Taivas ilman reunoja (Karisto 2018) aloittaa Anne Vuori-Kemilän kirjailijauran. Romaani on perhetarina ja kehityskertomus. Sellaisia ilmestyy paljon, mutta tälle kirjalle toivotan tervetuloa joukkoon, sillä Vuori-Kemilä kirjoittaa varmasti ja vakuuttavasti – ja lukija iloitsee.
Taivas on tärkeä symboli romaanissa, ei mitenkään hengellisessä merkityksessä vaan hyvinkin maallisessa. Päähenkilö Kain ydinkokemus on äidin kanssa taivasta hipova katolla keikkuminen.
”Äiti halasi ja kehui, sanoi että noin rohkea poika äidin kulta, että ei tarvitse pelätä kulta, että äiti pitää kiinni katso kulta pitkiä maisemia ja korkeaa taivasta. Painauduin tiukemmin äitiä vasten kunnes uskaltauduin katsomaan alas. Ympärillä piiskasi kolea tuuli, alapuolella levittäytyi pienoismaailma, pikkuruisia taloja, teitä, tien takana urheilukenttä, leluautoja.
Kaikkialle levittäytyi ääretön maisema ja taivas ilman reunoja.”
Äiti jättää mutta sen kompensaationa korkeille paikoille kipuaminen Kaille jää, keino päästä mielenpainon yläpuolelle, olla jotain. Romaanista voi erotella erinäisiä ankeita asioita kuten äidittömyys, ystävyys- ja perhepulmat, päihde- ja mielenterveysongelmat, köyhyys, kiusaaminen, avuttoman hyväksikäyttö, alisuorittaminen ja traaginen kuolintapaus. Juonenmutkat kihartuvat kiehtovasti, joten kerron vain sen, että psykoottinen nuorimies Kai löytää itsensä mielisairaalasta kamalan tapahtuman jäljiltä, kertoo sykäyksittäin menneestä ja nykyisyydestä sekä jättää lukijan kaihertelemaan yhden selvän ja toisen mahdollisen rikoksen tapahtumia. Elämä myös etenee, ja kirja seuraa, miten.
”Kysymys oli vain ajasta ja ajan voittamisesta. Muistamisesta ja muistin voittamisesta. Seurauksista ja syyllisyyden voittamisesta.
Ja kuitenkin, loppujen lopuksi voitot korjaisi aika.”
Vuori-Kemilän psykologinen silmä on tarkka, mikä välittyy kielessä ja kerronnassa. Esimerkiksi minäkertoja Kain sisäisen puheen elävyys voittaa heti alkuunsa puolelleen. Taiten toteutuu ristiriita päänsisäisen terävän kerronnan ja sen välillä, mitä Kai saa itsestään ulos muiden kanssa kommunikoiden. Mielisairaalameiningistä saan havainnollisen kuvan, samoin tunteista ja tilanteista, joita Kai kuvailee. Sävykkäästi selviävät välit ainoaan ystävään ja perheenjäseniin, joista keskeiset ovat puolikkaita, tarkoitan isäpuolta ja puolisiskoa.
Minua miellyttää se, että synkeyksien siivellä liihottaa keventävää komiikkaa, joka välittyy sanomisen tavasta. Näppärästi lauseissa käytetään yllätäviä rinnastuksia. Luontevasti tarina taittuu toiveikkaaksi, uskoo mahdollisuuksiin mahdottomissa tilanteissa. Tihentävää tiivistämistä ihan loppuun olisin kaivannut, mutta tämä ajatus vain ailahtaa. Ja samaan syssyyn paljastan, että olen lukenut kirjan käsikirjoituksen pari vuotta sitten, mistä syystä entistä väkevämmin ihastelen hioutunutta lopputulosta, koskettavaa ja omaäänistä esikoisromaania.
Suosittelen Taivas ilman reunoja -romaania, ja soisin sille mahdollisimman paljon lukijoita. Yksi lisäkimmoke siihen suuntaan olkoon tämä: arvon kustantajan lahjoittaman kirjan tätä juttua kommentoivien kesken. Miksi sinusta taivas voi olla ilman reunoja? Vastaa viimeistään 3.8.2018.
– –
Anne Vuori-Kemilä
Taivas ilman reunoja
Karisto 2018
esikoisromaani
248 sivua.
Sain kirjan kirjailijalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Voiko taivaalla ylipäätän olla reunat?
Sepä se!
Koska kaikkea ei voi selittää.
Selittämätöntä tosiaan maa ja taivaan reunat sisältää.
Koska olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja tiedän, että taivaalla ei ole reunoja, ei rajoja, se on suunnaton ja ääretön ja äänetön. Lakaudella seisova ihminen on vain pieni, hämmentynyt olento valtavan taivaankannen alla. Tässäkään perustelussa ei ole kyse hengellisuydestä vaan omasta kokemuksesta.
Selitys vakuuttaa!
Taivas voi olla ilman reunoja, koska taivas vain on. Se ei liiku eikä puhu, se vain on kaiken yläpuolella ja kietoo muut ympärilleen🤔🤗❤
Se on, niin kuin hyvä kirja vain on.
Niin se on!
Tällainen tunne minulle tuli viime talvena, kun vietimme lomaa Kap Verdellä: vain hiekkaa ja meri joka puolella.
Ei ole alkua eikä loppua.
Loputonta siis.
Ihan kiusallaankin taivas on ilman reunoja ja rajoja.
Tai huvikseen.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta luettavalta
Niin on. Siis suosittelen.
Taivas ilman reunoja jättää luovuudelle tiloja tarkastella loputtomia vaihteluita.
Eläköön vaihtelulle!
Äärettömällä ei ole rajoja eikä reunoja.
Ei niin!
Rajattomanahan me sen koemme, koska se tosiaan ainakin näyttää jatkuvan loputtomiin. Mutta kuten 6v. lapseni sanoo: ”Loppuhan se, koska sitten tulee avaruus.”
On asioita, jotka voi järjellä selittää ja sitten ne, jotka vain on hyväksyttävä sellaisenaan, arvoituksellisina. Kukaan ei ole taivaan reunoja nähnyt.
Reunaton ajatus, vapaa.
Taivas ilman reunoja, ilman rajoja kuvaa minulle vapautta, voimavaroja ja mahdollisuuksia elämässä. Voi se myös symboloida turvattomuutta
Tulkinnanvaraa on.
Reunaton taivas, tarina vailla loppua.
Neverendingstory, yes.
Virallinen valvoja arpoi kirjan voittajan: Anu onneksi olkoon – kirjataivaasi ei ole reunaton, sillä voitit uutuuskirjan!
Paluuviite: Elin Willows: Sisämaa | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Noora Vallinkoski: Perno Mega City | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Esikoisehdokkaani 2018 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Joulukirjavinkkini 2018 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä | Tuijata. Kulttuuripohdintoja