettei pyllistä mihinkään suuntaan. Paitsi Ainon suuntaan.”

Harvoin olen lukenut kirjaa, jossa suivaantuneesti suomitaan yhtä henkilöä siten kuin romaanissa Aino A. Alvaria. Järvelä on turhautunut Alvarin arkkitehtuurin epäkäytännöllisyyteen jo opiskeluaikanaan, mikä on varmasti houkutellut ruotimaan ei vain töitä vaan koko ukkoa.

Taiteelliset ansiot ja tilanteiden pelastamiset lankeavat Ainolle, kun siinä sivussa Alvar sössii ja sotkee sen kuin ehtii. Tämä kaava toistuu romaanissa kerrasta toiseen. Aluksi se huvittaa, sitten siitä kehittyy inhimillinen tragedia. Romaanin henkilökehittelyssä se tarkoittaa vähän junnaamista.

”Alvar on silloin lommo ja särö hänen maailmassaan. Ja sitä hänen elämänsa kauneus tarvitsee. Kaiketi.”

Romaanin kiinnostavuus ja kauneus on siinä, miten faktat Aaltojen suunnittelutöistä sulavat fiktioon. Hienosti välittyvät Ainon arkkitehtuuriset oivallukset ja visiot. Häämatkan valaistumisen hetki sisä- ja ulkotilojen yhdistymisestä kohottaa, samoin kaarevien muotojen löytyminen muotokieleen.

Alvarin omat ihanteet tuntuvat naurettavilta, mutta hymyni hyytyy: mies omii vaimonsa ja muiden ideoita. Alvar häärii narsistisesti, mutta toisaalta moni hänen piirteensä nähdään taiteessa tyypillisinä. Ainon ajatuksin: ”Kaikkihan me varastamme. Toisiltamme myötätuntoa, jollei muuta.”

Siis harvinaisen kitkerä kirja, joka iskee palasiksi nero-Alvarin ja hänen hännystelijänsä. Ilmeisesti Alvar sen on ansainnut kuten Aino sen, että hänen panoksensa saa ihailevan tunnustuksen. Välistä Järvelä ei pääse irtautumaan faktalähteistään ja niiden herättämistä ajatuksista. Esimerkiksi Ainosta tehty 50-vuotisuutinen ilmenee romaanissa samoin miettein kuin kirjailijan jälkisanoissa. 

Mutta monesti romaani on herkkua kuvauksen tarkkanäköisyyden ja kielen osumien vuoksi. Hän-kerronta kulkee Ainon kannoilla, ja pätkät Ainon päiväkirjasta vahvistavat sävyjä. Järkevä, näkemyksellinen, taitava nainen tarvitsee oman tarinan.

*

Jari Järvelä

Aino A.

Tammi 2021

romaani

237 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Romaani

4 responses to “Jari Järvelä: Aino A.

  1. Klik-romaanissa Järvelällä oli täysin fiktiivinen hahmo, Iris, joka oli ottanut suurten valokuvaajien kuvat, mutta jäänyt itse ilman kunniaa.
    Tässä molemmat henkilöt Aino Aalto ja Alvar Aalto ovat oikeita henkilöitä. Tuntuu pahalta, että asetelma on näin vino ja paikkansapitämätön.
    Luin jo jonkun kirjoituksen, jossa kirjoittaja oli erehtynyt pitämään totena sitä, että Aino on tehnyt kaiken ja Alvar ottanut kunnian. Uskon, että näin kirjaa tullaan paljolti lukemaan.
    Silloin tämä idea Ainosta oikeana arkkitehtinä ja Alvarista turhana heppuna olisi hauska, jos Aino olisi ollut pelkkä muusa ja me ymmärtäisimme vitsin.

    • Eläneet henkilöt fiktiossa tuovat ekstraa tulkitsijoille, siihen, että spekultiivisuus mahdollistuu. Fiktiossa kirjailija saa lisätä ja kärjistää – kuvitella tai päätellä, että totuus on voinut olla toisin. Siksi täytyy vain korostaa, että kyse on fiktiosta, kyse on leikistä: näin on voinut olla, mutta emme voi tietää. Ja koska kyse on fiktiosta eläneistä henkilöistä, fiktio voi osua tunteisiin, kun tosielämän henkilöistä on jokaisella omat mielikuvansa.

  2. Pidin todella paljon Klikistä, mutta Aino A. sai minutkin hämmennyksiin. Vaivaa juurikin se, etten tiedä mikä on totta, mikä Järvelän sepitettä. Sinänsä varsin villi ja riehakas romaani ja Alvar täysi huithapeli kuten sanot. Minulla on tässä käsillä myös Heikki Aalto-Alasen kirja Rakastan sinussa ihmistä. Ehkä pitää lukea se vielä ennen bloggausta 😀

    • Minä en kirjekirjaa ole lukenut. Vain tämä reipas Alvarin ruotiminen on nyt päällimmädenä. Näinkin Aallot voi nähdä, sen sallii fiktio. Minulla ei ole Alvariin erityistä tunnesuhdetta ollut, joten tälläinen roiminta sopii.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s