Päivittäinen arkisto: 12 marraskuun, 2021

Rachel Cusk: Toinen paikka

Rachel Cuskin trilogiassa Ääriviivat, Siirtymä ja Kunnia minua on viehättänyt minäkertojan omalaatuinen taipumus siirtyä sivuun ja virrata viereisiin tarinoihin. Silloin on syntynyt omaperäistä proosaa, johon on toisaalta hankala tarttua ja toisaalta voi vapaan ihastuneesti seurata odottamatonta. Nyt kertoja on keskellä ja keskeinen osallinen.

Joitain odotuksia aiemman pohjalta minulla oli, kun aloitin Cuskin uusimman romaanin Toinen paikka (S&S 2021). Yksi niistä toteutui täysin. Cuskin kielen selkeys ja tiheys hivelee. Kerronta ei kikkaile, vaan suora kerronta raportoi tapahtumat. Sen lisäksi se huokoisesti imee merkityksiä. Heti kirjan luettuani, minulle tulee olo, että romaani on luettava uudelleen. Vannon sen paljastavan eri asioita eri kerroin.

Toinen paikka muuttui sivu sivulta psykologiseksi romaaniksi. Tai sosiaalis-psyykkiseksi:

”Tajusin, että minulla oli ollut tämä rumuus sisälläni niin kauan kuin muistin ja että tarjotessani sitä L:lle uskoin kenties hänen voivan ottaa sen minulta pois tai antavan minulle tilaisuuden päästä siitä eroon.”

Kertojan rumuus ei ole todellista vaan sisäistä, ja sehän merkitsee. Mutta mistä on kyse? Kertojalle tärkeä taiteilija L saapuu keski-ikäisen kertojan, kertojan miehen Tonyn, aikuisen tyttären ja tyttären miesystävän tilusten taiteilijaresidenssiin. Kertojalla on suuret odotukset, mutta kaikki menee pieleen: kontakti L:ään ei toimi, ja lisäksi L tuo mukanaan nuoren, röyhkeän kaunottaren. Kaikkien suhteet sotkeutuvat. Toisaalta sen jälkeen jotkut suhteista aukeavat.

Romaanissa varsinaisesti tapahtuu aika vähän, mutta pinnanalaisesti ei tylsää hetkeä tule. Syynä on nimenomaan Cuskin ilmaisutarkkuus ja havaintoherkkyys. Hivenen minua häiritsee romaanin kirjemuotoisuus. Kertoja ei anna unohtaa sitä, sillä hän puhuttelee tasaisin välein vastaanottajaa, Jeffersiä.

Kerronta pistää lukijan hyvällä tavalla koville. Voi pohtia kertojan valtaa, omituisuuksia ihmisissä ylipäätään ja erityisesti kirjan henkilöissä. Romaanin tapahtumat ovat kertojan itsetutkiskelun tila, ehkä lukijankin:

”Mieheni Tony sanoo joskus, että aliarvioin omaa valtaani, ja mietin onko elämäni sen vuoksi kiikkerämpää kuin muiden, samalla tavalla kuin se on vaarallista niille jotka eivät tunne kipua. Olen usein ajatellut että on olemassa ihmisiä, jotka eivät kykene tai suostu omaksumaan elämän antamaan oppia, ja että he eliävät keskuudessamme kenties kiusankappaleina, kenties ilonaiheina.”

Ihailen Cuskin taitoa tiivistää ajatuskiteitä, joista heijastelee havaintokirkkautta moneen suuntaan. Olen liputtanut kirjan sivuilta niitä lukuisia. Mietin ihmisten vaikutusta toisiinsa ja sitä, miten odotukset toisten suhteen kääntyvät. Cuskilla on myös mietityttäviä ajatuksia rakkaudesta, myös rakkaudesta (aikuiseen) lapseen. Lisäksi romaani antaa ainesta totuus- ja taidepohdiskeluille:

”Totuus ei ole siellä missä on todellisuus, vaan siellä missä se, mikä on todellista, lipuu ulottumattomiin. Todellinen taide on yritystä vangita epätodellinen.”

Romaanin lähtökohta on lähinnä kummallinen. Cusk on inspiroitunut Mabel Dodge Luhanin 1932 ilmestyneestä kirjasta, jossa kirjoittaja kertoo D. H. Lawrencen vierailusta. Koska en voi tietää, mitä Cusk on tehnyt verrattuna lähtökohtakirjaan, voin ottaa vain vastaan Cuskin kirjan, jossa kertojan ihastuneet odotukset taiteilijatapaamisesta valuvat tunteiden epämääräiseen sakkaan marskimaan maisemissa. Kiinnostavaa pohdittavaa kirja antaa kertojasta ja katsantotavoista.

Rachel Cusk

Toinen paikka

suomentanut Kaisa Kattelus

romaani

Kustantamo S&S 2021

223 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani