Roope Lipasti: Mikaelin kirja

Keväällä korviini kuului, että Roope Lipastilta ilmestyy romaani Mikael Agricolasta. Jopa valpastuin: onko syntymässä huumorin taitajalta hupailu historiallisesta merkkihenkilöstä vai ehtaa historiallista biofiktiota? Nyt tiedän.

Romaanin nimi Mikaelin kirja (Atena 2021) on oivaltavan monimielinen. Kirja on Mikaelin siinä mielessä, että hän on romaanin päähenkilö – vaan ei yksin. Kirja seuraa myös Birgitta-vaimon elämää Mikael-piispan Moskovan-neuvottelumatkan ajan marraskuun lopusta 1556 huhtikuuhun 1557. Mikaelin matkan vaiheet ja aatokset tallentuvat, ja sen rinnalla kuvataan Birgitan kamppailuja huhujen Turussa.

Mikaelin kirja on myös siinä mielessä, että tapahtumiin keskeisesti vaikuttaa Mikaelin käsikirjoitus, jota piispa innon vallassa on kirjoittamassa. Turun-kotiin jääneet sivut saavat Birgitta-vaimon pulaan, ja itse kirjailija päätyy erikoiseen tilanteeseen ja uskonopillisiin ristiriitoihin kirjahankkeen vuoksi.

Tiedämme, että Agricola kokosi luettelon suomalaisista jumalista, ja romaani antaa ymmärtää, että tekeillä oli sitä laajempi uraauurtava teos eli kansanperinnettä ja loitsuja esittelevä kirja, joka juuri reformaation jälkeen olisi ollut aika paukku kirkonmieheltä – aikaan juuri ennen noitavainojen buumia. Agricolasta on jonkin verran elämäkertatietoja – ja tietysti hänen teoksensa – mutta Birgitta-vaimosta ei asiakirjalähteitä löydy. Kirjailija voi siis kattaa aika puhtaalle pöydälle.

•

”Hän oli kerännyt vastaavia loitsuja paljon. Usein ne olivat sulavia ja hienosti sommiteltuja, eivätkä jääneet antiikin runoilijain tuotosten varjoon. Sanat kulkivat vaivattomasti eteenpäin ja saivat toisistaan tukea ja voimaa. Niissä oli pyöreyttä ja heleyttä ja toiston vaativuutta. Toisinaan hän paranteli loitsuja hieman, sillä kaikesta kauneudestaan huolimatta ne eivät olleet täydellisiä.”

Siinä sitä tuli! Sitaatin loppu paljastaa makoisasti ponnekkaan ja tuotteliaan Mikaelin persoonaa, joka on hyvin tietoinen erinomaisuudestaan. Romaanissa on mainioita kohtia etenkin nokittelusta häntä ylempien kanssa. Mikään ääneen naurattaja ei romaani ole, mutta sopivasti se sävyttyy vaihtuvin tunnelmin, välillä hymähdyttäen.

Bigitan osuudet näyttävät naisen aseman, joka on kiikkerä, vaikka olisi piispan vaimo ja mahtikauppiaan tytär. Birgitta nähdään osin suhteessa poissaolevaan mieheensä, mutta myös suhteessa 1500-luvun kansan arkeen ja ajatusmaailmaan. Neuvokkaan Birgitan persoona saa tasoja lapsuudenkokemuksista ja suhteesta äitiinsä.

•

Romaanin kerronnan eloisuus miellyttää minua, samoin se, että aika, tavat ja tapahtumat näyttäytyvät kummankin aviopuolison kannalta. Agricolan traaginen reissu liian varhaisine kuolemineen ja käsikirjoituskohtaloineen muodostaa jäntevän kaaren, jonka ympärille mahtuu muuta, sopivasti, ei liikaa – eikä yksipuolisesti. Siitä Birgitta ja romaanin sivuhenkilöt sivujuonteineen pitävät huolen.

Teksti luistaa liukkaasti kuin reki talvisilla Venäjän aroilla. Ehkäpä kirjailija Lipasti on silti kirjoittanut itseään kohtaan, jossa Agricola tiivistää kirjailijan kirjoittamisen imun, epävarmuuden ja tuskan:

”Paras hetki on juuri ennen kuin sulka koskee paperia ja kaikki on mahdollista. Kun ei millään malttaisi odottaa, että käsi, tuo hidas vätys, saa kirjaimet ylös niin kuin mieli on ne jo ajat sitten ajatellut ja käskenyt Ehei! Siihen käsi ei ole kyllin nopea, ja kohta alkaa kompurointi, kun mikään ei ojennukaan niin kauniisti kuin oli kuvitellut ja haaveillut.”

•

Agricolalta poimittu romaanin motto naurattaa: ”Ele polghe Kiria quin Sica, waicka henes on wehe wica.” Ehei, ei ole syytä polkea eikä etsiä vikoja. Vaan on hyväksi, että aiheeseen jää nälkä, ja siksi on tilaa odottaa, minkälaisen näkökulman Jari Tervo tarjoaa syyskuussa ilmestyvään Agricola-romaaniin.

•

Roope Lipasti

Mikaelin kirja

Atena 2021

romaani

320 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.