Minna Rytisalo: Rouva C.

Monen mielikuva Minna Canthista on pitkälti peräisin valokuvasta 50-vuotiaasta, pönäkästä mahtinaisesta. Valokuvasta on myös muokattu miesmäinen postimerkki. Mutta Minna Canth oli joskus myös raikas nuori, hento nainen, jonka muotoja muokkasi korsetti ja mielipiteitä vahva tahto.

Fiktion voimin pääsen tutustumaan nuoreen Minnaan juuri 175-juhlavuoden kynnyksellä. Sen mahdollistaa kirjailija, joka on saanut etunimensä Canthin mukaan: Minna Rytisalo. Hänen romaaninsa Rouva C. (Gummerus 2018) kuvaa Minnaa järvikaupungissa seminaariopiskelusta avioliittovuosiin lehtori Ferdinand Canthin puolisona. Minna Maijalan Canth-elämäkerran faktat heijastuvat sivuilta, mutta ne kirkastuvat romaaniksi Rytisalon kerrontakeinoin.

”Kun kaksi muodostaa yksikön, kummankin on annettava tilaa toiselle.”

Voisin ruotia Minna Canthin lapsuuden kodin oloja ja suhteita tai kansakoulun isän Cygnaeuksen #metoo-aineksista toimintaa. Tai pikkukaupungin säätyrajoja tai yleensä yhteiskunnallisia oloja 1860-70 -luvuilla tai sitä, miten Canthin pari ehti hoitaa virka-asiat, oppikirja- ja lehtikirjoitustyöt, yhdistykset ja kuusilapsisen perheen. Ei tällä kertaa, valintani on kokemus avioliitosta, jossa kumpikin saa kehittyä itsekseen. Modernia, silti uskottavaa.

Romaani kuvaa Minna Canthin kirjallisen uran alkusoittoa ja muodostuu tulevan kirjailijan persoonan kehityksen fanfaariksi. Tekstin mittaan luonnollisesti selviävät tutut jutut Canthin taisteluhengestä huono-osaisten, tyttöjen koulutuksen ja tasa-arvon puolesta, mutta julistushenkisyys erottuu yhtenä osana päähenkilön elämänkokonaisuutta. Rouva C. on rakkaus- ja avioliittoromaani siinä kuin kehitysromaani.

”Empimättä ja seurauksia miettimättä hän lähti mukaan leikkiin ja sanoi kiitos neiti Johnson, ja niin kaikkeen tuli yhtäkkiä hauska, kielletty sävy, huuliin jotka osuivat kahvikupin kultaiseen reunaan, sormiin joissa oli voin liukkautta ja varpaisiin jotka hipaisivat toisen nilkkaa pöydän alla, eikä enempää tarvittu, sillä kyllä he muistivat ja kyllä he oppivat ja tämä oli heidän tunnuksensa, leikin alku, jatkossakin, kaikkina tulevina vuosina, kun heidän kamarinsa ikkuna katselisi harjulle päin ja luonnollinen perhesuunnittelu todettaisiin toimimattomaksi ja kasvimaan penkissä rehevöisivät kilpaa papu ja herne, porkkana ja lanttu.”

Minnan rinnalla melko tasaväkinen kirjan hahmo on Ferdinand. Rouva C. -romaanin kertoja kaikkitietävästi katsoo sekä sisältä että matkan päästä kumpaakin puolisoa. Kumpikin antaa toisilleen tilaa, luonnonlakien mukaista vetovoimaa vaalitaan ja sitoutuminen yhteiseen hyvään korostuu. Konkreettinen merkki ja samalla symboli on pariskunnan talo, jonka rouva suunnittelee. Siihen viittaaminen toistuu usein, esimerkiksi näin kirjan alussa, virittäen tulevaan:

”Tämä tapahtui vain kerran.
Monet asiat sattuvat niin useasti ettei niitä enää erota, ei muista ensimmäistä eikä huomaa viimeisen menneen jo, kaikki toistuu ja palaa samaan pisteeseen samanlaisena kuin vuosia sitten, mutta tätä:
Piirrä meille talo, mies sanoi.
Mäntyjen oranssit rungot kurkottivat taivasta kohti ja toiveet alkoivat toteutua, sanat liikutella ihmisiä oikeille paikoilleen.”

”Ensimmäistä kertaa elämässään hän tunsi, että toisessa ihmisessä voi olla turva.”

Miksi toistuvat samat asiat hieman eri ilmaisuin esimerkiksi pariskunnan harmoniasta, persoonaeroista tai vaimon maanis-depressiivisyys-kausista ja aviomiehen kärsivällisyydestä? Missä draama? Ei ole tavallista, että romaani rakentuu onnellisen avioliiton varaan. Eivät silti pariutumisen alun tuntemukset ole yksiselitteisiä eikä onni ilmeistä. Psykologinen pureutuminen persooniin vakuuttaa, ja niin vältetään suhteen kuvauksen sokerisuus tai toiston häiritsevyys. Ihailen intensiteettiä, joka perustuu henkilökuvaukseen. Se käy draamasta ja pitää virettä yllä.

20180916_090010.jpg

Tärkeä juoniaines avioliiton ohella on Minnan ystävyys Floraan, ja ystävyydessä riittää jännitettä toisin kuin avioliitossa, jossa on päätetty pysyä samalla puolella. Floran hahmo jää aika yksiulotteiseksi, ja pidänkin sitä enemmän edustajana aikansa vallitsevasta säätyläisnaiskuvasta. On romaanissa muutakin väkeä: lapsia, palvelijoita, sukua ja tuttavia. Silti kokonaisuus on kahden kauppa, Minnan ja Ferdinandin.

”Voisit kirjoittaa nuo tarinasi. Niitä lukisi mielikseen.”

Kerronnassa on tihentymiä ja viivyttelyjä, joissa ulkoiset tapahtumat samalla valaisevat sisäistä. Esimerkiksi mieleeni jäävät monitasoiset kuvaukset pääparin häistä, vaimon lapsivuodeajasta tai Minnan isän hautajaisista. Kuvaus on tarkkanäköistä. Kerronta on lisäksi usein kovin kaunista muttei onneksi kallistu kielikeikaroinnin puolelle. Tilanne ja tunnelma, sisäinen ja ulkoinen välittyvät. Kielen rytmi myötäilee ajatusta, välillä pysähtynyttä välillä kuumeisen kiihkeää.

”Tämän osa haluan olla, tähän halua kuulua, niin hän ajatteli, niistä ihmisistä ja heidän elämästään tietää, olla osa tätä kaikkea. Osa maailmaa, elävä ja aktiivinen, ei kamarin nurkista katseleva ulkopuolinen joka ei tohdi sanoa mitään ellei häneltä erikseen kysytä. Päässä oli monta uutta ajatusta, idea jota hän alkoi helliä ja joka kasvoi öisin, hänessä oli jo kaikki mitä sen toteuttaminen vaati, ja harju talon takana kyyristeli paikoillaan kuin susi. Sen ympärillä väreili liike vaikka se ei vielä hievahtanutkaan.”

Rouva C. vetoaa minuun sisällön, kerronnan ja kielen keinoin. Teksti tehoaa heti alkuunsa, kun haparoiva pari löytää toisistaan vastakappaleensa – ja tiedän liiton päättyvän varhain aviomiehen kuolemaan; tiedän Minnan leskeksi, joka synnyttää seitsemännen lapsen miehen kuoleman jälkeen. Tietoisuus avio-onnen rajallisuudesta virittää oitis tunnetaajuudet. Ja vielä tämä: Että kirja voi päättyä siihen, kun kaikki kirjallisuushistoriaan präntätty vasta alkaa. Mikä oivallus! Taitavaa. Tehokasta. Olen vaikuttunut.

– –
Minna Rytisalo
Rouva C.
Gummerus 2018
romaani
202 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Muita kirjan lukeneita: Baba Lybeck ja Kulttuuri kukoistaa.

Minna Rytisalon esikoisromaanista Lempi olen kirjoittanut näin.

Teatterissa juuri nyt Canthin Papin perhe.

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

8 responses to “Minna Rytisalo: Rouva C.

  1. Arja

    Hieno on kirja ja täpinää aiheuttava ehdottomasti! Siinä on ihmeen paljon, teemoja tietoa tunnelmia, kaikkea. Jaan vaikuttuneisuuden kokemuksesi!

    • Jaettakoon! Täpinäkoemusta on mukava monistaa.

      Romaanin moniaineksisuus vaikuttaa myös siten, että syntyy tahto tarttua kirjaan uudelleen heti ensimmäisen lukurupeaman jälkeen. Huomaan kaipaavani kovakantista paperikirjaa selailtavaksi, hienojen kohtien mieleenpalauttajaksi. eKirja ei moiseen hellittelyyn oikein taivu.

  2. Vaikuttunut olin minäkin. Ja haikea, kun kirja loppui. Ihana kirja!

    • Jaana, niin juuri. Ja haikeudessa on kummallisia sävyjä: suurta surua menetyksistä ja tietoa, ettei ilman kirjanmittaista elämänjaksoa Canthista olisi tullut se, mitä tuli.

  3. Pidän hurjasti tekstistäsi ja etenkin sen lopetuksesta. Olen samaa mieltä, on huikea oivallus kirjoittaa romaani Minna Canthista ajalta ennen kuin tästä tuli kirjailija. Upea romaani ihan kaikkinensa.

    • Kiitos, Katja. Upea kirja, kyllä. Tekisi mieli nostaa siitä monia asoita esille. Kuten Minnan ja Floran lährökohdat, joihin kuului säätynousua – ja siitä ei tohtinut puhua. Sekin on oivallus, miten eri tavalla naiset reagoivat taustaansa. Eli yksiulotteiseksi mainitsemassani Florassa on tällainen puoli. Ja kaikkea muuta mielenkiintoista on upotettu kirjaan. Hieno.

  4. Miten odotankaan tätä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s