Päivittäinen arkisto: 23 syyskuun, 2020

Jenny Offill: Ilmastoja

Jos olet sirpaleisen havaintoproosan ystävä, Jenny Offillin romaani Ilmastoja (Gummerus 2020) houkuttanee sinua. Kirjaan voi heittäytyä vailla jäntevän juonen vaateita.

Kirjan kappalepalaset kertovat henkisestä ilmastosta, mutta kyllä ilmastomuutosasiatkin kaihertavat. Kertojahenkilö Lizzie toimii ilmasto-podcastaajan taustajoukoissa, ja pessimistinen suhtautuminen maailmanmenoon välittyy. Se on vain yksi juonne, toinen on addiktioihin taipuvaisen ja ahdistuneen veljen hyysääminen, kolmas leppoisa perhe-elämä, neljäs kirjastohommat, viides kulkeminen paikasta toiseen, kuudes satunnaiset havainnot, seitsemäs Trump-vaalien jälkeinen tunnelma ja niin edelleen. Hetkellisyys olkoon nimittäjä:

”On tärkeää pysyä valppaana, jotta huomaa ’ratkaisevan hetken’, sanoo viereisen pöydän mies treffikumppanilleen. Olen samaa mieltä. Ainoa ero on siinä, että hän puhuu valokuvataiteesta viime vuosisadalla ja minä puhun ihan kaikesta tällä vuosisadalla.”

Pidin Offillin edellisen romaanin Syvien pohdintojen jaosto kerronnan ekonomisuudesta ja tasoista, ja pidin siitä enemmän kuin tästä uutukaisesta. Offillin tarkka havainnointi viehättää silti edelleen, ja hänellä on silmää arjen absurdiudelle, kitkerälle huvittavuudelle:

”Myöhemmin lähikaupassa huumehörhöinen kaveri hokee: ’Minulla on vaikka kuinka paljon vaikka mitä.’ Mohan [kauppias] kysyy: ’Kuulehan veli, kerro mitä olet vailla?’”

Välillä koen hupiheitot väkinäisiksi, välillä ne toimivat. Virkistävää on, ettei oteta itseään liian vakavasti. Vaan entä tämä pirstaleisuus? Yleensä olen sen ystävä. Nyt oudosti innostukseni laimenee. Perimmäistä syytä en tavoita, seuraavassa kuitenkin yksi.

Kirjan lievetekstissä mainostetaan, että Offill uudistaa kirjallista kerrontaa. Vaan ei ole Ilmastoja-romaanille eduksi, että luen sen heti Jussi Seppäsen romaanin Jussi Seppänen jälkeen. Aika samoin keinoin Seppänen ripottelee rosoreunaisia peilauksia, hetken havaintoja sieltä täältä. Offillia enemmän Seppänen pelaa autofiktiopeliä, mutta kummallakin välkkyvät humanismivalot: tuhon enteiden kanssa siis eletään hyvää toivoen. Mutta miksi mielikuvat Offillin kirjasta eivät jätä jälkiä, vaikka siinä on enemmän yhteiskuntatasoja kuin Seppäsellä? Seppäsen discopallopalasista jokunen raapii yhä.

Jenny Offill

Ilmastoja

suomentanut Marja Luoma

Gummerus 2020

205 sivua.

Lainasin kirjastosta.

P.S. Ensimmäisen Offill-kirjan jutussani väitin kirjojen vaikuttavan toisiinsa. MOT.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Jussi Seppänen: Jussi Seppänen

”Sinulla on discopallon katse, yhtä pirstaleinen. Sarveiskalvoissasi on röyhelöä kuin Rauman pitsiviikolla. Ei niillä näe laajoja kaaria. Mutta pieniä näkee ja vieläpä vinkeissä valoissa.”

Noin discopallo puhuu romaanin Jussi Seppänen (WSOY 2020) Jussi Seppäselle, ja samalla se kertoo minulle kirjan olemuksen. Ja kirjan on kirjoittanut Jussi Seppänen. Kirja on ehkä romaani tai juttusikermä Jussi Seppäsestä, ja se kertoo välkähteleviä pirstaleita Seppäsen esikoiskirjan julkaisusta eteenpäin.

Kirjassa on kehys: Jussi odottaa tietoa, onko hänellä kuolemantauti, eikä hän kerro tutkimuksista kenellekään. Diagnoosia odotellessa kertojan katse porautuu itseensä ja poukkoileviin tapahtumiin, listauksiin ja huomioihin; ”Tarinalla on alku, loppu ja sekava keskikohta.” Kepeys peittää pelkoa tulevasta, mutta kerronta saa minut hyvin pysymään olevassa:

”Tilanne muistutti elämääni: perkele lähestyy, mutta ei sitä mistään huomaa. Piti siis tarrata hetkeen, ymmärtää, että on yltäkylläistä.”

En silti oikein osaa sanoa, mistä kaikesta on kyse, mutta viihdyn sanojen asettelussa. Kerronnan kierous viehättää kovasti, samoin lauserytmi ja kiepautukset, joilla kertojan ajatukset järjestyvät todenoloisen ja villinvapaan välille. Helppo on uskoa tämä: ”Minähän rakastan sanoja enkä tekoja.”

”Hetkiä, joita kehystän.”

Eniten viehätyn siitä, mitä löydän kertojan huomioiden takaa. Ehkä hän huijaa minua, mutten piittaa siitä, vaan haluan uskoa hyvyyteen, hetkellisyyteen, vilpittömyyteen ja valonvälkkeeseen, jota kirja siementää sinne ja tänne. Eikä tuota pyrkimystä tai lukukokemustani voi muuten ilmaista kuin lainaten Jussi Seppäsestä:

”Yritin saada sinänsä positiivisesta asiasta valoisaa otetta.”

P. S. Muuten hyväntahtoisessa Seppäsen kirjassa kuvataan todella osuvasti Helsingin kirjamessujen HS-esikoiskirjahaastattelun sisältöä ja henkeä, ja kuvauksesta käyvät myös ilmi syyt, joiden vuoksi en vuosiin ole niitä katsellut tai kuunnellut. Vastapainona kiitoksia ei hiivistellä haastattelijoille, jotka saavat haastateltavan loistamaan.

Jussi Seppänen

Jussi Seppänen

WSOY 2020

romaani

190 sivua.

Lainasin kirjastosta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus