Emma Puikkonen: Musta peili

”Jokainen haluaa minut, muulla ei niin väliä. Jokainen tarvitsee liikettä ja lämpöä ja elämää, ei selviä ilman. On turvattava yhteys minuun, on saatava haltuun rautatiet, laivat, tislaamot, on saatava oma öljyä tuottava maa.”

Noin öljy puhuu Emma Puikkosen romaanissa Musta peili (WSOY 2021), mutta eivät kaikki öljymaita tai -merenpohjia saa, vaikka haluavat. Öljystä rikastuvat harvat. Silti öljyllä ylläpidetään lähinnä lännen hyvinvointia – kunnes ilmastomuutos mullistaa elinehdot. Öljy kietoutuu romaanin kolmen eri sukupolven naisen kohtaloihin ja naisten kohtalot toisiinsa. 

•

Emma Puikkosen romaani Eurooppalaiset unet lumosi minut, ja tämä uutuus vaikuttaa samoin tavoin, ja keinotkin ovat samankaltaiset. Kerronnan kirkkaus tekee lukukokemuksesta nautittavaa, ja siten sanomisen paino pääsee oikeuksiinsa. 

Eurooppalaisissa unissa vaikutti tunnelmaan hienoinen vaaran tuntu ja mystinen kerrontakerros, jossa ajat ja paikat kytkeytyivät toisiinsa, ja niin käy kiehtovasti myös Mustassa peilissä. Kummassakin romaanissa henkilöillä on merkitystä, mutta heihin ei persoonina tehdä syväluotausta vaan he palvelevat teemoja. Eikä se vähennä yhtään henkilöiden kiinnostavuutta. Ja se on taitoa se!

Vakava, hälyttävä ilmastokriisi kulkee öljymotiivin mukana mutta kaunokirjallisuuden keinoin: ei tule sormella osoittamisen tai alleviivaamisen tuntua. Syntyy tärkeä romaani ajastamme noin viimeiset rapiat sata vuotta ja vähän tulevaisuutta päälle.

•

Pidän siitä, että kolmen naishahmon kertomukset eivät etene säännöllisesti vuorotellen vaan omalakisesti. Yksi henkilöistä on tutkivan journalismin pioneeri, amerikkalainen Ida Tarbell, joka teki uraauurtavan juttusarjan Rockefellerin öljybisneksistä. Idaa romaani seuraa 1800-luvun puolelta 1930-luvulle. Toinen romaanin henkilöistä, amsterdamilainen Lotte Teer, tutustuu öljy-yhtiön konsulttina Tarbellin kirjoituksiin ja käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa. Lotte tutkii Idan kuvaa ja ajan kulkua:

”Kun kuva otettiin, Lotten vanhemmat eivät olleet syntyneet. Idan keuhkot olivat vetäneet ilmaa sisään ja työntäneet ulos, solut hänen sisällään ovat liikkuneet ja työskennelleet kuten Loten juuri nyt. Siinä hän on hengittänyt, sitten lakannut, eikä koskaan ole saanut tietää siitä, että ihminen pääsee kuuhun, keksii tietokoneen ja aiheuttaa maapallonlaajuisen ekokriisin.”

•

Lotte joutuu arvioimaan arvojaan ja työtään uudella tavalla elettyään lapsuudessaan öljykriisin 1970-luvulla ja päätyen 2020-luvulla öljykonsulttina ekokriisiin. Romaanin kolmas nainen on nuori norjalainen aktivisti Astrid, joka 2028 videoi öljynporauslautalla tihutyönsä: tavoitteena on jättää jälki katoavaan maailmaan. Astrid saa konkreettisesti annoksensa öljystä, ja sen vaikutukset häneen on kuvattu kerrassaan hienosti. 

Lotte ja Astrid tapaavat paikassa, joka on kaikkein epätodennäköisin kohdata tuntematon ihminen. Tunnelma tiivistyy loppua kohti jännitysnäytelmäksi. Vaikka tapahtumien (ja maailmantilan) ilmapiiri on synkkä, se (tai elämä) ei sittenkään ole vain sitä:

”Kapea valon reunus.

– Ne on yhtä aikaa olemassa, sanoo Astrid.

– Mitkä?

– Tämä mikä on tehty. Hätä. Kauhu. Ja toisaalta taivaanranta. Ilo.”

•

Hienoimpia kirjan kohtia ovat vanhan naisen ja pikkutytön kohtaaminen amsterdamilaisella puistonpenkillä 1973 ja vastaavanlainen kohtaaminen New Yorkissa 1936. Oi näitä ajan ja paikan ylityksiä! Ne yllättävät lukijan ja saavat aikaan vaikutelmien ja tunnelmien vyöryyn, jolloin uskomaton on täysin uskottavaa. Vaikutuksen tekevät monet kirjan kohdat ja naisten kohtalot osana öljyn kyllästämää elämäntapaa, joten Musta peili on yksi syksyni kirjakohokohdista.

•

Emma Puikkonen

Musta peili

WSOY 2021

romaani

287 sivua.

Lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa mm. Kirjaluotsi.