Päivittäinen arkisto: 3 syyskuun, 2021

Heli Laaksonen – Aleksandrs Čaks: Poimit sydämeni kirjahyllystä

Runoilija rakastuu kieleen ja 1950 kuolleeseen latvialaiseen kollegaan – tai ensin kollegan runoihin ja sitten latviaan. Joka tapauksessa syntyy ainutlaatuinen kombo: Heli Laaksosen kääntämänä Aleksandrs Čaksin runoja ja niiden rinnalle hänen omia lounaismurteisia heijastelurunojaan, Poimit sydämeni kirjahyllystä (Kynälä 2021)Ei ole Laaksonen ensimmäistä kertaa kulttuuritekoa tekemässä, mutta aina hän hämmästyttää kekseliäisyydellään.

Ymmärrän hyvin hurahduksen Čaksin runoihin, sillä selvää hengenheimolaisuutta löytyy Laaksoseen. Modernisti-Čaks sanailee havaintojaan tuoreesti, ammentaa arkisesta ja taittelee tavalliseen tasoja. Esimerkiksi runossa ”Kutsu” kuvallisuus sitoo mielikuvan konkretiaan: ”Kuu / keltainen kuin voi. / Harmi, / ettei tullut mukaan / veistä ja leipää, / hakisiko joku?”

Čaksin runoissa puhuja elää kaupungissa, unelmoi, rakastaa. Kaiken takana on monimutkainen elämänmeno mutkattomasti ilmaistuna. Pakko on siteerata pätkä runosta, josta kirja osa saanut nimensäkin: ”Sinä tulit. Ja hellästi hymyillen / poimit sydämeni kirjahyllystä, / puhalsit siihen hengen / ja pujotit sormuksena sormeesi. / Sormeesi.”

Laaksosen latvialaisen likilyyrikon värssyt viehättävät, sillä runoissa on valloittavaa kirkkautta. Runojen sävyt tummenevat kirjan loppua kohti, jolloin luopuminen ja kuolema tuleva runoihin mukaan. Samoin käy Laaksosen runoissa. Minuun suuren vaikutuksen tekevät kummankin kaksi viimeistä runoa, niistä Laaksosen runoilla on nimet ”Äiti-piänel pilve reunal” (oi, millainen muisto- ja hyvästijättöruno!) ja ”Tänä mää täytän neljäkymmentäseittemä”.

Jälkimmäisessä runossa Laaksonen on saman ikäinen kuin Čaks kuollessaan. Sekin tehostaa: elämän ja kuoleman arvoituksen sanallistaminen osuu runon puhujaan, runon lukijoihin yleisesti, juuri läheisensä menettäneisiin, minuun. Samalla se on rakkausruno Runoilija A:lle ja oppimisen paikka: ”et omakuva o ihmisen kuva / ja sanojen kans voi maalata / tupakankeltaise seinän lehtikultaseks – -.”

Olen jälleen myyty Laaksosen runotavalle yhdistää vakavaa oivalluksiin, jotka ailahtavat hilpeydestä koskettavaan. Kellin esimerkiksi ”Sammalpää”-runon lohduttavissa tunnelmissa. Nautin kaikkien runojen sanomisen tavasta kuten ”Muual elämä”-runon lopun mielikuvista:

”Mun paikkani o hukas.

Mun sivuni muual karannu.

Mun rintani pääl

o silitysraut

mut

ko

sain sul murheitani puhella

sun nauruas vaste nojata

o siit ainaki

johto pois seinäst.”

Heli Laaksosen omaperäinen ajattelu ja multitalentti pääsevät kirjassa oikeuksiinsa. Ei riitä, että hän rinnakkaisrunoilee kääntämiinsä runoihin, sen lisäksi hän maalaa runotunnelmat kierrätyspohjiin kuten paistinpannuihin tai leikkuulaudanpätkiin. Kirjan sivutaskussa on näet juliste runoilijan maalauksista. Ja myös latvialaiset saavat nauttia kirjasta, koska Guntar Godinš on kääntänyt Laaksosen runot luoteislatvian murteelle.

Kokonaistaideteos, joka on syntynyt salassa ja runoilijalle raskaina aikoina, on lukijalle ihastuksen, ilon, lämmön ja myötäelon lähde.

Heli Laaksonen – Aleksadrs Čaks

Poimit sydämeni kirjahyllystä. Runovuoropuhelu

Kynälä 2021

runoja

60 sivua.

Sain kirjan kirjailijalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot